15. joulukuuta 2006
Teksti:

Lehdessä kerrotaan , että väkivaltaisuudet Sudanin Darfurissa ovat yltyneet pahimmiksi sitten kriisin puhkeamisen 2003. Ja että kolmessa vuodessa alueella on kuollut arviolta 200 000 ihmistä ja kaksi ja puoli miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan.
    Taas yksi käsittämätön kriisi jossain todella kaukana. Ei alkua, ei loppua, ei hyviä eikä pahoja. Vain neuvotteluja, sopimuksia, tulitaukoja. Sissejä, hallituksen edustajia, rauhanturvaajia.
    Ja kuolleita ja pakolaisia.
    Mahdoton ymmärtää, mistä ne riitelevät, miksi ne tappavat ja miksei kukaan voi tehdä asialle mitään.
    On olemassa eräs, joka osaa selittää sen kaiken suomeksi: Pekka Haavisto. Hän on EU:n erityisedustaja Sudanissa. Hänen tehtävänsä on seurata Sudanin pohjois- ja eteläosien välisen rauhansopimuksen toteutumista ja osallistua Darfurin kriisiä koskeviin neuvotteluihin.
    Haavisto on toiminut vihreiden kansanedustajana vuosina 1987-1995, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995-1999 ja sen jälkeen YK:n ympäristöohjelman asiantuntijana kriisialueilla, muun muassa Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa ja Palestiinassa. Sudaniin hänet nimitettiin puolitoista vuotta sitten.
    Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu ja luennoi ympäristöpolitiikasta Helsingin ja Bristolin yliopistoissa.
    Haavisto on niin tottunut selittämään Darfurin äärimmäisen sekavaa kriisiä, että hän antaa haastattelun aluksi automaattisesti kymmenminuuttisen raportin alueen tämänhetkisestä tilanteesta.
    Mutta ennen kuin menemme siihen, on Sudanista tiedettävä seuraavaa: Se on pintaalaltaan Afrikan suurin, 41 miljoonan asukkaan maa, jossa käytiin sisällissotaa 1983- 2005. Sodassa olivat vastakkain pohjoisen arabit ja etelän afrikkalaisheimot. Siinä kuoli puolitoista miljoonaa ihmistä.
    Darfur taas on Ranskan kokoinen alue läntisessä Sudanissa. Siellä konflikti alkoi maanviljelijöiden ja paimentolaisten kiistana maankäytöstä. Sudanin hallitus aseisti puolisotilaalliset arabipaimentolaisten joukot, joita kutsutaan janjaweedeiksi. Hallituksen joukot pommittavat Darfuria, ja janjaweedit ryöstelevät, tappavat ja raiskaavat palaneissa kylissä. Janjaweedejä vastaan taistelee ainakin kolme hajanaista kapinaliikettä.
    Viime toukokuun viidentenä Nigerian Abujassa allekirjoitettiin Darfurin rauhansopimus kahden vuoden neuvottelujen jälkeen.
    ”Olimme sinänsä iloisia, että syntyi rauhansopimus, johon liittyi yksi kapinallisryhmistä. Mutta kaksi muuta ryhmää eivät liittyneet mukaan, ja silloin jo oli nähtävissä, että jotakin tarvitaan lisää”, Haavisto kertoo. Heinäkuussa sissiryhmät ja Sudanin hallitus aloittivat uudelleen vihollisuudet, jotka yhä vain yltyvät.

Nyt Haavisto myöntää olevansa melko toivoton. ”Tämä on vaikea palapeli. Samaan aikaan kun pitäisi saada sissit neuvottelemaan hallituksen kanssa, heille pitäisi luoda joku yhteinen kanta.”
    Haavisto puhuu lähes päivittäin puhelimessa sissikomentajien kanssa.
    ”Ne soittavat sieltä skutsista ja kertovat, että kuinka monta hallituksen autoa nyt on hyökkäämässä. Siellä eletään päivä kerrallaan. Strategia tästä tilanteesta ulos ei ole heille kovin selvä.”
    Haavisto kritisoi Sudanin hallitusta ja Afrikan unionia (AU) siitä, että rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ne ovat lakanneet neuvottelemasta niiden kapinallisryhmien kanssa, jotka eivät tulleet sopimukseen mukaan. Hallituksen ja AU:n mielestä ryhmät hukkasivat mahdollisuutensa.
    Haavisto pitää yhteyttä kaikkiin ryhmiin. Paitsi että hän neuvottelee valtionpäämiesten ja lähettiläiden kanssa, hän käy ”kentällä”: soittelee sissikomentajien satelliittipuhelimiin ja sopii tapaamisia kyliin ja leireihin.
    Tieto korkea-arvoisesta vieraasta leviää sissien landcruiserien kyydissä kylästä kylään. Kun Haavisto saapuu sovittuun paikkaan, vaikkapa hiekka-aavikolle puun varjoon, saattaa paikalla olla satoja uteliaita ihmisiä.
    ”Minua viehättää Darfurin yhteiskunnan rakenne, jossa arvostetaan sitä, että kaikki saavat kuulla mitä puhut, naiset ja lapsetkin. Kaikki saavat kysyä ja sanoa mielipiteensä. Se ei ole mikään keskusjohtoinen yhteiskunta”, Haavisto kuvailee.
    ”Yksi elämäntehtävä voisi olla vain kulkea siellä ihmisten parissa ja käydä näitä keskusteluja. Sitä he kaipaavat ihan mielettömästi.”
    Kenttätyö saa helposti hyvin inhimillisiä piirteitä.
    ”Joskus joku haluaa jonkun kirjan tai vaikka puhelimen patterin, jota saa vain Euroopasta. Huomaan kuljettavani hassuja asioita repussani.”
    Haavistolla on darfurilaisille selkeä viesti.
    ”Sanon heille, että teidän johtajanne tekivät virheen. Abujan sopimus oli parasta, mitä teille on vähään aikaan ollut tarjolla. Se olisi tuonut paitsi rauhan, myös kansainvälisen yhteisön tuen, jolla olisi voitu painostaa Sudanin hallitus todella toteuttamaan se, mitä he lupasivat Abujassa.”
    Näitä lupauksia olivat esimerkiksi osuus valtion öljytuloista, paikkoja hallituksessa ja maakuntahallinnossa sekä korvauksia pakolaisille.

Haaviston diplomaattinen taktiikka on jakaa kaikki tieto kaikkien kanssa. Se hämmentää sudanilaisia.
    ”Sudanissa pidetään tyhmänä ihmistä, jolla ei ole vähintään kaksois- tai kolmoisagendaa. Kukaan ei usko, että joku olisi niin hölmö ja sinisilmäinen, että sanoisi suoraan, mitä haluaa. Avoimuudella yllättää aina ihmiset.”
    Antamalla tarkkoja tietoja neuvottelujen kulusta ja muiden toimijoiden suunnitelmista Haavisto on pikkuhiljaa voittanut monien sissikomentajien luottamuksen. Tai ainakin sen verran luottamusta, että komentajat kysyvät Haaviston mielipidettä.
    Haaviston diplomaatin taidot olivat näkyvillä jo hänen toimiessaan kotimaan politiikassa. Ministerinä hän sai puolueeltaan jopa kritiikkiä liiasta diplomaattisuudesta, kertoo entinen työtoveri, kansanedustaja Heidi Hautala (vihr.).
    ”Haavisto on erittäin taitava neuvottelija. Hän on suomalaisista eniten oppinut sitä Martti Ahtisaaren taitoa olla ottamatta kantaa kummankaan osapuolen puolesta.”
    Hautala sanoo olevansa iloinen, että Ahtisaaren työlle on löytynyt jatkaja.
    ”Tästähän on syntynyt aivan uusi toimiala, rauhanomainen konfliktien sovittelu.”
    Rauhanomainen sovittelija onkin sopiva titteli Pekka Haavistolle. Hän pystyy kertomaan Darfurin katastrofista rauhallisesti, asiallisesti ja jopa innostuneesti. Kun hän sanoo olevansa toivoton, hän melkein hymyilee.

EU:n erityisedustajan työ ei kuitenkaan ole pelkkää kansan parissa kulkemista. Sissit kun eivät ole Darfurin kriisin ainoa hankala osapuoli. Sudanin hallitus jatkaa janjaweedien aseistamista ja sotilaallisia hyökkäyksiä Darfurin kyliin ja tukee myös naapurimaa TÅ¡adin kapinallisryhmiä. Eikä suostu päästämään YK:n rauhanturvajoukkoja maahan.
    Darfurin olematonta rauhaa varjelee tällä hetkellä 7 000 Afrikan unionin rauhanturvaajaa Nigeriasta, Ruandasta ja paristakymmenestä muusta Afrikan maasta. Se on aivan liian vähän.
    Tuntuu mahdottomalta ymmärtää, mitä Sudanilla voi olla YK:n rauhanturvajoukkoja vastaan.
    Haavisto arvioi, että epäluuloisuus YK:ta kohtaan kumpuaa arabimaailmasta.
    ”Se liittyy ajatukseen, että Yhdysvallat käyttää YK:ta omiin tarkoituksiinsa, ja että YK:n turvallisuusneuvosto ei ole puolueeton elin vaan länsimaisten suurvaltojen dominoima.”
    Haavisto on kokouksissa huomannut, että Sudanin presidentillä Omar Hassan al-Bashirilla on paljon selkääntaputtelijoita arabimaailmassa. Häntä kannustetaan ”panemaan hanttiin lännelle”, Venezuelan presidentti Hugo Chávezin ja Iranin Mahmud Ahmadinejadin tavoin. Uhittelusta on tullut itseisarvo.
    Presidentti George W. Bush on kutsunut Darfurin kriisiä kansanmurhaksi. YK taas totesi tutkimustensa jälkeen, että kyseessä ei ole kansanmurha, vaikkakin siinä on ”kansanmurhaan viittaavia piirteitä”.
    Terminologia on nyt tärkeää. Jos kriisi määriteltäisiin kansanmurhaksi, se velvoittaisi YK:ta puuttumaan tilanteeseen väkisin – eli pakottamaan rauhaan.
    Tätä Haavisto ei toistaiseksi suosittele.
    ”Ennusteeni vaikka amerikkalaiselle merijalkaväelle Darfurin nykyoloissa olisi aika huono. Afrikan unionin joukot pystyvät tekemään enemmän, ja uskon, että YK:n rauhanturvajoukot pystyisivät tekemään vielä enemmän, jos ne eivät olisi suorassa vihollisuussuhteessa Sudanin hallitukseen.”
    Haavisto pelkää, että jos Sudan yritetään rauhoittaa väkisin, kriisi saattaa levitä naapurimaihin, TÅ¡adiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan.
    Toistaiseksi siis neuvottelut ovat paras huonoista vaihtoehdoista.
    ”On olemassa riski, että Sudanin hallitus on päättänyt ratkaista tämän sotilaallisesti. Se ei ole tehnyt massiivista hyökkäystä, joka herättäisi maailman omatunnon, mutta koko ajan liikutaan niillä rajoilla.”
    Sudanin oppositiostakaan ei löydy varsinaisia demokratian tai marginaalialueiden puolestapuhujia. Haavisto mainitsee esimerkiksi maan parlamentin entisen puhemiehen Hassan al-Turabin, ”vahvan pelurin”, joka on Osama bin Ladenin ja Saddam Husseinin kaveri.
    ”Kun kättelen Turabia, olen vain yhden kädenpuristuksen päässä Osama bin Ladenista ja Saddam Husseinista”, Haavisto sanoo nauraen.
    ”Joskus Turabi on muistellut, kuinka joi teetä bin Ladenin talossa, ja kuinka kansainvälinen yhteisö teki virheen ajaessaan bin Ladenin Afganistaniin, koska siitä tämä katkeroitui. Siinä kuuli kokonaan toisenlaisen historian, jossa ei tietenkään välttämättä ole pätkääkään totta.”

Pekka haaviston työnkuva on muuttunut melkoisesti kotimaan politiikan ajoista. Täällä hän väitteli Natura-ohjelmasta ja kehitysyhteistyörahoista solmio kaulassa ministeriön kabineteissa.
    Nykyisin hän neuvottelee Saddamin vanhojen kavereiden kanssa, vierailee kylissä joihin Afrikan unionin joukot eivät uskalla mennä, nukkuu Darfurissa YK:n vierasmajassa torakoiden seassa ja lentää sitten seuraavana päivänä tapaamaan Javier Solanaa tai Kofi Annania. Ja lentokoneessahan on hyvää aikaa korjata opiskelijoiden esseitä ympäristöpolitiikasta.
    Mutta jotain samaa on politiikassa aina.
    ”Muistaakseni Elisabeth Rehn on joskus sanonut omista Balkan-kokemuksistaan, että on niin vaikea neuvotella täysien roistojen kanssa ja hymyillä heille. Neuvottelun lakihan on, että vaikka sinulla ei olisi mitään yhteistä vastapuolen kanssa, joudut kuitenkin etsimään jotain pitääksesi kommunikaatiota yllä.”

Joanna Palmén
Kuva Veikko Somerpuro