Kuusi: Kisälli muuttaa Kanadaan

T:Teksti:

Kaksi viikkoa sitten iski paniikki. Konttasin Rikhardinkadun kirjaston lattialla etsimässä t-kirjaimella merkittyä hyllyä. Minut oli komennettu kirjoittamaan kolumnia työharjoittelusta Thunder Bayssä – enkä tiennyt viimeksi mainitusta mitään. Rajanaapuri Minnesotastakin muistin vain, että se oli Brenda ja Brandon Walshin kotiosavaltio nuoruuteni kulttisarjassa Beverly Hills 90210.
    Työharjoittelusta tiedän enemmän. Sen makuun pääsin ensimmäisen kerran jo yhdeksännellä luokalla. Vastuualueeseeni Stockmannin palkattomana TET-harjoittelijana kuului sukkahousujen värilajittelu. Osoitin erinomaisia valmiuksia lajitteluluonteiseen työhön. Sierrat ja suntanit olivat tuota pikaa pinossa kattoa myöten. ”Valmista!” huusin omahyväisenä osastopäällikölle. ”Hyvä, sitten voit laittaa ne kokojärjestykseen”, hän vastasi.
    Myöhemmin valtio- ja sukkahousutieteiden ylioppilaana olen ymmärtänyt, että valmista ei tule koskaan. Media-alalla elinikäinen oppiminen tarkoittaa sitä, että työharjoittelua riittäisi ikuisesti. Prekaari voi odottaa kypsymistään vakinaistetuksi työntekijäksi yhtä luottavaisena kuin mikroaaltouuniin asetettu kananmuna.

Vuodet ovat hioneet kisällin taitoni huippuunsa. Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO uskoo minun olevan valmis esittelemään suomalaista työharjoittelutaitoa ulkomailla. Paikaksi on valikoitunut kanadalainen pikkukaupunki Thunder Bay, josta Rikhardinkadun kirjasto tarjoaa niukasti mutta sitäkin hämmentävämpää tietoa.
    En suinkaan ole ensimmäinen suomalainen, joka on lähtenyt Kanadaan työn perässä. Varhaisimmat suomalaiset pakenivat seudulle tsaarin sortovaltaa, ja nykyisin heitä on Thunder Bayssä jo häkellyttävät 10 000. Maailman suurimman suomalaissiirtokunnan tarpeita palvelee suomenkielinen lehti Canadan Sanomat, jonka toimitusharjoittelijana tehtäviini kuuluu kielentarkastus. Lehden nimestä päätellen suhtautuminen kielioppiin on rennonlaista.

Matkaoppaan mukaan määränpääni Little Suomi on Thunder Bayn sykkivin kaupunginosa. On liian aikaista spekuloida, mitä se kertoo muista kaupunginosista. Rikhardinkadun hyllyköiden välissä työharjoittelijan mieleen kuitenkin juolahtaa kaikenlaista. Onko tämä työharjoittelu-urani lakipiste? Millaista on elämä paikassa, jonka suurimpia vetonauloja ovat turkistukku ja kanoottipaja? Paikassa, jossa seikkailunjanoa ravitaan ametistinmetsästyksellä?
    Matkaopasta tarkemmin tutkittuani löydän lohdullisen virkkeen. Muutto kaupunkiin, joka ”paljastaa parhaimmillaankin viehätyksensä hyvin, hyvin hitaasti”, tuntuu vanhasta espoolaisesta lopulta lähinnä nostalgiselta.

Virve Kuusi

Kirjoittaja on viestinnän opiskelija, joka työskentelee toimitusharjoittelijana Thunder Bayssä julkaistavassa Canadan Sanomat -lehdessä.