01. joulukuuta 2006
Teksti:

Mikä tulevaa isää huolestuttaa? Vaivaavatko edessä olevat lyhyet yöt, työn ja lapsenhoidon yhteen sovittaminen tai äidin hyvinvointi?
    ”Nekin, mutta enemmän mielessä pyörivät kuitenkin käytännön asiat”, kertoo espoolaisissa neuvoloissa isäryhmiä vetävä Jari Jokinen.
    ”Isät miettivät, pitääkö lastenhuonetta remontoida, onko hankittava uusi auto ja millaiset lastenvaunut olisivat parhaat”, sanoo Jokinen.
    ”Monelle miehelle käytännön asioiden pohtiminen on luontevin tapa valmistautua isyyteen.”

Päiväkodinjohtaja Jokinen ja espoolainen lastentarhanopettaja Jouni Lehmonen ovat antaneet tuleville ja tuoreille isille valmennusta vuodesta 2005 lähtien. Isäryhmät ovat osa neuvoloissa vanhemmille annettavaa perhevalmennusta. ”Miesten kesken voi puhua asioista, joita ei naisille uskaltaisi sanoa”, kertoo Lehmonen.
    Lehmosen mukaan esimerkiksi synnytys pelottaa montaa tulevaa isää. Usein kysellään, onko synnytykseen pakko osallistua, jos puoliso sitä haluaa.
    Neljän lapsen isänä Lehmosella on oma, perusteltu näkemyksensä asiasta. Hän vakuuttaa, että vaikka synnytys pelottaisi, ei sitä kannata sivuuttaa.
    ”Oman lapsen syntymän näkeminen ja puolison tukena oleminen ovat ainutlaatuisia kokemuksia.”
    Lapsen syntymä pakottaa Jokisen ja Lehmosen mukaan miehet unohtamaan pelkonsa. Autot ja remontinteko alkavat äkkiä tuntua vähäpätöisiltä.
    ”Äitiys alkaa jo raskauden aikana”, Jokinen sanoo. ”Miehet taas ottavat isän roolin haltuunsa vasta lapsen synnyttyä.”
    Se näkyy synnytyksen jälkeisissä isäryhmien tapaamisissa. Keskustelut käsittelevät lapsen hoitoon liittyviä konkreettisia ongelmia, kuten yövalvomista ja pikkulasten sairauksia.
    Merkittävä tekijä isäksi tulemisessa on Jokisen mukaan tuoreen isän oma isäsuhde. Jos omalta isältä on saatu hyvä isän malli, on uuteen rooliin helppo sopeutua. Vaikeampaa on niillä, joiden suhde omaan isään on katkennut.

Perhevalmennusta on kehitetty viime vuosien aikana lukuisissa kunnissa ympäri Suomea. Helsingissä aloitettiin tänä syksynä perhevalmennuksen pilottihanke, jossa isät pyritään ottamaan entistä paremmin huomioon.
    Malmi-Pukinmäki ja Pihlajamäki-Viikki -alueilla aloitettu hanke toteutetaan neuvoloiden, sosiaaliviraston ja muiden perheiden kanssa työskentelevien tahojen yhteistyönä. Yleensä perhevalmennuksen toteuttavat yksin neuvolat.
    Espoossa isäryhmät perustettiin osana perheiden hyvinvointia tukevaa hanketta. Tarkoitus on Jokisen mukaan ehkäistä ennalta perheväkivaltaa ja Espoossa ikävän yleisiä avioeroja. Mallia otettiin Tuusulasta, jossa vastaavaa toimintaa oli kokeiltu vuosina 1999-2004.
    Jokinen paitsi vetää isäryhmiä, myös koordinoi niiden järjestämistä. Lehmonen taas tuli mukaan, sillä oli aikoinaan kokenut, että hänet oli ohitettu perhevalmennuksessa. 1990-luvulla Oulussa isää kohdeltiin hänen mielestään kuin ilmaa.
    Parhaiten perhevalmennus ja isäryhmät Jokisen ja Lehmosen mukaan onnistuvat silloin, kun niissä onnistutaan luomaan pysyviä verkostoja. Moni espoolainen on muuttanut kaupunkiin muualta Suomesta eivätkä sukulaiset pysty auttamaan tuoreita vanhempia lastenhoidossa. Neuvoloiden väen toiveena on, että tuoreet vanhemmat voisivat tukea toisiaan.
    ”On tärkeää, että läheltä löytyy ystäviä ja vertaistukea eivätkä vanhemmat jää lapsen kanssa yksin”, sanoo Jokinen.

Ville Seuri
Kuva: Stina Salin

Elättäjästä pehmoisäksi

1950-luvulla lastenhoito miellettiin äidin tehtäväksi. Vuoden 2006 isät käyvät isyyskoulutuksessa jo äidin raskauden aikana, ja ensi vuonna he ehkä alkavat yleisesti jäädä lapsen kanssa kotiin kahdestaan. Ylioppilaslehti kertaa uuden isyyden virstapylväät.

1950-luku

Isän rooli on hankkia leipä perheen pöytään, vaikka jo kolmannes naisista käy töissä. ”Yhteiskunnallisena ihanteena oli, että äiti jää kotiin hoitamaan lapsia ja isä käy töissä. Isillä oli viimeinen sana perheen päätöksenteossa”, kertoo perhesosiologian professori Riitta Jallinoja.

1960-luku

Naisasiajärjestö Yhdistys 9 aloittaa keskustelun kotitöiden jakamisesta. Näistä yhtenä ja tärkeimpänä on lastenhoito. Miehiä vaaditaan osallistumaan lastenhoitoon entistä ahkerammin.

1960- ja 1970-lukujen vaihde

Isät alkavat tulla mukaan synnytyksiin. ”Aiemmin lääkärit olivat sitä mieltä, että isät ovat vain tiellä synnytyssalissa. Jotkut sanoivat myös, että synnytykseen osallistumisesta voisi olla haittaa puolisoiden suhteelle tulevaisuudessa. Isien ei ollut tarkoitus nähdä kaikkea”, kertoo erikoistutkija Pentti Takala Kansaneläkelaitokselta.

1976

Isät saavat oikeuden pitää osan äitiysvapaasta. 1980-luvun puolivälissä osuus saa nimen isyysvapaa, mutta se vähennetään yhä vanhempainvapaasta. Vuonna 1993 isyysvapaata ei enää vähennetä vanhempainvapaasta. Sen käyttö yleistyy. Vuonna 2003 siihen lisätään bonusvapaa: jos isä käyttää vanhempainvapaan kaksi viimeistä viikkoa, hän saa vielä kaksi viikkoa vapaata päälle. Nykyään noin 70 prosenttia isistä käyttää jonkun osan isyysvapaastaan.

1990- ja 2000-luvun vaihde

Riitta Jallinojan familistiseksi käänteeksi kutsuma murros. Valtiovalta kannustaa vanhempia jäämään kotiin siihen saakka, että lapsi on kolmevuotias. Isyyskoulutus alkaa neuvoloissa. Kansalaisjärjestöt ja kunnat perustavat ympäri maata perhekeskuksia, joiden toimintaan isiä houkutellaan mukaan. ”Yhteistoiminta on keskuksille tyypillistä. Isät ja äidit istuvat yhdessä lasten kanssa
piirissä lattialla, heitä ei enää jaotella sukupuolen mukaan”, Jallinoja kertoo.

2007?

Perhevapaauudistus. Jos molemmat vanhemmat käyttävät vanhempainvapaataan, saavat kumpikin korotetun päivärahan ensimmäisiltä 30 arkipäivältä. Isäkuukauden käyttö tulee entistä joustavammaksi. ”Isyydestä puhutaan paljon, koska isyys on juuri nyt valinkauhassa. Se tulee olemaan valtava uudistus, jos isät jäävät kotiin lapsen kanssa kahdestaan, ilman että äiti on siinä myös”, sanoo Riitta Jallinoja.