19. tammikuuta 2007
Teksti:

Sepelinmurskaimelta kuulostavalla lauluäänellä siunattu Tom Waits, 57, on niitä populaarimuusikoita, joiden levyjen arviot löytyvät lehdistä ooppera- ja teatterikritiikin rinnalta. Miehen levyihin on totuttu suhtautumaan tapauksina, mutta massiivinen Orphans on tapaus jopa Waits-asteikolla. Kolmen cd-levyn julkaisussa on 56 teosta, joista kaikkia ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua lauluiksi. Osaa ei oikein musiikiksikaan. Mukana on kolisevia instrumentaaleja, pari keikoilta nauhoitettua stand-up – numeroa, luentoja Charles Bukowskin ja Jack Kerouacin teksteistä ja jopa iltasatu.
    Yli kolmetuntinen paketti on puolisen tuntia pidempi kuin miehen tuotannon kulmakivinä pidetyt Swordfishtrombones (1984), Rain Dogs (1985) ja Frank`s Wild Years (1987) yhteensä.

Koostaan huolimatta Orphans toimii kantrikapakan tomuisen jukeboksin varmuudella. Vaikka levyn materiaalia on kaivettu vuosien takaa ja liki puolet on julkaistu aiemmin kokoelmilla ja singlejen b-puolilla, kokonaisuus on hallittu. Näennäisesti tämä johtuu esimerkillisestä organisoinnista, jossa rankin räime on kasattu ykköslevylle Brawlers (=räyhääjät), herkistelymateriaali kakkoselle Bawlers (=vollottajat) ja huruosasto kolmoselle Bastards (=äpärät). Vaikka Orphans ei ole helpoin tapa tutustua Waitsin musiikkiin, on sen vaikea kuvitella pettävän ketään miehen vinksahtaneesta americanasta kiinnostunutta.

Yhtenäisyyden tavoittelu on johtanut myös siihen, että valtaosa ensimmäisen ja toisen levyn materiaalista on levytetty uudelleen. Ratkaisu on kuunneltavuuden kannalta perusteltu, mutta keräilijän kannalta harmittava. Kun tekeleiden kirjoitusvuodet loistavat poissaolollaan, ei mistään selviä esimerkiksi minä vuonna Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa suomiva Road to Peace on kirjoitettu.

Juha Merimaa
Tom Waits: Orphans: Brawlers, Bawlers and Bastards. Anti/Bonnier.