01. joulukuuta 2006
Teksti:

Ystäväni sai pakit.
    Kyseessä eivät olleet mitkään tavalliset, pienillä eleillä tehdyt ja elegantit pakit. Kukaan ei valehdellut huomaavaisesti, kuinka kaikki johtui ”minusta, ei sinusta”, kukaan ei vedonnut edellisen eron läheisyyteen saati siihen, että seuraavana päivänä olisi aikainen herätys. Ei, kyseessä olivat kertakaikkiset julkisen nöyryytyksen pakit, painajaisten torjunta, oikea täystyrmäys.
    Kyllähän näistä toipuu. Seuraavana päivänä ystäväni hälytti minut kriisipalaveriin hotelli Tornin Ateljee-baariin. Hän käytti S-etukorttialennusta samppanjapulloa ostaessaan ˆ’ nolouden saturaatiopiste oli siis ilmeisesti jo saavutettu.
    Kun toista ahdistaa, kannattaa aina vedota yhteiskuntarakenteisiin ja yleisiin, mittakaavaltaan mieluiten globaaleihin ongelmiin. Jos Visan luottoraja on ylitetty, kannattaa muistuttaa nuorten kasvavasta kulutusluotto-ongelmasta. Väliin voi heittää muutaman mystisen lauseen kaikkialle tunkeutuvasta kulutusideologiasta, jota vastaan taisteleminen on vaikeaa moraalisesti vahvallekin ihmisille. Empiirisen erotiikan opintojen avulla ystävien suhdeongelmat taas saa aina sijoitettua laajempaan teoreettiseen viitekehykseen, joka vie huomion pois piinaavalta yksilötasolta.

Tällä kertaa ystävän rohkaisuun tarvittiin ripaus feminististä diskurssia. Muistutin ystävälleni, että emansipatorisena tekona naisten kannattaisi ensimmäisenä luopua turhasta häpeästä.
    Naisethan ovat tunnetusti taitavia häpeäjiä. Jos perinteisestä passiivisen objektin roolista lipeää ja saa kaiken lisäksi nenilleen, häpeä on usein silmitön.
    Sen sijaan kun miespuolinen ystäväni pyysi kantabaarinsa tarjoilijaa treffeille ja sai pakit, hän ei siirtynyt juomaan seuraavaa ja sitä seuraavaa drinkkiään naapuribaariin. Päinvastoin, hän kohautti olkiaan ja jatkoi iltaa valomerkkiin asti samassa kuppilassa. Moni nainen olisi samassa tilanteessa vaihtanut kantabaaria, ehkä myös kaupunkia.
    Jos yhteiskunnasta haluaa tasa-arvoisen, häpeä on yksinkertaisesti opittava voittamaan. Kuka on sitä paitsi väittänyt, että häpeän voittaminen olisi miehille sen helpompaa? Naisten on häpeää vastaan taistellessaan ehkä tallottava korkojensa alle aikamoinen liuta miehiä tiukempia sosiaalisia koodistoja. Mikään häpeägeeni ei kuitenkaan estä meitä onnistumasta.
    Jos haluaa murtaa typeriä sukupuolistereotypioita, muitten päivittelyn voi nähdä sulkana hatussa. Eivät lasikatotkaan murru ilman sopivassa suhteessa annosteltua häpeämättömyyttä.

Häpeästä ei kannata tietenkään luopua kokonaan. Ihmiset, jota eivät häpeä lainkaan, ovat yleensä sekä vastenmielisiä että mauttomia. Häpeä kannattaa myös erottaa syyllisyydestä. Häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö; Aatamille ja Eevallekin häpeä oli juuri nähdyksi tulemista. Syyllisyyteen taas liittyy toiminta, joka on omien moraalisten periaatteiden vastaista. Peiliin katsominen ei ole koskaan ollut pahaksi kenellekään.
    Joskus häpeän voittamisessa tarvitaan kovia keinoja. Oppimme saamme japanilaisesta kulttuurista, jossa itsemurhalla, seppukulla, voi korjata aiheuttamansa häpeän. Näin äärimmäisiä keinoja emme hyväksy, mutta joskus paikallaan on eräänlainen henkinen seppuku. Pahimassa hädässä häpeänsä voi selättää parilla kolmella kuohuviinipullolla – tietenkin S-etukortilla.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.