Pelimessujen naiskiintiössä

T:Teksti:

Kesken kiireisen elokuun päivän puhelimessani vilkkuu tuntematon numero. Se kuuluu Microsoftin edustajalle, joka kutsuu minut lehdistön edustajana X06-pelitapahtumaan Barcelonaan.
    Minut?
    Kirjoitan pelejä käsitteleviä kolumneja niinkin keskeiseen alan aviisiin kuin Etelä- Saimaan viikkolehteen Seepraan. Eikö pelilehdistä löytynyt tarpeeksi ulkomaanmatkasta kiinnostuneita toimittajia?
    Kuin hämmästykseni huomaten soittaja ryhtyy kehumaan kolumnejani. Hehkutuksen lomassa lipsahtaa toinenkin syy: peleistä kirjoittavia naistoimittajia on vaikea löytää.
    Ymmärrän olevani kiintiönainen.

Kun lapsuudenkotiini ostettiin 90-luvun alkupuolella Nintendon Super NES, olimme ainoa tuntemani perhe, johon pelikonsoli hankittiin kahta tyttöä varten.
    Tänä päivänä pelaavien naisten löytämisen ei luulisi enää olevan vaikeaa. Tyttöjen ja naisten rooli pelimaailmassa alkoi kasvaa jo vuosituhannen vaihteessa.
    Muutos näkyi ensin internetin kautta pelattavissa yhteispeleissä. Verkkopelien virtaan ilmestyi tyttöklaaneja, kuten Frag Dolls ja PMS Clan. Edelläkävijöinä toimineiden klaanien edustajat taistelivat apinan raivolla ottaen pojilta luulot pois.
    Nykyään naisten osuus pelaajista on pelialan etu- ja kauppajärjestö ESA:n mukaan Yhdysvalloissa jo 38 prosenttia. Aikuisia naisia on pelaajien joukossa jo enemmän kuin alaikäisiä poikia.
    Euroopassa tullaan perässä, mutta naisten pelaaminen on yleistynyt myös täällä.

Naisten pelaamisen yleistymistä ei arvaisi Katalonia-teatterin aulassa hetkeä ennen X06-tapahtuman lehdistötilaisuuden alkamista.
    Tuhatpäisestä massasta arviolta kymmenesosa jakaa kiintiönaisen kohtaloni. Itse messujen tarjontaa suunniteltaessa naisten olemassaolo on kuitenkin unohdettu lähes tyystin.
    Kymmenien esiteltyjen pelien joukossa ei ole yhtään varta vasten naisille suunnattua peliä. Yhden ainoan pelin, Viva Piñatan toissijaiseksi kohderyhmäksi mainitaan naiset. Ensisijaisesti sitä kaupitellaan lapsille.
    Yllättäen Pokemonin ja Sims -pelien yhdistelmää muistuttava, piñata-hahmojen keräämisen ja niiden elinympäristön kasvattamisen ympärillä pyörivä peli kerää mukavasti kokeilijoita pelihuoneeseen. Yksi raavas mies jopa valittaa Piñatan olevan liian hankala. Ainakaan naisia ei houkutella täyden sekundahattaran ääreen.
    Tästä huolimatta valmistajan Piñatalle määrittelemät kohderyhmät tuntuvat oireelliselta: pelitalojen silmissä naispelaajat vertautuvat edelleen lapsiin.

Xbox-Konsolikaupan Euroopan aluejohtaja Chris Lewis on hyvin innostunut Viva Piñatan mahdollisuuksista laajentaa Xbox 360 -konsolin asiakaskuntaa. Parhaillaan konsolia naputtavat lähinnä räiskintäpeleihin mieltyneet kolmekymppiset miehet.
    ”Piñatan tyyppiset laajan yleisön pelit ovat tulleet jäädäkseen”, Lewis vakuuttelee.
    ”Harrastuksena pelaaminen on aikuistunut. Sen takia meiltä vaaditaan kypsempää tarinankerrontaa.”
    Valitettavasti kypsä näyttää useimmiten olevan synonyymi lentäville suolenpätkille ja psykologisille kauhutrillereille.
    Miehiä kosiskelevien teemojen yliannostus selittyy osittain pelialan sukupuolijakaumalla.
    Jokaista naista kohden alalla on yhdeksän miestä.
    Harvalukuisinakin naiset ovat tehneet uraauurtavia pelejä. Konsolikaraoken edelläkävijänä tunnetun SingStarin taustalta löytyy Paulina Bozek . Suositun King`s Quest-pelisarjan suunnittelijaa ja käsikirjoittajaa Roberta Williamsia pidetään koko graafisen seikkailupelin genren luojana.
    Barcelonassa juhlitaan Ubisoftin tuottajaa Jade Raymondia . Hän saa innokkaat aplodit tiiminsä tuottamasta vaikuttavasta Assassin`s Creed -pelistä. Keskiaikaan sijoittuvassa seikkailussa pelataan salamurhaajaa, joka jahtaa vaikutusvaltaisia salaliittolaisia.
    Korostetusti naisille tarkoitettujen pelien puuttumisessa on hyvätkin puolensa. Pelkkä naishahmon lisääminen peliin ei auta, jos tämä on yliseksualisoitu tai avuton prinsessa. Vaaleanpunaisen naiskuvan tuputtaminen on monelle suorastaan loukkaus.
    Sitä paitsi: suurimpia hittipelejä yhdistää pelaajien melko tasainen sukupuolijakauma.
    Hyvä peli vetoaa sukupuolesta riippumatta.
    Radikaalia.

Kaksi päivää pelimessujen poikakerhossa sujuu lopulta yllättävän mukavasti.
    Yhteinen harrastus auttaa sulautumaan joukkoon. Iltatilaisuudessa kukaan ei avonaisesta kaula-aukostani huolimatta puhu rinnoilleni.
    Hämmästelyltä naisvieras ei kuitenkaan voi välttyä. Jo menomatkalla miestoimittajat utelevat:
    ”Ja sinä pelaat itsekin?”

Naispelien ABC

The Sims. Elämäsimulaatio mainitaan usein ensimmäisenä puhuttaessa naisten suosimista peleistä.

EverQuest. Kaikkien nettiroolipelien äiti.

Gran Turismo. Jos luulit, että naisia ei autoilu kiinnosta, olit väärässä. Ajopelit ovat naispelaajien kolmanneksi suosituin pelityyppi.

Bejeweled, Mah Jongg. Näitä pelaa äitisikin. Helppo aloittaa, helppo lopettaa kun puhelin soi.

Prince of Persia. Miekkailukin kelpaa, kun juoni ja kuvitus on kunnossa.

Mirka Räinä