19. tammikuuta 2007
Teksti:

Sanovat, ettei merkkituote ole aina parempi kuin tavallinen. Se on soopaa.
    Totuus on, että perinteikkäitä merkkituotteita – kuten laadukkaita HYY-broilereita – kannattaa aina suosia.
    Ah nuo ylioppilaskuntapolitiikassa pitkään muhineet herkkupalat! (Historiassa muun muassa ministeri Korkeaoja, kansanedustaja Sasi ja puhemies Lipponen.) Nehän ovat täysin vailla vertaansa: niin paljon tehokkaammin tuotettuja, ja silti vapaassa ympäristössä eettisesti kasvaneita, viisaita ja kauniita.
    Tulevien eduskuntavaalien äänestystä ajatellen päätyminen HYY-broileriin ei kuitenkaan riitä. Valinnanvaraa on nimittäin silläkin saralla viljalti.
    Otetaan tuoteselosteet päätöksenteon avuksi.

Ensimmäinen siivekäs vakuuttaa oitis. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tuomas Nurmela kättelee nettisivujensa kuvassa itse rautarouva Margaret Thatcheriä.
    Olisiko poliittinen esikuva?
    HYY:n Kansallisista ylioppilaista tuttu Nurmela tekee blogiinsa liitetyssä mainoksessa myös vaalilupauksen: hän pudottaa painostaan kaksi kiloa jokaista saamaansa tuhatta ääntä kohden. Tämän vakuudeksi vaalistartissa tarjottiin grilliruokaa.
    Vaan tarvinneeko Tuomas tosiaan painonpudotusapua? Kukin päätelkööt itse.

Keskustan ja SDP:n listoilla nuoria HYYbroilereita on valitettavan niukalti. (Osku Pajamäkeä ei nyt lasketa.)
    Vasemmistoliiton ehdokkaana on sitten sitäkin useampia talon tuotteita. Esimerkiksi HYY:n ainejärjestöjen vanha jäärä, opiskelijasihteeri Miina Kajos.
    Kajoksen tuoteselostetta tutkittaessa tulee politiikan lisäksi ottaa huomioon katu-uskottavuus ja lahjakkuus muodin saralla. HYY:ssä muistetaan kaiholla niin pilottitakkeja Notkean rotan keikalla kuin dj-pöydän takaa kaikuneita mattinykäshittejä.
    Broileritilalla huhutaan kuitenkin, että Vasemmistoliiton vaalikuvauksessa Kajoksen tyylillistä luovuutta on jouduttu rajoittamaan. Paikalle oli määrä saapua jollain tavalla punaisiin verhoiltuna, eikä pinkki possunaamari kelvannut puolueen viestintäportaalle. Perustelun väärästä punaisen sävystä uskoo ken tahtoo.

Entäpä sitten ekobroilerit? Vihreiden listalla taattua HYY-tavaraa on ainakin Setaa luotsaava Aija Salo.
    Salo on selvästi laatinut tuotepakettinsa ruotsinkielisiä kuluttajia ajatellen. Nettisivuilla ja blogissa hän kampanjoi också på svenska, ja se on oikein hienoa. Vaan onkohan markkinoinnista apua? Epäillä voi, ettei loikka RKP:n äänestäjästä setalaisen feministivegaanin taakse ole lyhyin mahdollinen.