06. lokakuuta 2006
Teksti:

Sana teatteri on viivattu kirjan kannesta yli. Heini Junkkaalan rippikouluun sijoittuva draama Sexton ei nimittäin ole pelkkää teatteria. Se on myös näytelmäteksti – sanoja ja lehteiltäviä sivuja.
    Suomessa julkaistaan vuosittain reilut 300 kotimaista proosateosta ja 1800 tietokirjaa, mutta vain muutamia uusia näytelmiä, tunnettujen tekijöiden suurilla näyttämöillä pyöriviä töitä.
    Kohta voi olla toisin. Kustantamo Kirja kerrallaan lanseerasi syyskuussa Teatteri-nimisen kirjasarjan, jossa ilmestyy Teatterikorkeakoulun (Teak) opiskelijoiden kirjoittamia näytelmiä sitä mukaa kun niitä syntyy. Junkkaalan Sexton on yksi ensimmäisistä.
    ”Suuret kustantamot julkaisevat omia näytelmäsarjojaan, mutta niiden kautta esiin pääsevät vain vakiintuneet tekijät. Me koetamme nostaa esille nuoria”, projektin taustalla oleva Teakin professori Harri Virtanen sanoo.

Hieno kulttuuriteko! Mutta ketä varten? Entä miksi pitäisi lukea näytelmiä, jos voi yhtä hyvin viettää iltaa teatterissa?
    Kustantajan puolelta sarjasta vastaava Aini Tolonen kertoo, että alan suurimpana tekijänä Kirja kerrallaan myy vuosittain liki 400 kappaletta näytelmiä. Lukijat ovat suurilta osin teatterialan ja kirjallisuuden opiskelijoita tai näyttelijöitä. Näytelmäkirjallisuutta ostetaan kirjastoihin ja teattereihin.
    Teakin Virtanen toivoo, että uusi näytelmäsarja houkuttelee entistä suurempaa joukkoa.
    Näytelmän lukeminen vaatii hänen mielestään lukijalta teatterissa istumista enemmän, koska puhujia ja paikkoja ei aina ole yksilöity. Toisaalta lukeminen palkitsee, koska mielikuvitusta voi käyttää vapaasti.
    ”Itselläni on semmoinen vamma, että luen näytelmiä mieluummin kirjana. Moliérè esimerkiksi on niin vivahteikasta tekstinä. Loppujen lopuksi hirveän harvoin näkee näytelmää, johon ei pettyisi”, Virtanen sanoo
    ”Se on tietenkin ihan ohjaajien vika”, hän jatkaa naurahtaen.

Teakin näytelmien julkaisu ei tuota kustantajalle tai Teatterikorkeakoululle juuri muuta kuin hyvää mieltä. Virtasen mukaan Teak laittaa projektiin pari sataa euroa vuodessa, lopusta vastaa kustantamo. Tekijät taittavat kirjansa itse ja saavat niiden myynnistä jokusen euron.
    ”Enemmän tämä on tällaista kulttuuritoimintaa”, Tolonen arvioi.
    ”Kulut ovat niin pienet, etten ymmärrä, miksemme ole tehneet tätä aiemmin”, säestää Virtanen.

Elina Kervinen