19. tammikuuta 2007
Teksti:

Mies nostaa tuolin sohvalle ja naisen tuolille. Hän kaivaa taskustaan mytistetyn lapun ja tarkistaa fraasit. Nyt minä kosin, mies ajattelee. Ja sitten me teemme lapsia.
    Jani Karvisen kirjoittama ja ohjaama Lahja taivaan -näytelmä kertoo siitä, miltä tuntuu kun lapsia ei lopulta tulekaan helposti. Traagisessa komediassa nuori ja hirmuisen rakastunut pariskunta kerää Clear blue -raskaustestejä laatikkoon ja kiistelee siitä, kummassa on syy, kun viivat eivät ilmesty tikkuun.
    Tästä kaikesta seuraa muun muassa huorausta ja melkein tappo. Ensin riidellään, sitten sovitaan ja aina välillä kuunnellaan lääkäriä, joka kertoo nyt lähtevänsä kotiin ”nussimaan omaa miestään”, koska ”meillä tapaa tärpätä heti”.

Lahja taivaan on Kansallisteatterissa leipätyönään näyttelevän Karvisen ensimmäinen lavalle päätynyt käsikirjoitus ja ohjaus. Näytelmä pohjautuu tekijänsä omiin parin vuoden takaisiin perheenperustuspohdintoihin. Työ esitettiin ensimmäisen kerran viime syksynä Teatteri Vantaassa, jonka lavalle sen on myös tarkoitus palata keväällä 2007.
    Näytelmän asetelma on perinteinen: Mies on pikkiriikkisen avuton, eikä aivan ymmärrä. Nainen puolestaan tunteilee ja vauhkoaa – vaikkapa rikkaimurista. Samaan tyyliin sopii, että parisuhteen auvo on hammasharjan jakamista ja että miesten väliset riidat ratkaistaan vääntämällä kättä.
    Kliseet eivät lopu tähän.
    Lahja taivaan tuntuu elävän kärjistetyistä itsestäänselvyyksistä ja hiukan liian moneen kertaan kuulluista vitseistä. Ei niin, että se olisi ainoastaan huono asia.
    Karvisen teksti on kielellisesti terävää ja oivaltavaa, minkä ansiosta jopa vanhat vitsit heräävät hetkeksi eloon. Vakavaa aihetta käsitellään näytelmässä tuoreesti ilman ahdistunutta paatosta.

Teksti ei kuitenkaan kantaisi ilman vakuuttavaa tekijäjoukkoa. Näyttelijät ovat Lahja taivaan -esityksen vahvuus, ehkä jopa sen pelastus.
    Roolityö on kautta linjan ilmeikästä, liikkeistä ja äänensävyistä elävää. Karvinen esiintyy itse muun muassa parittajana, hulluna metromatkustajana, parhaana kaverina ja pappina.
    Muu työryhmä on koottu suurimmaksi osaksi samalta Teatterikorkeakoulun kurssilta vuonna 2001 valmistuneista näyttelijöistä. Vaimon roolissa nähdään muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa työskennellyt Saana Hyvärinen. Miestä puolestaan esittää Q-teatterin vakiokaartilainen Jukka Peltola. Neljäntenä mukana on Kom-teatterista tuttu Eeva Soivio, joka vakuuttaa roolissaan karheaäänisenä ja tutisevana juoppoäitinä.
    Näytelmän rehevää esiintymistä tukee sopivan yksinkertainen, miltei olematon lavastus. Sohva, pöytä ja pari tuolia taipuvat moneen. Stereotyyppisiä perhekohtauksia alleviivataan tarpeen tullen lasten leikeistä tutulla kahviastiastolla tai lelukaupan kasseilla.

Kokonaisuutena Lahja taivaan on kelpo viihdettä. Se ei ehkä herätä syviä tai edes tuoreita ajatuksia lapsettomuudesta, mutta onnistuu ravistelemaan arkaan aiheeseen liittyvää supisuomalaista hyssyttelykulttuuria.
    Harmittavaa on silti, ettei revittelyä uskalleta viedä reilusti loppuun saakka. Näytelmä päättyy kompromissiin, jolla ei takuulla suututeta ketään.

Lahja taivaan Koko-teatterissa, Unionikatu 45, 29.1. saakka klo 19. Liput 10/15e.

Elina Kervinen