01. joulukuuta 2006
Teksti:

Tämän lehden sivuilla 14-16 kerrotaan suomalaisen henkivartijan työstä. Kysymme, kenellä ylipäätään on vartija, ja miltä semmoinen oikein suojaa.
    Artikkelimme ei ole kovin shokeeraava, ja se on tavattoman hienoa. Tuntuu hyvältä lukea, että meillä päin henkivartija pääasiassa odottelee, ajelee autolla ja odottelee hiukan lisää. Haastattelussa alan ammattilainen Vesa Valasuo selittää, että suomalaiseen henkivartijakulttuuriin kuuluu pysyä taka-alalla, ja että tärkeimmät työssä tarvittavat taidot ovat sosiaalisia. Ei siis Hollywood-tyylisiä takaa-ajoja eikä jatkuvaa aseen piippuun tuijottamista. Sellaiseen ei ole tarvetta.

Kotimaan turvallisuudesta kertoo myös poliisin vastikään julkistama kansallinen turvallisuustutkimus. Sen mukaan entistä harvempi suomalainen on joutunut väkivallan kohteeksi ja entistä useampi kokee olonsa turvalliseksi asuinalueellaan. Harvaa pelottaa kadulla. Huolissaan ollaan lähinnä työttömyydestä ja perheväkivallasta.
    Poliisi arveli tuoreeltaan raportin julkaisun jälkeen, että tutkimuksen tulokseen ovat vaikuttaneet muun muassa hyvä taloudellinen tilanne ja sosiaali- ja terveydenhuollon aktiiviset toimenpiteet. Yhtälö ei ole uusi: hyvinvointi luo rauhallisuutta ja turvallisuutta. Tulonjaoltaan verrattaen tasa-arvoisessa Suomessa ei perinteisesti ole tarvinnut näyttää pahaa oloaan kadulla.

Mutta mitä tapahtuu samaan aikaan? Sisäministeriö käyttää EU-puheenjohtajuuden turvatoimiin kahdeksan kertaa niin paljon rahaa kuin viimeksi. Ennennäkemätön poliisioperaatio estää Smash Asem -mielenosoituksen ennen kuin se on edes alkanut. Iltapäivälehdet uutisoivat vuoron perään, kuinka linnan juhlien alla nuorten mellakointiin pitää taas varautua entistä paremmin.Viesti maamme turvallisuudesta on täysin toinen kuin turvallisuustutkimuksen tuloksissa, saati henkivartijan kertomuksissa.
    Pitäisikö siis sittenkin olla peloissaan?
    Olisi ehkä naiivia väittää, ettei suomalaisessa lintukodossa voisi koskaan olla muun maailman kaltaisia vaaroja. Varmasti voi, ja niihin tulee varautua. Kysymys on, miten se tehdään parhaiten.

Se, että Suomessa sunnuntailenkillä vastaan voi kävellä Halosen Tarja sen kummemmitta seremonioitta, viestii tasa-arvosta. Johtaja ei ole kovasti kummempi kuin kansansa eikä häntä ole tarvis eristää, niin etteivät tavallisten ihmisten äänet ja huolet kuuluisi korviin.
    Samasta viestii se, että mielenosoittaja on tähän asti saanut melko vapaasti äänensä kuuluviin kadulla. Ongelmista saa puhua ja huoliinsa saa tarvittaessa apua. Tasa-arvo ja sananvapaus ovat turvallisuutta ja myös luovat turvallisuutta.
    Suomalaiseen turvallisuuteen kaduilla voisikin suhtautua – vaikka nyt niiden linnan juhlien alla – massiivisten operaatioiden sijaan tässä lehdessä haastattelemamme henkivartijan opeilla: pysytellään taustalla, ei pullistella lihaksia ja satsataan sosiaalisiin taitoihin. Kansalaisten turvallisuuden tunne ja myös todellinen turvallisuus säilynee parhaiten laittamalla rahat tuloerojen kasvun hillitsemiseen ja peruspalveluiden ylläpitoon.
    Antakaa meille siis mielenterveyshoitajia ja nuoriso-ohjaajia. Hollywood pitäköön muskulöösit henkivartijansa.

Elina Kervinen