03. marraskuuta 2006
Teksti:

Akateeminen rekrytointipalvelu Aarresaari neuvoo opiskelijaa ansioluettelon laatimisessa: ”Suositeltavaa on kirjoittaa ainakin joitakin seuraavista tiedoista, mikäli sinulla niitä on: (…)varusmiespalvelus. Yleensä sotilasarvo ja palveluksen kesto riittävät.”
    Samoin neuvovat Helsingin kauppakorkeakoulu, nuorisotiedotuskeskus Kompassi ja moni muu. Netissä olevissa yrityksien työpaikkahakemuksissa kysytään varusmiespalveluksesta useammin kuin jätetään kysymättä. Sotilasarvosta saa useimmiten pisteitä. Sivarista sen sijaan ei.

Vakiintunut työnhakukäytäntö kertoo paljon suomalaisesta ajatusmaailmasta: isänmaan palvelemista aseellisesti pidetään arvokkaampana kuin sen palvelemista muulla tavalla. Asepalvelus opettaa tarpeellisia taitoja ja johtamista. Siviilipalveluksen opeista ei sen sijaan juuri puhuta.
    Ajatustapa näkyy myös lainsäädännössä. Siinä missä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa siviilipalvelus on asepalveluksen mittainen, laittaa Suomi aseistakieltäytyjät suorittamaan kestoltaan yli kaksinkertaisesti varusmiesten yleisintä palvelusaikaa pidemmän siviilipalveluksen. Toinen vaihtoehto on vankila.

Argumentit siviilipalveluksen lyhentämisestä kumotaan usein sanomalla, että ase- ja siviilipalveluksien tulisi olla yhtä rasittavia, ei yhtä pitkiä. Logiikka on suunnilleen tämä: siviilipalvelus on mukavaa ja helppoa. Sivari pääsee usein oman alansa sisätyöpaikkaan ja illalla vapaasti kaljalle. Intissä sen sijaan saa pelkkää mehukattia. Välillä tarvotaan massiiviset taakat selässä metsässä. Vaikka olisi hurja pakkanen.
    Todellisuudessa siviilipalveluspaikoista on huutava pula ja vastaan on otettava se mitä saa. Työ on myös usein raskasta, tosin toisella tavalla kuin asepalveluksessa. Henkisesti koville laittavat vaikkapa työ mielisairaalassa tai vanhusten vaippojen vaihtajana.

Suomen pitkään siviilipalvelusaikaan ja aseistakieltäytyjien vankilatuomioihin ovat puuttuneet sekä Euroopan neuvosto että Amnesty ja yleisemmällä tasolla YK ja Euroopan parlamentti. Kritiikin syy on ollut, ettei asepalveluksesta kieltäytyjää pidä rankaista vakaumuksestaan.
    Toistaiseksi tämä ei ole vaikuttanut. On pelätty, että siviilipalveluksen suosio kasvaisi ja että asevelvollisuusarmeijan ylläpito vaikeutuisi. Asevelvollisuusarmeijan tarpeellisuudesta Suomessa ei edes keskustella tosissaan.

Työministeri Tarja Filatoville vastikään luovutetussa siviilipalveluslain uudistusehdotuksessa palveluksen kestoon viimein puututaan.
    Raporttiin on kuitenkin kirjattu suurimmaksi osaksi yleisluontoisia muotoiluja kuten ”yleisessä vertailussa palvelusajan kokonaiskestolla tulee olla vahva painoarvo” ja ”siviilipalveluksen kehittämisen tulee kuitenkin seurata vertailukelpoisesti varusmiespalveluksessa tapahtuvia muutoksia”.
    Siviilipalveluksen kestoksi ehdotetaan nykyisen 13 kuukauden sijaan 12 kuukautta, jonka lisäksi sivarit halutaan kutsua kertausharjoituksiin.
    Suunta on mainio. Siviilipalvelusaika ei kuitenkaan lopulta lyhenny juurikaan. Keskimääräisen asepalvelusajan kanssa samanmittainen, 8 kuukautta kestävä siviilipalvelus jää siis edelleen haaveeksi. Ennustaa voi myös, että päivä, jolloin työnantaja antaa arvokkaasta vanhusten hoidosta saman summan pisteitä kuin aseellisesta koulutuksesta on vielä hyvin kaukana.

Elina Kervinen