20. lokakuuta 2006
Teksti:

Kirjallisen sivistyksen osoittaminen on helppoa: riittää kun kerrot lukeneesi kirjoja. Mitä vaikeampia ja paksumpia, sen parempi. Oikeiden nimien pudottelu osoittaa, että aikaa ja tahtoa on riittänyt.
    Elokuvallista tai popmusiikillista sivistystä hankkineilla ihmisillä on vaikeampaa. Levyt ja elokuvat kun voi kuka tahansa kahlata läpi tunnissa tai parissa.

Volter Kilven massiivisen Alastalon salissa -romaanin tankanneet muistavat aina mainita asiasta. Mutta kukaan ei samaan sävyyn kehuskele kuunnelleensa läpi Radioheadin Amnesiacia tai nähneensä kuutta Jeremy Irons -elokuvaa.
    Internet-kauppojen ja vertaisverkkojen myötä myös harvinaisten levyjen tai elokuvien tuntemuksella pätemisestä on tullut vaikeaa. Jos pari tuttua on saanut käsiinsä jotain eksoottista, sen löytää todennäköisesti halutessaan itsekin.
    Miten siis elokuvaekspertit erottavat itsensä taviksista? Suosittu vastaus on hallitsemalla trivian.
    Ei ole ihme, että erilaisia elokuvavisailuja triviakirjoja on julkaistu rivakasti viime vuosina. Kirjat ovat viihdyttävää selailtavaa, muta niistä löytyy myös kelpo materiaalia, jolla erottautua kotibileissä.
    Monista nippelitietokirjoista poiketen Outi Heiskasen tuore Outo lempi: triviakirja elokuvan ystäville ei pelkää kuivaakaan ilmaisua. Aikuiseen makuun kirjoitettu ja taitettu kirja keskittyy pelkästään amerikkalaisiin elokuviin.

Heisk asen kirjassa on varsin vähän huumoria ja yllätyksiä. Merkittävä osa siitä koostuu American Film Instituten kasaamista kaikkien aikojen parhaat -listoista, elokuvanteon tekniikoiden kuvauksista, elokuvastudioiden omistushistorian esittelystä ja Hollywood-kliseiden luetteloinnista. Kliseekoosteen laatimisessa Heiskanen on käyttänyt laajasti hyväkseen elokuvakriitikko Roger Ebertin nettisivujen tunnettua hakemistoa.
    Outo lempeä selailtuaan voi seurueesta riippuen esitelmöidä joko Matrixin leikkaustekniikasta tai Jean Sebergin traagisesta kuolemasta.

Elokuvatrivian esittelijä saa muilta yleensä osakseen korkeintaan ihailua, mutta trivian teoretisointi voi johtaa oikeaan keskusteluun. Tällainen teoriapuhe voi olla puhdasta nörtteilyä (Miten imperiumin olisi pitänyt järjestää jätteidenlajittelu Tähtien sota -elokuvissa?) tai naisellista ajatusleikkiä (Kenelle kavereistaan järkkäisi kenetkin Ocean`s elevenin sankareista).
    Mutta teoretisoida voi myös vakavasti.
    Outo lempi -kirjassa kerrotaan, että elokuvassa Pearl Harbour ei polteta yhtään savuketta. Näin siitä huolimatta, että amerikkalaiset sotilaat röökasivat antaumuksella läpi koko toisen maailmansodan.
    Päällepäin ratkaisu tuntuu heijastavan Irakin sodan ja miehityksen osoittamaa amerikkalaista itsepetosta. Savuton sota on idealisoitu ja kivuton sota, jossa sotilaita ei juuri stressaa. Tupakoimaton sotilas ei kiduta ketään, eikä joudu koskaan tekemään vaikeita valintoja.
    Olisiko kesällä 2001 valmistuneen Pearl Harbourin savuttomuus ollut tuudittamassa Yhdysvaltoja sodankäynnin helppouteen?

Outi Heiskanen: Outo lempi. Teos 2006, 304 s.

Kyösti Niemelä