Leo Tolstoi kuvaa Hadži Murat -romaanissaan venäläisjoukkojen hyökkäystä tÅ¡etÅ¡eenikylään vuonna 1852. Asukkaat ovat lähteneet pakoon, joten sotilaat sytyttävät tyhjät talot tuleen.
Pian sotilaiden lähdettyä asukkaat palaavat. Poltettujen talojen ja tapettujen kotieläinten keskeltä kannetaan kolme ruumista. Kylä ei ollutkaan autio.
Tolstoi kuvaa imperialistien tapaa nähdä valloittamansa maa tyhjänä. Siksi vallattua aluetta ennestään asuttaneiden ihmisten hävittämistä ei koettu mainitsemisen arvoiseksi.
Maissa, joissa valloitus sai kolonialistisen luonteen, tämä näkemys muutettiin lainopilliseksi periaatteeksi. Ennen siirtolaisten tuloa valloitettavan alueen katsottiin olleen terra nullius, ei-kenenkään- maa.
Erityisen pitkään käsitettä sovellettiin Australiassa, kuten ruotsalaiskirjailija Sven Lindqvist toteaa vasta suomennetussa teoksessaan Terra nullius – matkalla ei-kenenkään-maassa.
Terra nulliuksessa Lindqvist kertoo 12 000 kilometrin matkasta halki Australian aavikoiden, peltoalueiden ja pikkukaupunkien.
Uneliaan nykypäivän taustalla hehkuu väkivaltainen historia. Esimerkiksi läntisessä Australiassa sijaitseva Pinjarra ei ole vain vehmaiden viljelysmaiden keskellä sijaitseva kylä. Se on myös paikka, jossa vuonna 1834 tehty aboriginaalien joukkomurha käynnisti toistasataa vuotta kestäneen terrorin ajan.
Terra Nullius jatkaa 74-vuotiaan Lindqvistin Tappakaa ne saatanat -kirjassaan (1996) aloittamaa pohdintaa.
Imperialismin kaltaiset menneisyyden rikokset ovat yhä keskellämme, Lindqvist sanoo. Hyödymme niistä, vaikka pitäisimme tekoja kuinka vastenmielisinä tahansa. Pitäisikö meidän siis katua ja hyvittää menneiden sukupolvien rikoksia?
Lindqvist on julkaissut yli kolmekymmentä teosta, joista tunnetaan parhaiten pitkät matkaesseet. Niissä hän yhdistelee reportaasia ja henkilökohtaisia muistelmia kirjallisuus- ja aatehistoriaan.
Lopputulos on sekä runollinen että hillityn selkeä. Lindqvistin teksti tulee lähelle lukijaa, tarvittaessa myös järkyttää tätä.
Lindqvistin tuotantoa tuntevia Terra nullius saattaa haukotuttaa. Niin paljon se muistuttaa asetelmaltaan kirjailijan aiempia matkaesseitä.
Ihmeteltävää riittää Lindqvistin tavassa kuvata Australiaa kuvaamatta lainkaan maan asukkaita.
Kaupungeissa kirjailija näkee lehmipoikia ja kaivosmiehiä, muttei antaudu puheisiin kenenkään kanssa. Nykyajan aboriginaalien huolista kertoessaan hän turvautuu toisen käden lähteisiin.
Puutteistaan huolimatta Terra nullius herättää tärkeitä kysymyksiä.
Lindqvist pohtii, mikä on alkuperäisasukkaiden jälkeläisten oikeus hyvityksiin. Olisiko heitä tuettava tänä päivänä, koska esiisämme veivät heidän maansa?
Lindqvistin kysymykset koskevat myös suomalaisia.
Kysymys saamelaisten maanomistuksesta on yhä ratkaisematta. Entä pitäisikö meidän kantaa vastuuta natsi-Saksan kanssa tehdystä yhteistyöstä, koska yhä hyödymme sen seurauksista?
Ville Seuri
Sven Lindqvist: Terra nullius. Matkalla ei-kenenkään-maassa. Suomentanut Heikki Salojärvi. Pequod 2006. 200 s.
