Kappas, European Credit Research Institute -niminen yritys tarjoaa harjoittelupaikkaa kolmeksi kuukaudeksi Brysselissä. Harjoittelijan toimenkuvana olisi avustaa tutkimuksissa, lukea ja kirjoittaa raportteja ja pieniä artikkeleita sekä osallistua aktiivisesti suuriin kansainvälisiin tutkimusprojekteihin. Kuulostaa haastavalta.
Entä mitä harjoittelijalta vaaditaan?
Kandidaatintutkinto (vähintään) tai maisterintutkinto (mieluiten). Aloista kelpaisivat kansantaloustiede, kauppatieteet tai tilastotiede.
Hmm. Mitäs tästä maisterille maksetaan?
Ei mitään. Tervetuloa Brysseliin.
”Voit saman tien unohtaa normaalin palkkatyön, jos olet vastavalmistunut ja haluat töihin Brysseliin”, sanoo 27-vuotias saksalainen Frauke Muth. Hän valmistui keväällä maisteriksi Bruggen kuuluisasta College of Europesta pääaineenaan eurooppalainen politiikka ja hallinto. Nyt hän etsii työpaikkaa.
Tähän mennessä kaksi saksalaista europarlamentaarikkoa on ystävällisesti vastannut Muthin työhakemukseen – kehottamalla häntä hakemaan harjoittelijan paikkaa.
Muthin CV:ssä komeilee jo viisi harjoittelua. Se on kuulemma aivan normaalia saksalaiselle vastavalmistuneelle.
Viisi työharjoittelua, yksi maisterin tutkinto Saksasta ja toinen Euroopan arvostetuimpiin kuuluvasta huippukorkeakoulusta. Ja sitten pitäisi vielä tehdä hommia puoli-ilmaiseksi?
Yksi Muthin harjoitteluista oli nimenomaan saksalaismepin avustamista Europarlamentissa. Tuolloin hänelle maksettiin 500 euron kuukausikorvaus.
Todellinen penninvenytys alkoi kuitenkin siinä vaiheessa, kun Muthia pyydettiin lähtemään mepin mukaan Strasbourgiin – tiedättehän, juuri sitä älytöntä Brysseli- Strasbourg-suhaamista. Harjoittelijan piti maksaa matkat ja ylläpito itse.
”Eivät he minua pakottaneet lähtemään, mutta ymmärsin kyllä, että jos haluan suorittaa harjoitteluni hyvin, minun on mentävä.”
Muth lainasi rahaa ystäviltään ja meni.
Nyt hän on jälleen hakemassa harjoittelijan paikkaa mepin avustajana. Valintaprosessi on monimutkainen ja kestää kuukausia. Muth tiedusteli jossain vaiheessa palkan suuruutta, ja hänelle sanottiin, että se olisi 600-800 euroa kuussa.
”Olen haussa mukana niin kauan kuin minun ei tarvitse tehdä päätöksiä. Toivottavasti saan paremman paikan jostain ennen sitä.”
Frauke Muthilla on paljon kohtalotovereita, sillä Eurooppa on täynnä nuoria hyvinkoulutettuja ihmisiä, jotka hinkuvat Brysseliin töihin. Jos ei muuten niin vaikka ilmaiseksi.
Ja se sopii työnantajille. Brysselissä on loputon kysyntä harjoittelijoille. Harjoittelupaikkoja tarjoavat EU-elimet, EU-parlamentin kansanedustajat sekä kansainväliset järjestöt, kuten YK, Greenpeace ja Amnesty. Myös yksityisellä sektorilla työskentelee kasapäin harjoittelijoita esimerkiksi pankeissa ja konsulttifirmoissa. Jo pelkästään Euroopan komissio palkkaa kaksi kertaa vuodessa 600 harjoittelijaa, Euroopan neuvosto puolestaan noin 70.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksesta Cimosta arvioidaan, että EU:n leivissä harjoittelee vuosittain 40-50 suomalaista. Suomalaisten kokonaismäärästä ei ole tietoa kellään.
Osa Brysselin harjoittelijoista tekee työtä täysin palkatta, osa saa vähän rahaa. Tosin palkaksi sitä ei yleensä kutsuta. Harjoittelija saa ”pienen hyvityksen asumiskustannuksista”, ”nimellisen palkkion”, ”kulukorvauksen” tai joukkoliikenteen kuukausikortin.
Jos palkkio maksetaan, summa vaihtelee yleensä parinsadan ja tuhannen euron välillä. Euroopan komission maksama palkkio on tällä hetkellä 950 euroa.
Melkein kaikkiin paikkoihin haetaan vähintään kandidaatin tutkinnon suorittaneita harjoittelijoita. Komission harjoittelusäännöissä lukee ensimmäisenä, että järjestelmän tavoitteena on ”tarjota nuorille korkeakoulututkinnon suorittaneille ainutlaatuista ensi käden kokemusta Euroopan komission toiminnasta ja EU:n toimielinten toiminnasta laajemminkin.”
Vaatimattoman rahallisen hyödyn vastapainoksi työnantajat markkinoivat siekailematta Brysselin upeutta:
”Olemme lähellä eurooppalaisia päättäjiä eläväisessä Brysselissä.”
”Toimistomme sijaitsee Brysselin sydämessä, USA:n lähetystön naapurissa.”
”Tarjoamme monikielisen työympäristön Euroopan talouselämän ytimessä.”
Suomalainen Sonja Ekholm, 27, oli Frauke Muthin luokkakaveri College of Europessa. Hänellä kävi parempi tuuri kuin Muthilla. Hän sai kolmen kuukauden palkallisen harjoittelupaikan konsulttiyrityksestä heti valmistuttuaan. Korvauskin on Brysselin mittakaavassa hyvä: 900 euroa verottomana, ja jos harjoittelua jatketaan toiset kolme kuukautta, palkkio nousee 1200 euroon. Suomessa vastavalmistuneen valtiotieteen maisterin keskimääräinen palkka on Suomen valtiotieteilijöiden liiton mukaan 2350 euroa.
Ekholm on omasta mielestään todella onnekas. Hänhän kuitenkin saa palkkaa.
”Monet luokkakaverini etsivät tällä hetkellä töitä täältä. Mieluiten he haluaisivat oikean työpaikan, kakkosvaihtoehto on palkallinen harjoittelu, ja viimeisenä vaihtoehtona on palkaton harjoittelu. Todella monet joutuvat tekemään palkattomia harjoitteluita.”
Ekholm on harjoitellut Euroopan neuvostossa ja Suomen pysyvässä lähetystössä Strasbourgissa sekä osallistunut ulkoministeriön kuuden kuukauden työelämävalmennukseen. Euroopan neuvoston harjoitteluun hän sai apurahan Cimolta ja Strasbourgin harjoitteluun yliopistolta. Ulkoministeriössä harjoitellessaan hän eli työmarkkinatuella. Eli kolme harjoittelua, joista työnantaja ei maksanut penniäkään.
”Onhan se epäoikeudenmukaista, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän. Minua ovat vanhemmat auttaneet koko ajan.”
Ekholm on onnekas myös siitä syystä, että meneillään olevan harjoittelun jälkeen hänellä on mahdollisuus saada yrityksestä ihan oikea työpaikka; tänä vuonna työnantaja on palkannut jo neljä entistä harjoittelijaa. Euroopan komission ja parlamentin harjoittelijoilla on huonommin. Kummastakin paikasta voi saada vakituisen työpaikan vain virallisen kilpailun kautta.
Jos hakijoita on yli kymmenen kertaa enemmän kuin paikkoja, ei työnantajalla tietenkään ole paineita palkankorotuksiin.
Euroopan komission harjoitteluun on vuosittain 7000-9000 hakijaa. Heistä 2500-3000 saa nimensä Blue bookiksi kutsuttuun tietokantaan, josta kukin komission yksikkö saa itse poimia haluamansa harjoittelijan.
Lobbauksen luvatussa kaupungissa hakijat tietenkin tyrkyttävät häpeilemättä itseään. Eikä ole lainkaan pahitteeksi, jos on suhteita johonkin komission työntekijään – tai jos ”isä golfaa komissaarin kanssa”, kuten eräs komission entinen suomalaisharjoittelija sanoo.
Brysselissä itsensä markkinoinnin on oltava röyhkeää, mutta ovat hakijoiden meriittilistatkin melkoisia. Europarlamentaarikko Satu Hassin (vihr.) avustaja Anne Hildén kertoo, että kun Hassin toimistoon haettiin harjoittelijaa, 42 hakijan joukossa oli jopa yksi lisensiaatin tutkinnon suorittanut.
Eikös tämä ole täyttä riistoa? Me täällä Suomessa päivittelemme, että on se kamalaa, kun ammattikorkeakouluopiskelijat tekevät harjoitteluja opintotuella, ja samaan aikaan Brysselissä on tuhansia ja tuhansia nälkäpalkalla ”harjoittelevia” kandidaatteja ja maistereita.
Cimon kansainvälisen harjoittelun tulosalueen päällikkö Sami Seitsalo ei näe systeemissä ongelmaa, vaikka Cimo on juuri se taho, joka avustaa näitä ilmaisen työn tekijöitä.
”Tämä on eurooppalainen tapa. Hakutilanteessa kaikilla on tilanne selvillä. Jos tulee valituksi satojen tai tuhansien hakijoiden joukosta, en osaa nähdä sitä riistona.”
Euroopan komission Suomen edustuston harjoitteluasioista vastaava Kati Havusalmi muistuttaa, että komission harjoittelu ei kuitenkaan ole täysin palkatonta, toisin kuin useat muut.
”Onhan komissioon kuitenkin noin paljon hakijoita. Joillain aloilla tarvitaan sitä työkokemusta.”
Suhtautuminen kuulostaa täysin järjettömältä. Siis että ihmiset paiskikoot palkattomia töitä, koska hakijoita on niin paljon ja EU on niin hieno työpaikka?
Miksi kukaan ei vauhkoa?
Suomen valtiotieteilijöiden liiton opiskelijatoiminnan asiamies Nuutti Pursiainen vauhkoaa.
”Henkilökohtaisesti minua risoo se, että harjoittelussa kuitenkin tehdään työtä, ja työ on perinteisesti ymmärretty vastikkeelliseksi asiaksi. Siihen liittyvät perustoimeentulo ja itsensä ylläpito. Jos palkka jää tällaisissa töissä kokonaan taka-alalle, se on surullista ja vaatii keskustelua.”
Myös Helsingin yliopiston rekrytointipalvelujen harjoitteluvastaava Merja Enkovaara-Pälvi on sitä mieltä, että työstä on maksettava jo periaatteen vuoksi.
”Onhan meillä korkea elintaso verrattuna moniin muihin maihin, ja opiskelijoilla on paljon etuja. Mutta raha kuuluu silti työkulttuuriin, ja se on myös arvostuskysymys, että saa työstään palkkaa.”
Cimon Sami Seitsalon mielestä kyseessä on kulttuuriero.
”Suomalainen näkökulma on perinteisesti ollut, että harjoittelusta maksetaan joko palkkaa tai apurahaa. Keskieurooppalaisessa näkökulmassa, vaikka saksalaisessa tai ranskalaisessa systeemissä, ei makseta vaan nähdään harjoittelu likeisemmin osana opintoja”, hän sanoo.
Seitsalo jatkaa, että joskus tämä opintoihin kuuluva harjoittelu voi tapahtua myös opintojen jälkeen.
Niin. Suomalaiseen yliopistokulttuuriin työharjoittelut eivät tähän asti ole edes kuuluneet. Bolognan prosessiksi kutsutun tutkintouudistuksen myötä tilanne on kuitenkin muuttumassa.
Helsingin yliopisto on ottanut ensimmäisenä suomalaisyliopistona ”työelämäorientaation” pakolliseksi osaksi kaikkia kandidaatin ja maisterin tutkintoja. Käytännössä se tarkoittaa joko harjoittelua tai orientaatio-opintoja.
Myös suomalainen opiskelijaelämä on toista kuin Keski-Euroopassa. Suomalaiset pitävät välivuosia, tekevät hanttihommia, hakevat kesätöitä omalta alaltaan ja rahoittavat opintojaan opintotuen lisäksi käymällä töissä.
Saksassa, Ranskassa ja monissa muissa Keski-Euroopan maissa ei ole vastaavaa opintotukijärjestelmää, ja opiskelijat elävät huomattavasti useammin vanhempiensa avustuksella.
He myös valmistuvat nuorempina ja pullahtavat työmarkkinoille usein täysin vailla työkokemusta.
Harjoittelija Sonja Ekholm kertoo, että hänen keskieurooppalaisilla opiskelukavereillaan oli huomattavasti vähemmän työkokemusta kuin hänellä.
Brysselin työnantajat pitävät harjoittelujaksoa eräänlaisena koeaikana, johon tiukat työlait eivät antaisi mahdollisuutta.
”Tämä on tapa, jolla ihmisiä koulutetaan ja rekrytoidaan täällä. Suurin osa työntekijöistä on aloittanut harjoittelulla”, Ekholm sanoo.
Sonja Ekholm tahtoo jäädä Brysseliin, vaikka hinta onkin kova.
”Tämä on henkilökohtainen valintani. Uskon, että olen saanut harjoitteluistani paljon enemmän irti kuin monet suomalaiset ystäväni kesätöistään.”
Hän myös muistuttaa, että sai harjoittelupaikkansa heti valmistumisen jälkeen.
”En usko, että työtilanteeni Suomessa olisi paljon parempi. Luotan siihen, että saan tämän harjoittelun jälkeen oikeita töitä”, hän sanoo.
Tämä juuri onkin harjoitteluongelman syvin olemus: Harjoittelijat ovat yhtä mieltä siitä, että systeemi on mätä, mutta kun ei ole muuta keinoa saavuttaa haluamaansa työpaikkaa, systeemiin on alistuttava.
”Se on itse itseään ruokkiva asetelma”, SVAL:n Pursiainen sanoo. ”Jos lähtijäjoukko kollektiivisesti päättäisi, että ei mennä ilman palkkaa, niin siihenhän se loppuisi.”
Mutta yksin on paha kapinoida.
”Kiroillaan ja kärsitään, ja sitten kun homma on tehty, mietitään, että oliko se reilua”, Pursiainen kuvailee.
Tämän vuoksi opiskelijat ovatkin niin hyvää työvoimaa, huomauttaa Ekholm.
”Ei ole mitään ammattiliittoa tai muuta, joka puhuisi meidän puolestamme tai valvoisi meidän etujamme. Siksi työnantajalle on niin helppoa ottaa nuori, joustava ja pätevä harjoittelija.”
Jos suomalainen opiskelija – tai maisteri – tahtoo harjoittelijaksi eläväiseen Brysseliin ja mätään systeemiin, hänellä on esimerkiksi saksalaisiin verrattuna hyvät mahdollisuudet selvitä nääntymättä.
Cimo jakaa apurahoja EU:n ja YK:n alaisissa organisaatiossa ilmaiseksi harjoitteleville. Apurahan suuruus on 500 euroa kuukaudessa.
Helsingin yliopiston rekrytointipalvelut eivät ota täysin palkattomia harjoittelupaikkailmoituksia rekrytointifoorumilleen.
”Me emme halua markkinoida työnantajille opiskelijoita ilmaisena työvoimana”, sanoo harjoitteluvastaava Merja Enkovaara-Pälvi.
Yliopiston osin tukemissa harjoitteluissa kuukausipalkka on vähintään 930 euroa. Työnantajat, jotka eivät halua osallistua palkkakustannuksiin, lähetetään laitosten tai ainejärjestöjen puheille. Ne saavat itse päättää, miten tarjouksiin suhtautuvat.
Eivätkä suomalaiset eurokansanedustajatkaan yllä keskieurooppalaisten kollegoidensa tasolle systeemin hyväksikäytössä.
Satu Hassin avustaja Anne Hildén tietää, että EU-parlamentin vihreiden puolueessa jotkut käyttävät palkattomia harjoittelijoita, mutta ei usko, että suomalaismepit riistäisivät harjoittelijoitaan. Hassilla on tähän mennessä ollut vasta kaksi harjoittelijaa, ja heille on maksettu tuhat euroa kuussa.
Kokoomuksen Piia-Noora Kaupin toimistossa on yleensä yksi harjoittelija keväällä ja yksi syksyllä. Heille maksetaan reilu tonni kuussa, kertoo Kaupin avustaja Antti Timonen. Ja kummankin suomalaismepin harjoittelijoille korvataan työstä koituvat matkakulut.
Näiden lohdullisten seikkojen lisäksi on olemassa vielä yksi Brysselin nälkäpalkkaharjoittelijoiden kärsimystä helpottava asia.
”Harjoitteluiden hyvä puoli on sosiaalinen elämä ja kontaktien luonti. Komission harjoittelijoiden juhlat ovat laajasti tunnettuja”, Sonja Ekholm kertoo.
”Harjoittelu Brysselissä on ehdottomasti tosi hauskaa.”
Teksti Joanna Palmén
Kuvitus Heidi Gabrielsson
