01. joulukuuta 2006
Teksti:

Kanadalainen pikkujoulukausi on osoittautunut pettymykseksi. Canadan Sanomissa on kolme työntekijää: päätoimittaja, sihteeri ja työharjoittelija. Tällä kokoonpanolla ei järjestetä kovin räväköitä firman bileitä. Kerran tosin repäisimme – suljimme toimiston tunniksi ja kävimme lounaalla.
    Keskustelu kääntyi suomalaisten jouluperinteisiin. Nimiä mainitsematta todettakoon, että tuoreen kyselyn mukaan Canadan Sanomien työntekijöistä vain kolmanneksella on tapana vaeltaa Hietaniemen hautausmaalla koristekanerva kainalossa jouluiltana. Toinen kolmannes ei sen sijaan edes muista tarkalleen, minne omat vanhemmat on haudattu, eikä loput 33 prosenttia ole vieraillut kotikaupunkinsa hautuumaalla koskaan.
    Vanhan mantereen puistattava ”kuolemankultti” herättääkin kanadalaisissa hienovaraista kritiikkiä: ”Kun suomalainen vierailee Kanadassa, hänet viedään ostoksille, teatteriin ja ravintolaan. Kun kanadalainen vierailee Suomessa, hänet viedään hautausmaalle.”
    Niin kaukaista isosetää ei olekaan, etteikö Suomessa katsottaisi tarpeelliseksi esitellä hänen viimeistä leposijaansa ulkomaan serkuille. Kanadalainen ei voi tajuta tätä. Joulupäivä on vihoviimeinen hetki kalmistojen koluamiseen, eivätkä muut päivät ole juuri sen innostavampia.

Hautausmaiden vieroksunta on sikäli kummallista, että ulkoisilta puitteiltaan koko Thunder Bay on kuin Jumalan suuri odotushuone. Väestörakenne on suoraan hautausurakoitsijan toiveunesta, ja kirkkoja Lahden kokoisessa kaupungissa on yli kahdeksankymmentä. Hartaan mutta ikääntyvän väestön siirtyessä ajasta ikuisuuteen tätäkin seutua tosin uhkaa maallistuminen. Tänä vuonna jouluvalot syttyivät ostoskadulle syyskuussa.
    Kanadan protestanttinen kirkko on jo ryhtynyt vastaiskuun maan historian suurimmalla uskonnollisella mainoskampanjalla, jossa ostoskeskukseen tuotua lasta keikuttaa joulupukin sijasta sylissään Jeesus. Myös ruohonjuuritasolla eri kirkkokuntien kilpailu nuorison sieluista käy joulun alla kiivaana. Kirkollisveroa ei ole, joten osuva markkinointi on pienten seurakuntien elinehto. Kirkkomaille pystytetyt ilmoitustaulut muodostavat ulkomainonnan jumalallisen keitaan, jonka viestit ovat toinen toistaan raflaavampia: ”On vaikea kompastua, jos on jo polvillaan!” (anglikaanit). ”Tekosyyt eivät voita totuutta!” (babtistit). ”Suoralla tiellä et eksy!” (reformistit).
    Mutta kyllä luterilainen vaatimattomuus on valttia ulkomaillakin. Miksi rällätä pikkunäppärillä iskulauseilla, kun on ystäviä korkeilla paikoilla? Suorasukaisin tarjous löytyi lähikirkon etupihalta: ”Tule minun talooni kylään. Terveisin Jumala.”

Virve Kuusi

Kirjoittaja on viestinnän opiskelija, joka työskentelee toimitusharjoittelijana Thunder Bayssä julkaistavassa Canadan Sanomat -lehdessä.