Toisaalla

T:Teksti:

Makasiinien viime viikkojen tapahtumat ovat nostaneet kansalaisaktivismin kuumaksi keskustelunaiheeksi. Suomen kuvalehti tenttasi aktiivistien ääniä kärkkyviltä vihreiltä ja Vasemmistoliitolta kantaa väkivaltaiseen mellakointiin.
    Hulinoinnille ei arvatenkaan löydy ymmärtäjiä. Kunnollisia aktivisteja toki arvostetaan kovasti.
    ”Meidän täytyy kehittää yhteistyötä kansalaisliikkeiden kanssa. Suurin osa niistä tekee arvokasta työtä”, kertoo Martti Korhonen (vas.) ja korostaa, ettei vasemmistoliittolaisilla ole mitään osuutta rettelöintiin.
    ”Enemmänkin pitäisi kysyä, mitä tekemistä vihreillä oli asiassa”, jatkaa Korhonen.
    Kas näin kätevästi päästään pohtimasta hulinoinniksi kärjistyneen turhautumisen syitä ja käännetään ylilyönnit poliittiseksi lyömäaseeksi.

New Yorkilaisnaiset ovat aloittaneet nollatoleranssikampanjan katuahdistelijoita vastaan. Internettiin on perustettu Holla Back NYC ï ˜niminen sivusto, jolle kaduilla ahdistelluiksi joutuneet voivat lähettää kännykkäkameralla otettuja valokuvia ahdistelijoistaan.
    Lisäksi sivulla on muun muassa lakineuvoja ja tarinoita erilaisista kohtaamisista. Valopilkkuna löytyy erityinen häpeälista, jossa kerrotaan törkeimmistä tapauksista.
    Sivu on saanut valtavasti mediahuomiota. Sadetakkimiehet, varokaa! Ette ole turvassa enää missään.

Iltapäivälehtien rikosuutisoinnin raaistuminen on nostattanut vaatimuksia jopa lööpittömistä kassoista. Muutenkin lisääntynyttä rikosuutisointia on myös syytetty inhimillisillä tragedioilla rahastamisesta.
    Iltalehden perheväkivaltaa vastaan toukokuussa lanseeraama juttu ja mainoskampanja tuntuu huolella harkitulta reaktiolta keskusteluun. Kampanjan slogan kuuluu: ”Jos sinä lyöt lasta, me iskemme takaisin.”
    Kyseessä on oiva siirto Iltalehdeltä, joka on saanut osansa perheväkivallalla hekumoimiseen kohdistuneesta kritiikistä. Kampanja esittää rikosuutisoinnin motiiviksi yleisön palvelun. Samalla se antaa uuden syyn kirjoittaa väkivallasta lisää.