17. marraskuuta 2006
Teksti:

Ukraina on useimmiten vain sivulause venäläisen kirjallisuuden historiassa. Näin siitä huolimatta, että maan menestyneimmät kirjailijat kirjoittavat nykyäänkin venäjäksi. Venäjäksi kirjoittaa myös maan kansainvälisesti menestynein kirjailija Andrei Kurkov.
    Hänen 25 kielelle käännetty, vuonna 1996 ilmestynyt romaaninsa Kuolema ja pingviini on nyt ilmestynyt myös suomeksi.

Teoksen päähenkilö Viktor on nelikymppinen kiovalainen kirjailija. Hänen ainoa seuralaisensa on lemmikkipingviini MiÅ¡a, jonka hän on pelastanut rahapulasta kärsivästä eläintarhasta.
    Viktorilla on jatkuva puute työstä ja rahasta. Kun hänelle tarjotaan pestiä isosta sanomalehdestä, hän ei kieltäydy, vaikka homma kuulostaa epäilyttävältä. Viktor saa tehtäväkseen laatia muistokirjoituksia vielä elävistä silmäätekevistä.
    Alkuun kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta kun Viktorin kirjoitusten kohteet alkavat yksi toisensa perään kuolla, hän huomaa sekaantuneensa johonkin hämärään.
    Kurkov sekoittaa romaanissaan sävyjä trilleristä ja mustasta komediasta. Absurdin sosiaalisen satiirin taitajana hän asettuu luontevasti Gogolista Bulgakovin kautta kulkevaan kirjalliseen traditioon. Sekä Gogol että Bulgakov muuten syntyivät Ukrainassa.

Huumori ja trillerimäinen juoni tekevät Kuolemasta ja pingviinistä mainion lukuromaanin. Pohjimmiltaan kirjan sävy on kuitenkin melankolinen, sillä teoksen kantava teema on yksinäisyys. Yksinäisiä ovat sekä Viktor että lajitovereitaan kaipaava MiÅ¡a-pingviini, mutta kumpikin kantaa taakkansa valittamatta ja alistuen.
    Vaikka Viktorin ympärille muodostuu kertomuksen edetessä ydinperhettä muistuttava ystäväpiiri, hän ei kuitenkaan uskalla kiintyä ihmisiin. Elämä on liian epävarmaa. Viktor mieluummin kääntää selkänsä kuin tunnustaa voivansa vaikuttaa ympärillään tapahtuviin asioihin.
    Yksinäisyyden ilmapiiriä vahvistaa Kurkovin toteava, melankolinen kieli, jonka Eero Balkin mainio suomennos tavoittaa luontevasti.

Ville Seuri

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini. Suom. Eero Balk. Otava 2006. 270 s.