17. marraskuuta 2006
Teksti:

HYY:n talousvaliokunta päätti kokouksessaan 13.11. esittää ylioppilaskunnan jäsenmaksun nostoa vuodelle 2007. Mikäli edustajisto hyväkyy esityksen budjettikokouksessaan 14.12., nousee tällä hetkellä 34 euroa oleva vuosittainen jäsenmaksu kahdella prosentilla.
    ”Ajattelemme tätä ennen muuta indeksitarkistuksena. Jäsenmaksun reaaliarvo on laskenut jatkuvasti, ja samaan aikaan kiinteät kulut kasvavat hintatason nousun vuoksi”, sanoo HYY:n talousvaliokunnan puheenjohtaja Katariina Styrman.
    Hän kieltää maksun korotuksen johtuvan suoraan HYY:n mittavista kiinteistöinvestoinneista. Kolmanneksi ylioppilastaloksi kutsutun Leppätalon rakennuskulut ovat paisuneet liki 40 prosenttia ennakoidusta. Lisäksi HYY on investoinut mittavaa remonttia vaativaan Villa Kuunari – huvilaan.
    ”Osa jäsenmaksun korotusta kannattavista kommenteista liittyi myös kiinteistöinvestointeihin ja niiden kustannuksiin. Tärkeänä ja vastuullisena kuitenkin nähtiin, että jäsenmaksun reaaliarvon ei anneta jatkuvasti alentua.”
    Jäsenmaksun nostosta päättää jokainen edustajisto vuorollaan, eikä siihen ole menneinä vuosina tehty säännöllisiä tarkistuksia. Viimeksi maksua nostettiin kaksi vuotta sitten kahdella eurolla ja tätä ennen vuonna 1991.
    Talousvaliokunnan kokouksessa päätettiin esittää myös, että poliittisten opiskelijajärjestöjen toiminta-avustuksien myöntöperiaatetta muutettaisiin. Käytännössä tukipotti laskisi 15 100 eurosta 15 000 euroon. Lisäksi esitettiin HYY:n hallituksen puheenjohtajan palkkion nostamista. Puheenjohtaja saisi jatkossa kokopäiväisestä toimestaan 2000 euron palkkion, mikä on 650 euroa enemmän kuin tähän mennessä.