15. joulukuuta 2006
Teksti:

Seikkailuja, vapautta ja vehreämpiä laitumia, siinä siirtolaisuuden syyt pähkinänkuoressa. Moni on myös lähtenyt kaukomaille etsimään hetkeksi itseään – ja löytänyt iäksi jonkun toisen.
    Varhaisimpien suomalaissiirtolaisten keskuudessa sinkkujen osuus oli huomattavan suuri ja menestys huikea. Vielä 50-luvulla Kanadaan saapuneen neidon kielitaito saattoi rajoittua elokuvista tuttuun lauseeseen: ”I love you.”
    Mutta ei nainen yksin rakkaudesta elä. Kansainvälisillä aviomarkkinoilla suomalaiset ovat aina osanneet asettaa vaatimustasonsa korkealle. Jos mukana oli pikkulapsia, saattoi matkalainen opetella toisenkin tärkeän fraasin, jota ei ollut häpeä käyttää imperatiivissa: ”Milk.”

Eläinproteiinien asema iäkkäiden kanadansuomalaisten arvomaailmassa ei ole juuri noista ajoista horjunut. ”Kasvissyöjä vai normaali?” oli vastaanottokomitean ensimmäisiä kysymyksiä, kun itse rantauduin Kanadaan. Aiemmat työharjoittelijat olivat olleet ruokatavoiltaan vähän arveluttavaa porukkaa. Vaan en minä – täysverinen lihansyöjä! Omahyväisenä olen tarttunut pihviveitseen jokaisessa ruokapöydässä, johon minut on Kanadassa kutsuttu.
    Edeltäjäni ovat kuuleman mukaan suosineet sillisalaattia myös rakkauden rintamalla. Siinä missä yksi pääsi avioon ottawalaisen virkamiehen kanssa, toinen sai mummot tolaltaan karkaamalla merten taa intiaanin kanssa.
    Kisälliaikani Kanadassa on loppusuorallaan, ja on myönnettävä, että oma vetovoimani ei ole tällä hetkellä kovin kaksinen. Hiljattain sain baaritiskillä eräältä seniorisuomalaiselta suoraa palautetta: ”Ei noin kalpealla likalla taida olla boifrendistä toivoa.”

Toden totta, ulkoinen habitukseni on nähnyt parempia päiviä. Mitä muotiin tulee, rakkain talvitakkini muistuttaa makuupussia, joka on leikattu pohjasta auki. Liikuntaa tämä ruho ei ole kokenut sitten elokuun, ja supisuomalainen ravintoympyräni koostuu pääasiassa ruokalajista nimeltä ”Finlandia Burger”. Olen melko varma, että hyvin pian ainoa piirre, joka erottaa minut slovenialaisesta ihmiskalasta, on taipuva peukalo.
    Tähän mennessä elämäntyylini on kuitenkin herättänyt sääliä vain yhdessä Thunder Bayn vähemmistöryhmässä. Kun metamorfoosini oli alkusyksystä vielä alkutekijöissään, eräs sen edustajista erehtyi jopa treffeille kanssani.
    Rakkaus on ihana asia. Maineeni kunniasuomalaisena olisi kuitenkin mennyttä, jos tieto heilani elämäntavasta joskus pääsisi vuotamaan vanhan kansan tietoon. Hänenlaisensa ovat nimittäin näillä tienoin jopa intiaaneja epäilyttävämpiä.
    Vegaanit.
    Kykenisikö sellainen edes hankkimaan maitoa lapsilleen?

Virve Kuusi

Kirjoittaja on viestinnän opiskelija, joka työskentelee toimitusharjoittelijana Thunder Bayssä julkaistavassa Canadan Sanomat -lehdessä.