19. tammikuuta 2007
Teksti:

Helsingin Sanomat aloitti läskikapinan. Lehti uutisoi 8.1. että jos Suomen jakaa sadan neliökilometrin ruutuihin, asuu jokaisessa keskimäärin ylipainoista kansaa. Suomalainen kansanterveys on siis uhattuna, ja kaikki kunnia Hesarille (ja kymmenille naistenlehdille) tämän muistuttamisesta.
    Hesarin jutussa silmään pistää kuitenkin eräs kummallinen keino, jolla tutkijat haluavat puuttua valtion taloudelle käyvään ylipainoongelmaan. Lapsien huonontuneista ruokatottumuksista todetaan: ”tutkijat ehdottavat esimerkiksi valmiiksi kuorittujen hedelmien tuomista markkinoille.”
    Siis valmiiksi kuorittujen hedelmien tuomista markkinoille.
    Annetaanko uusavuttomuuden ansioituneesta edistämisestä jonkunlaisia palkintoja?
    Logiikka menee jotakuinkin näin: Ongelma on, etteivät ihmiset jaksa enää nostaa pyllyään penkistä muun kuin jääkaapilla käymisen vuoksi. Siksi lihotaan. Ja ratkaisu on siis luonnollisesti edistää ihmisten toimettomuutta kaikin keinoin.
    On aika vaikea kuvitella teiniä, joka ostaisi suklaapatukan sijaan omenan ihan vain sen takia, että se on valmiiksi kuorittu (ja takuulla tuplasti tavallisen hintainen). Valinta tehdään enemmän jo sen perusteella, miten cooleiksi tai päheiksi tai miksi nyt ikinä omenat juuri sillä hetkellä teiniyhteisössä luokitellaan.
    Vaan tästä viis. Markkinoille voidaan nimittäin lanseerata taas uusi ja hintava väline kuluttajan huijaamiseksi.
    Kuorittujen hedelmien lisäksi jäämme odottamaan vain valmiiksi dipattuja sipsejä, valmiiksi termokseen lämpimänä pakattua hernekeittoa ja pyllynpyyhkijöiden ammattikunnan syntyä.

Elina Kervinen