01. joulukuuta 2006
Teksti:

Vesa Valasuo on kiusaantunut.
    Vaikka 34-vuotias henkivartija on nähnyt työssään lähes kaiken mahdollisen maailmantähtien paimentamisesta venäläisen asejengin uhkailuihin, utelut suojattaville tarkoitettujen luotien eteen hyppimisestä vaivaannuttavat.
    Vielä vaikeammaksi Valasuon ilme muuttuu, kun häneltä tiedustelee elokuvien mystifioiman ammatin naisissa herättämiä reaktioita.
    ”Ei tällä alalla ole mitään glamouria”, Valasuo vakuuttelee.
    ”Pahimmillaan henkivartija on kuin koira talutushihnassa, jota isäntä nykii ja käskee minne mennään, milloin syödään ja milloin tehdään mitäkin.”
    Uskoisiko?

Tummaan pukuun pukeutunut Valasuo on malliesimerkki suomalaisesta ammattihenkivartijasta.
    Kohta viisitoista vuotta alalla toiminut mies on ehtinyt suojata liikemiehiä, rocktähtiä ja eron jälkeen väkivallalla uhkailtuja perheenäitejä. Valasuo on matkustanut asiakkaiden mukana pitkin Suomea. Myös Venäjän turvamarkkinat ovat tulleet tutuiksi.
    Henkilösuojauksesta hän kiinnostui suorittaessaan varusmiespalvelustaan sotilaspoliisina. Armeijan jälkeen Valasuo hakeutui upseeriensa suositteleman alan suomalaisen veteraanin Auvo Niinikedon oppiin.
    Nykyisin Valasuo tekee henkivartijan hommia vain erikoistapauksissa, varta vasten pyydettäessä. Muu aika menee oman turvallisuusalan yrityksen pyörittämiseen.
    Yleisilmeensä puolesta Valasuon firman verkkosivut voisivat kuulua espoolaiselle insinööritoimistolle. Sivuilla mainostetaan turvallisuusalan prosesseja, sertifikaatteja ja auditointeja.
    Valasuo jatkaa ammattinsa arkisuuden todistelua. Aika kuulemma kuluu lähinnä tylsään suunnitteluun.
    ”Henkilösuojauksen tärkein tehtävä on suunnitella kaikki niin huolellisesti, ettei mitään ikävää pääse tapahtumaan. Jos joku uhka kuitenkin toteutuu, hyökkääjän tielle kasataan esteitä tarvittaessa vaikka omalla keholla. Mutta jos päädytään siihen, turvamies on jo epäonnistunut työssään.”
    Ihmiskilpenä toimiminen on hieman erilaista kuin elokuvissa. Valasuo kertoo esimerkin.
    ”Olin Helsingissä venäläisen vipin palkkaamana, kun sotaveteraanin oloinen, iäkäs suomalainen mies ryntäsi keppinsä kanssa asiakasta kohti ja haukkui tätä ryssäksi. Siihen menin väliin ja sanoin, että ei täällä.”

Paitsi tylsää, Suomessa ammattimainen henkivartiointibisnes on myös pientä. Turvallisuusalan yrityksiä edustavan Finnsecurity ry:n toimitusjohtaja Jouko Laitinen arvioi, että henkilösuojaus muodostaa alan noin miljardin kokoisesta vuotuisesta liikevaihdosta alle prosentin. Hänen mukaansa alalla toimii valtiolla työskentelevien turvamiesten lisäksi vain kourallinen kokopäivätoimisia henkivartijoita.
    Laitisen mukaan turva-alan miesvaltaisuus on 1990-luvulta lähtien alkanut vähentyä. Naishenkivartijoiden määrästä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa.
    Julkisuudessa mielikuva yksityisen sektorin henkivartijoista on henkilöitynyt vahvasti helsinkiläiseen Auvo Niiniketoon.
    1980-luvulla henkivartijabisneksen Suomeen lähes tyhjästä luonut Niiniketo on käyttänyt julkisuutta taitavasti hyväkseen ja luonut itselleen myyttisen imagon.
    Testosteroninkäryiset haastattelut eivät ainakaan ole auttaneet rakentamaan henkivartijan työstä totuudenmukaisen tylsää kuvaa. Silti Niiniketoa pidetään yhtenä parhaista henkilösuojauksen asiantuntijoista Suomessa. Hän on myös kouluttanut monet suomalaisista henkivartijoista.
    ”Tärkeintä on huolehtia siitä, että uhka ja asiakas eivät kohtaa”, Niiniketo summaa turvamiehen työn peruslähtökohdat.
    ”Ja tietysti turvamiehen tehtävä on hoitaa kamppailutilanteet asiakkaan puolesta.”
    Myös Niiniketo kertoo, että niihin joudutaan kovin harvoin. Pitkään alalla toimivalle vaaratilanteet saattavat silti tulla tutuiksi.
    Myös työnsä tylsyyttä ja arkisuutta korostava Valasuo kertoo, että häntä on uhattu aseella.
    ”Se tapahtui Venäjällä. Olin etukäteen tsekkaamassa paikkaa, jonne seuraavana päivänä piti viedä eräs vip. Avasin väärän oven ja törmäsin joukkoon, joka veti välittömästi aseet esiin.”
    Silloin turvamiehen puntti tutisi hetken.
    ”Totta kai sellainen pelottaa”, Valasuo sanoo.
    ”Stressireaktion jälkeen näissä tilanteissa sitten vain alkaa toimia opittujen mallien mukaan ja esimerkiksi siirtää asiakasta mahdollisimman nopeasti pois. Voihan se olla, että tätä tehdessä minuunkin osuu, mutta ei sitä ajattele siinä tilanteessa.”

Suomalaisille henkivartijoille huomaamattomuus on hyve.
    Uhat pyritään ehkäisemään jo ennakolta esimerkiksi tutustumalla oleskelupaikan pelastussuunnitelmiin ja valitsemalla oikeat liikkumareitit. Henkivartija saattaa päivystää asiakkaan hotellihuoneen ovella, mutta silloinkin tavoitteena on olla herättämättä huomiota, ei kovistella käytävällä hengailijoita.
    Maailmalla henkivartijoilta ei aina odoteta vain huomaamatonta turvakonsultointia.
    ”On olemassa kahdenlaista henkivartiointia”, Auvo Niiniketo sanoo.
    ”Euroopassa henkivartijat pysyttelevät usein mahdollisimman näkymättömissä. Yhdysvalloissa esimerkiksi yritysjohtajien henkivartijat toimivat myös statussymboleina. Silloin heidän on tarkoituskin näyttää mahdollisimman uhkaavalta.”
    Nyt alkaa kuulostaa Hollywoodilta. Ehkä silmäätekevät myös laskevat argumenttiensa saavan lisää painoarvoa, kun vierellä julmistelee harteikkaita henkivartijoita.
    Asiakkaan turvallisuuden ohella hänen statustaan vaalivia turvamiehiä ei tarvitse etsiä Yhdysvalloista asti. Itärajan ylittäminen riittää.
    ”Venäjällä henkivartijoiden tyyli on huomattavasti brutaalimpi. Henkivartijoilla halutaan herättää huomiota: tehdä selväksi, että minulle ei vittuilla”, Vesa Valasuo sanoo.
    ”Venäjällä henkivartijan täytyy todistaa, että fyysinenkin puolustaminen onnistuu. Jos henkivartija ei siellä raivaa vipille tilaa tönimällä ihmisiä tieltä, hän ei ole kova jätkä, tai edes kunnon turvamies. Jos Suomessa käyttäytyisi tuolla tavalla, niin murskaisi samalla asiakkaan imagon”, Valasuo sanoo. Niiniketo on samoilla linjoilla.
    ”Jos Suomessa vaikkapa estää ihmisten pääsyn samaan hissiin jonkun kanssa, niin heti tulee soittoja perään.”

Näkyvissä henkilösuojaustoimissa on Suomessa kyse useammin pr:stä kuin todellisen uhan torjunnasta. Valasuo kutsuu kansainvälisten rock-tähtien Suomen vierailujen suojaamisia ”aurinkolasikeikoiksi”, suurin haaste on tähden suojaaminen kirkuvilta faneilta.
    Tyypillinen henkilöturvapalvelujen ostaja ei kuitenkaan ole rocktähti. Valasuon mukaan Suomessa henkivartijoita työllistävät eniten ihan tavalliset perheenäidit, joita itseään tai jopa heidän lapsiaan on uhattu erotilanteessa väkivallalla. Koska poliisi ei voi olla aina kaikkialla, voi turvamies päätyä istumaan perheen suojana pahimman yli.
    Usein henkivartijan työssä vaikeinta on asiakkaan miellyttäminen.
”Jotkut asiakkaat suhtautuvat turvamieheen erittäin hyvin. Muistan erään filmitähden, joka käyttäytyi kuin oikea herrasmies, tarjosi ruokaa, tällaisia pieniä hyviä asioita. Toiset ihmiset häpeävät turvamiestään, ja jotkut myös pelkäävät tätä. Jotkut asiakkaat, yleensä sellaiset joille palvelun on tilannut joku muu, myös yrittävät karata turvamieheltä”, Valasuo kertoo.
    Valasuo korostaa, että henkivartioinnissa on kyse asiakaspalvelusta. Siksi ihmissuhdetaidot ovat henkivartijan ”kaikkein tärkeimmät taidot”.
    Turva-alan palveluyrittäjän pitää osata toimia tavalla, joka ei ärsytä asiakasta, mutta jolla hänet kuitenkin saadaan myös pidettyä turvassa.
    Valasuon mukaan alalle hakeutuu kuitenkin niitäkin, jotka etsivät henkivartijan työstä jännitystä elämäänsä. Muskelipalveluja nimittäin kaupataan runsaasti myös pimeänä.
    ”Melkein jokaiselta punttisalilta löytyy tällaisia epämääräisiä toimijoita. Ei tarvitse kuin mennä sinne kyselemään jos on tarvetta, niin kohta tulee useita puhelinsoittoja tällaisilta `turvamiehiltä`”, Valasuo sanoo.

Poliitikkojen henkivartiointi on noussut Suomessa harvoin julkiseen keskusteluun. Ruotsissa päättäjien suojaamisesta on keskusteltu kiivaasti kaksi kertaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
    Vuonna 1986 pääministeri Olof Palme ammuttiin tukholmalaisen elokuvateatterin ulkopuolella. Kolme vuotta sitten ulkoministeri Anna Lindhiä puukotettiin kuolettavasti NK-tavaratalon vaateosastolla.
    Eturivin poliitikkojen murhat järkyttivät ruotsalaisten uskoa avoimeen yhteiskuntaan, jossa ministerit voivat elää päivittäistä elämäänsä ilman turvamiehiä.
    Myös Suomessa poliitikkojen uskotaan olevan lähtökohtaisesti turvassa. Esimerkiksi valtioneuvoston jäsenet liikkuvat pääministeriä lukuun ottamatta pääasiassa ilman turvamiehiä, kertoo ylitarkastaja Kari Harju suojelupoliisista.
    ”Aina on yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat pettyneitä politiikkaan. Poliittisen väkivallan uhkakuva ei kuitenkaan ole Suomessa suuri. Kokonaisuutena turvatoimia ei ole haluttu ylimitoittaa”, Harju sanoo.
    Tarkkaa lukumäärää henkivartioinnin parissa työskentelevistä ei Suposta haluta antaa.
    Sekä Lindhin että Palmen murhissa kyse oli mitä ilmeisimmin yksittäisestä toimijasta, jonka teko oli vähän tai ei ollenkaan ennalta suunniteltu. Tapaukset on Harjun mukaan analysoitu Supossakin tarkkaan. Lähihistorian attentaateista huolimatta kaikkien ministereiden kokoaikaiseen henkilösuojaukseen ei ole ryhdytty Ruotsissa eikä Suomessa. Kenties siksi, että turvamiehenkin on äärimmäisen vaikea estää täysin satunnaista hyökkäystä.
    Vesa Valasuon käsitys on vieläkin raadollisempi.
    ”Jos joku haluaa viedä jonkun yksilön hengen ja on valmis luopumaan prosessissa omastaan, ei mikään turvatoimi voi sitä estää”, sanoo Valasuo.
    Se, että Suomea pidetään turvallisena maana, näkyy myös valtiovieraiden turvatoimissa. Harjun mukaan vieraiden turvakoneiston ja suojelupoliisin kesken käytävissä ennakkokeskusteluissa löydetään yleensä yhteinen sävel siitä, että parinkymmenen miehen turvakolonnia ei tarvita. Syksyiseen Asem-konferenssiin osa maista tosin halusi tuoda sellaiset joka tapauksessa. Ei auttanut.
    ”Me myönsimme akkreditoinnin vain neljälle turvamiehelle per maa”, Harju sanoo.
    Hänen mukaansa turva-asioilla liioittelu ei sovi suomalaiseen katukuvaan. Se voisi luoda vääränlaista kuvaa turvatoimien tarpeesta.

Henkivartijoiden perinteiseen asiakaskuntaan kuuluvat myös suurten yritysten johtajat.
    Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) yritysturvatoimiston johtajan Kalevi Tiihosen mukaan suurimmat kansainväliset yritykset liikuttavat laajasti turvamiehiä ylimmän johdon mukana. Tiihosen mukaan yritysjohtajat ovat kiinnostavia kohteita muun muassa erilaisille kaappauksille.
    ”Monilla yrityksillä on olemassa vakuutukset esimerkiksi ylimmän johdon kidnappauksen varalta. Kaappaustilanteessa vakuutusrahalla voidaan hoitaa lunnaita tai muita vastaavia kuluja”, Tiihonen kertoo.
    Suuryritysten johto ja heidän perheensä saavat Suomessa säännöllisesti erilaisia uhkauksia. Tiihosen mukaan nämä ovat kuitenkin harvoin niin vakavasti otettavia, että massiivisiin suojaustoimenpiteisiin olisi tarvetta. Matalan riskin maassa yritysjohtoa turvataan lähinnä kouluttamalla autonkuljettajia myös henkivartijoiksi.
    Ulkomailla käydessään myös suomalaisyritysten edustajat saattavat liikkua näyttävien turvatoimien saattelemina. Liikemiesten henkivartioinnin tarve konkretisoitui viimeksi keväällä 2004, kun kaksi Teknologiateollisuuden järjestämälle matkalle osallistunutta yritysjohtajaa ammuttiin Bagdadissa autoonsa matkalla Irakin sähköministeriöön.
    Liikemiesten turvallisuustilanne on suuri ongelma myös Etelä-Amerikassa.
    ”Siellä on kaapattu muiden Pohjoismaiden yritysten edustajia. Suomalaiset ovat tähän asti tällaiselta välttyneet, mutta lähellä on käynyt”, Tiihonen sanoo.
    Vesa Valasuon mukaan yritysjohtoa suojataan usein myös osakkeenomistajien toivomuksesta, vaikka johtaja itse ei varsinaista uhkaa kokisikaan.
    ”Ei ole yrityksen kannalta hyvä, jos lööpissä lukee, että toimitusjohtaja kaapattiin”, Valasuo sanoo. ”Mitä sellainen tekee yrityksen kurssille?”

Kaappaukset tai hyökkäykset ylintä johtoa vastaan eivät kuitenkaan ole yrityksissäkään varsinaista turvallisuusasioiden ydintä. Turvallisuuden suunnittelussa on huomattavasti merkittävämpiäkin osa-alueita, kuten liikenneturvallisuus.
    ”Esimerkiksi Venäjällä metsäteollisuudelle suurin huoli ei ole aggressiivisten turvamiesten vaan riittävän turvallisten ajoneuvojen löytämisessä. Autolla pitää pystyä ajamaan vaikeapääsyisissä metsissä”, EK:n Tiihonen sanoo. ”Liikenneonnettomuuksissa ihmisiä menee huomattavasti enemmän kuin missään hyökkäyksissä.”
    Turvallisen maastoajon hallinta ei vastaa populaarikulttuurin piirtämää kuvaa henkivartijan työstä. Tällaista harmaata perusduunia turvamiehet tuntuvat silti useimmiten tekevän.
    Kun Vesa Valasuota pyytää kuvailemaan lennokkaan tapauksen hänen uransa varrelta, hän kertaa seuraavan tapahtumasarjan:
    ”Olin ulkomailla suojaamassa asiakasta, joka pelkäsi, että häntä uhataan. Ajoin asiakasta autolla paikasta toiseen, kun huomasin peileistä, että meitä varjostetaan. Pysäytin auton liikennevaloihin ja otin esiin taisteluvälineet: kynän ja paperin. Nousin autosta ja kirjoitin näkyvästi ylös varjostajan rekisterinumeron. Sitten hymyilin ja vilkutin kuljettajalle. Varjostus loppui seuraavassa risteyksessä.”

Jussi Pullinen
Kuvitus Stina Salin