20. lokakuuta 2006
Teksti:

”McDonalds. Kulturimperialister…” ”McDonalds! Hatar jag för deras dubbelmoral samt deras äckliga påtvång av små skit leksaker gjorda i Kina av små barnarbetare…”
    Näin vastaavat Viirus- ja Sirius-teattereiden esiintyjät yhteistyönä tuotetun Clockwork-näytelmän ohjelmalehtisessä kysymykseen siitä, mitä yritystä he inhoavat.
    Tekstit kertovat paljon: tulossa on puhetta hyvin pahasta kapitalismista.

Islantilaisen Thorleifur Örn Arnarssonin (s. 1978) Clockwork pohjautuu väljästi Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini- kirjaan (1962) ja Stanley Kubrickin siitä tekemään klassikkoelokuvaan (1971). Teoksissa nuoriso kapinoi sovinnaista yhteiskuntaa vastaan raiskaten ja hakaten Beethovenin yhdeksännen sinfonian tahtiin.
    Arnarsson on halunnut käsitellä rikoksen ja rangaistuksen tematiikkaa toisin. Ohjaajan mukaan nykyinen nuoriso ei kapinoi järjestelmää vastaan, vaan pyrkii ennemminkin vahvistamaan vanhempiensa ikäpolven moraalikäsityksiä. Alkuperäisen Kellopeliappelsiinin tematiikka on siis vanhentunut.

Clockwork sijoittuu todellisuuteen, jossa valtaa ei enää ylläpidetä ideologioiden avulla. Poliittinen hallinta ja taloudellinen mahti saavutetaan pitämällä kansalaiset jatkuvassa pelossa ja antamalla ymmärtää, että vallanpitäjät voivat tarjota suojaa tuntemattomia uhkia vastaan. Sellaisia ovat terrorismi tai vaikkapa kotiin tunkeutuva ahdistelija.
    Näytelmän tapahtumapaikka, Clockwork Systems -niminen turvallisuusalan suuryritys elää kansalaisten pelolla. Uusimpana menestystuotteenaan firma on lanseeraamassa Orangea, keksintöä jolla ihmisen väkivaltaisuus voidaan poistaa manipuloimalla aivotoimintaa.
    Tuotteen odotetaan herättävän kiivasta kritiikkiä, ja siksi sen markkinointiin tarvitaan ammattiapua. Orange päätetään myydä kansalle hurmahenkisen ja epävakaan konsultin Alexin neuvoja noudattaen. Siis näyttämällä tositoimin, kuinka lähellä väkivalta on ja kuinka tarpeellinen on siis myös Orange.

Näytelmän välittämä kuva kapitalistisen järjestelmän ja vallan säilyttämiseen käytettävistä rumista keinoista on toki ajankohtainen. Kuten Arnarsson itse näytelmää kuvaillessaan kirjoittaa, elämme yhteiskunnassa, jossa poliisi estää mielenosoituksen ennen kuin se on alkanut. Sotaa terrorismia vastaan käydään kiduttamalla ja tappamalla.
    Clockworkin asetelma on silti auttamattoman tunkkainen: kapitalismi, suuryritys, pukumiehet, kontrolloimaton valta – teoksen sanomasta on lukuisten viime vuosien yritysmaailmasatiirien jälkeen vaikea löytää tuoretta osaa.
    Myös alkuperäisen Kellopeliappelsiinin hätkähdyttävä henki on tiessään. Kubrickin elokuva vedettiin aikanaan pois levityksestä Britanniassa ja luokiteltiin nuorille sopimattomaksi Yhdysvalloissa. Arnarssonin Clockworkia sen sijaan katsovat nyökytellen niin kulturellit isoäidit kuin lippukassaan mukavasti euroja tuuppaavat yritysvieraat.

Ja mikäs on yleisön nyökytellessä. Viirusin ja Siriusin näyttelijät hoitavat työnsä mallikkaasti. Ennen muuta Alexia eri vaiheissa näytelmää esittävät Niklas Groundstroem ja Tobias Zilliacus tekevät uskottavat roolisuoritukset juonikkaana konsulttina.

Marika Parkkomäki onnistuu Alexin Sonja-vaimona herättämään paikoin tyhjältä kuulostavan dialogin eloon.
    Ilahduttavin yllätys Clockworkissa on kuitenkin sen musiikki. Viulistina tunnetun Pekka Kuusiston ja Tuomas Norvion käsistä syntyneissä kappaleissa kliseinen mahtipontisuus ja mainosmusiikkimaisuus yhdistyvät aidosti viiltäviin jousisointuihin.
    Karu, vain oransseilla appelsiineilla koristeltu lava puolestaan korostaa onnistuneesti kylmää pelon tunnelmaa.
    Koko ammattimaisen tekijäkaartin otteet tuntuvat kuitenkin paikoin jopa turhan työstetyiltä rosoisen aiheen rinnalla.
    Teoksen toteutuksella Arnarsson näyttää lopulta toteen oman väitteensä nykysukupolvien vähäisestä kapinoinnista: radikaalius jää valjuksi jopa nuoren tekijän mielikuvituksessa ja sen tuloksissa lavalla.

Clockwork Viirus-teatterissa, Rajasaarenpenger 12, klo 19 2.12. saakka, liput 20/16/12 euroa.

Elina Kervinen
Kuva Hector Hernandez