Empiirisen erotiikan laitos: Yhden yön etiketti

T:Teksti:

Empiirinen erotiikka on kriittinen tieteenala, joka näkee esimerkiksi käytösetiketin ihmisten erottelun muotona, luokkayhteiskuntaa ylläpitävänä porvarillisena hapatuksena. Näin kerrottiin johdantokurssin luennolla Yhden yön jutut – etnografinen tarkastelu.
    Tässä luentopäiväkirjassani en kuitenkaan voi olla kysymättä: Missä on Tapaseura, kun sitä eniten tarvitaan? Miksei kukaan huolehdi edes perusetiketin opetuksesta? Kuten nyt vaikka siitä, ettei yhden yön kumppanille saa näyttää morkkistaan.

Myönnetään. Yksi jos toinenkin on herännyt sunnuntaiaamuna nuttura vinossa jonkun turhan heteron Old Spicelta tuoksuvasta kainalosta. Ne eivät ole elämän ylevimpiä hetkiä. Kuitenkin vasta näistä tilanteista selviytyminen kertoo, onko empiirisen erotiikan opiskelija vain pahainen fuksi. Jos nimittäin antaa aamulla katumuksensa näkyä, on tahditon moukka, ja sitä paitsi lukenut empiirisen erotiikan klassikot korkeintaan kursorisesti.
    Vähäinenkin kaunis muisto yhteisistä hetkistä latistuu, jos toinen näyttää siltä, että aikoo vetää ranteensa auki kylpyhuoneessa heti, kun hetkeksi selkänsä kääntää. Siksi yhden yön jutun jälkeen juodaan kahvit, hymyillään, oiotaan hametta ja otetaan taksi kotiin. Ranteet ehtii kyllä vetää auki myöhemminkin.
    Eroottisiin kohtaamisiin ei kuitenkaan tarvitse suhtautua rempseästi. Esimerkiksi termissä fuck buddy on yhtä paljon erotiikkaa kuin Suomen Naturistiliiton liittokokouksessa.
    Emmekö voisi puhua vähemmän vulgaaristi rakastajasta? Rakastajalle ei lähetetä kirjoitusvirheitä viliseviä kännitekstiviestejä. Rakastaja ei soita ovisummeriasi kolmelta aamuyöllä kuin kiima-aikaansa maukuva kissa, saati merkkaa reviiriään suihkimalla virtsaa seinille ja tekstiileihin. Rakastaja, yksinkertaisesti sanottuna, on täysin kartalla.
    Entä onko fuckbuddy kartalla? Yhtä paljon kuin Teemu Selänteen huvijahti.

Yhden yön etikettiin pitäisi kuulua myös elegantti jälkipeli. Näin ainakin soisi. Kun kampaajaystäväni Leila työskenteli taannoin pikaruokalassa, hän iski baarista itseään puolta vanhemman valokuvaajan. Tämä sitten tietenkin tupsahti seuraavalla viikolla paikan asiakkaaksi, viisivuotias tytär mukanaan.
    Ei, Leilan ihailtavaa takertumista cooliutensa rippeisiin ei horjuttanut työasu – muodottomat turkoosit kangashousut, päässä pidettävä toppalippa ja terveyssandaalit – eikä edes se, että miehen tytär tuijotti Leilaa koko onnettoman ostotapahtuman ajan kuin kääpiökokoinen manaaja. Lopullinen nöyryytys koettiin vasta, kun tyttö kysyi kiusaantuneelta isältään, kuka täti oikein oli. ”Isin kavereita”, valokuvaaja mutisi, ja jätti avokätisen tipin.

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä ja arvoisa Tapaseura. Voisitteko jo lopettaa kinastelun siitä, syödäänkö juustokakkua lusikalla vai haarukalla, kun samanaikaisesti paikattavana on huomattavasti suurempia aukkoja seksuaalisessa sivistyksessä?

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.