20. lokakuuta 2006
Teksti:

Kuten tiedätte, empiirisen erotiikan laitoksella naureskellaan yleisesti fuksien muutokselle opintojen edetessä. Ei kestä kauaa, kun he ovat jo tiedostavia ja vihaisia.
    On kiusallista huomata olevansa kävelevä klisee. Viime viikonloppuna viidennen drinkin jälkeen kuulin itseni pitävän kampaajaystävälleni Leilalle turhan äänekästä luentoa. Julistukseni ydin oli, että elämme orgasmifasistien yhteiskunnassa.
    Totalitaristisessa yhteiskunnassa ironian kasvualusta on virallisen totuuden ja kotien yksityisyyden välinen ero. Mutta millainen sitten on orgasmitotalitaristinen yhteiskunta?

Orgasmifasistisessa yhteiskunnassa ihmisarvo korreloi yhdyntöjen määrän kanssa. Kunnon kansalainen saa ja tuottaa kansantaloudelle kolme ja puoli orgasmia viikossa. Viikon luontokuvana on kansipojan boa.
    Totalitaristisessa yhteiskunnassa virallisesti palkittu, rohkea kansalainen on se, joka on parhaiten omaksunut järjestelmässä vallitsevan ideologian. Myös orgasmifasistien yhteiskunnassa sopeudutaan vallitseviin odotuksiin. Siksi rohkea kansalainen kertoo julkisuudessa seksielämänsä mehukkaimmat yksityiskohdat tai osoittaa epäsovinnaisuutensa paljastamalla lehden sivuilla rintansa.
    Ristiriitaista on, että omassa makuuhuoneessa seksiä saattavat harrastaa aidot, epävarmat, hikoavat ja ahdistuneet ihmiset, joita toisen ihmisen koskettamaksi tuleminen jännittää noin yleensä ottaen ihan pirusti.
    Orgasmitotalitarismissa seksitön elämä on niin iso loukkaus muita kohtaan, että sitä on parasta piilotella – vähän niin kuin absolutismia. Kyllä kyllä, lasissani on toki GT eikä pelkkää tonicia. Kyllä kyllä, elämäni on kaiket päivät silkkaa panemista, eihän tässä herranen aika muuta ehdi tehdäkään.

Miten sitten taistella orgasmifasistista yhteiskuntaa vastaan? Kuudennen drinkin jälkeen väitin, että radikaaleinta seksi on silloin, kun rakastaa. Seitsemännen jälkeen uhittelin hylkääväni koko seksimaanikkojen yhteiskunnan ja eläväni loppuikäni selibaatissa, todennäköisesti ihailtuna naispuolisena avustusliikennelentäjänä Afrikassa.
    ”Slavoj Zizekin mukaan postmoderni ironia tekee ainoastaan tottelemisen mukavammaksi ja on siten vain ideologioiden polttoainetta”, julistin Leilalle ja tunsin itseni oikeastaan aika skarpiksi.
    Tässä vaiheessa Leila, tuo maan pinnalla tukevasti seisova arjen realisti, keskeytti minut näyttäen samaan aikaan sekä ärsyttävän kyllästyneeltä että ylimielisen huvittuneelta.
    Hänen mielestään pohdintani olivat paitsi itsestään selviä ja puuduttavia myös seurausta siitä, että alettuani tarkastella erotiikkaa teoreettisesti makuuhuoneessani on ollut yhtä vilkasta kuin Nubian aavikolla. Olen kuulemma 2000-luvun hemmoteltu lapsi, joka hämmennyttyään alkaa vaatia asioilta aitoutta ja autenttisuutta.
    Lopuksi Leila totesi varsin ilkeästi, että jos todella haluan maailmaan lisää aitoutta, hän kyllä tietäisi, mistä minun kannattaisi aloittaa.
    Orgasmeista.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.