Poikki: Löysän lumen maa

T:Teksti:

Ohjaaja Aku Louhimies on ihastunut synkkiin teemoihin ja lumen eri lajeihin. Hänen onnistuneimmissa elokuvissaan, Pahassa maassa ja Valkoisessa kaupungissa murheelliset ihmiset rämpivät vuoroin loskassa, kurassa ja lumisohjossa. Välillä synkissä kuvissa vilahtaa ehtaa pakkaslunta.
    Katsotaan, miten Louhimiehen Suomi- kuva on otettu vastaan ulkomailla.
    ”…Helsinki, joka suurimmaksi osaksi on haudattu lumeen, ja jossa on usein hämärää, (—) viittaa vihamieliseen ja luotaantyöntävään ympäristöön”, kuvailee Valkoisen kaupungin european-films.net-sivustolle arvostellut Boyd van Hoeij.
    ”… synkkä Helsinki, puoliarktinen kaupunki, joka viettää melkein puolet vuodesta lumen alla, (—) ja jossa naiminen, huumeet ja juominen tuntuvat olevan suosituimpia ajanvietteitä”, sanailee Filmexposed-sivuston Chris Patmore.
    ”… synkkä ja jäinen pohjolan ilmasto tarttuu kaikkiin ja kaikkeen, mutta tarjoaa myös haasteen, joka antaa lisävoimia ainakin joillekin elokuvan hahmoille”, tuumaa Pahan maan Sight & Sound -lehdessä arvioinut Nick Roddick.
    Arviot ovat pääosin hyviä, mutta matkailun edistämiskeskusta käy sääliksi.

Matti Rämö