15. joulukuuta 2006
Teksti:

Kuten Astrid Lindgren sanoo, vanheneminen on paskamaista. Kampaajaystäväni Leila tosin muistutti, että Lindgren sanoi lauseensa yhdeksänkymppisenä ja että vanhenemisesta puhuminen on minun kohdallani lievää liioittelua. Väitän silti, että ikä, jolloin ihossa on samaan aikaan sekä ryppyjä että finnejä on epäreilua huijausta. Sitä paitsi samanikäiset miehet ovat joko varattuja tai niin syvällä omassa kriisissään, että heidän henkinen tasapainonsa on yhtä vankka kuin alkoholisoituneella gerbiilillä.

Orastava kolmenkympin kriisi on iskenyt tsunamina yli miltei koko lähipiirini ja jättänyt jälkeensä pienimuotoisen humanitäärisen katastrofin.
    Yhtenä päivänä koet tarvetta aikuistua. Mietit, oliko sittenkään oikea ratkaisu olla menemättä treffeille sen mukavan nuoren sisätautilääkärin kanssa, jolla oli kaksio Meilahdessa. Olet koukussa Etuovi.comiin ja huomaat keskustelevasi vodka martinin äärellä annuiteetista ja kiinteästä tasalyhennyksestä.
    Toisena päivänä menet Kustaa Vaasaan juomaan halpaa kaljaa, jututtamaan teinihippejä ja selaamaan läpi kännykkäsi osoitekirjaa. Niinä päivinä kuuntelet iPodista postpunkkia ja vilkuilet levottomasti Elielinaukiolla skeittaavia lukiolaispoikia. Mietit, olisiko lumilautailun uudelleen aloittaminen liian noloa ja lähdet ystäviesi kanssa viikonlopuksi Kreuzbergiin polttelemaan hyvää kukkaa.
    Tiedän. Kuvaukseni kuulostaa viittaavan hemmoteltuun kakaraan, joka on oppinut niin tehokkaaseen ajankäyttöön, että pystyy vajoamaan eksistentiaaliseen kriisiin ja toipumaan vain yhtä Ysibaarin kasviskorianteriannosta odotellessaan.

Tällä viikolla käsittelimme kolmenkympin eroottisia kriisejä pienryhmäopetuksessa dosenttimme Kristiina Tainion johdolla. Hänen mielestään kolmikymppisyyden takia itseään on turha yrittää pakottaa näennäiseen balanssiin.
    Ulkoapäin määriteltyä aikuisuutta ei tarvitse etsiä vain ikäkriisin kaltaisen sosiaalisen konstruktion takia, Tainio totesi.
    Lisäksi hän muistutti, että valtionjohtotasolla osataan olla vähintään yhtä pihalla. Pääministeriluokan suhteissakin roikutaan yömyöhään mesessä, pussaillaan autossa kuin teinit, pelätään, haluaako toinen vain seksiä ja tehdään bänät tekstarilla. Siinä sivussa sitten kuitenkin hoidellaan Libanonin kriisejä ja siirrellään suvereenisti rahaa budjettikohdasta toiseen. ( Jotenkin liikuttavaa ajatella, kuinka pääministerin siviilikriisinhallintadokumentin alareunaan on kenties hypähtänyt silmäniskuhymiöitä sisältävä messengerin ponnahdusikkuna.)

Kolmenkympin kriisiä, kompromissisuhteita, huonoa seksiä, elämän ensimmäistä Ikean-vierailua ja hätäisiä asuntokauppoja ei tietenkään aiheuta ikä, vaan kuvitelma oikeasta aikuisesta käytöksestä.
    Kuulemma kolmenkympin kriisiin auttaa vain se, että täyttää kolmekymmentä. Silloin tajuaa, ettei elämän tarvitse olla strategista shakinpeluuta. Jos nimittäin sattuu huvittamaan, se saa olla yksi postmoderni barbileikki.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.