Haalareita rassaamassa

5. toukokuuta 2006   |   Artikkelit   |   kommentit

Kimmo Malin (vas.) ja J-P Myllys esittelevät kevään kuuminta haalarimuotia.

Valtsikan opiskelijoiden biletilassa Kuppalassa miteltiin vappuna viritetyimmistä haalareista. Opiskelijajärjestö Kannunvalajat halusi herätellä Pimp my haalarit -kilpailulla valtsikkalaista haalarikulttuuria.
    ”Meillä ei ole ollut samanlaista tuunauskulttuuria kuin esimerkiksi teekkareilla”, sanoo idean keksinyt viestinnän opiskelija Vilja Rydman .
    Pimp my ride, eli Viritetyt vehkeet -ohjelman mallin mukaan järjestön hallitus valitsi työstettävät haalarit hakemuksen perusteella. Onnekas voittaja oli viestinnän ensimmäisen vuoden opiskelija Jukka-Pekka Myllys .
    Noin kymmenen euron budjetilla ja useamman tunnin työllä Myllyksen vaatimattomat haalarit saivat vilkkuvan hännän, turkiskauluksen, linkkuveitsen, pullonavaajakravatin ja laulukirjan. Vyöstä löytyy kaikkien tuunaajien rakastamaa bling-blingiä.
    Myllys mittailee uutta menoasuaan ylpeänä.
    ”Enää ei tarvitse hävetä bileisiin mennessä.”
    Vapaan sarjan ylivoimainen voittaja oli ainoa osanottaja, toista vuotta poliittista historiaa opiskeleva Kimmo Malin . Malin lisävarusteli haalarinsa tyttöystävän avustuksella viikossa kätevillä vetoketjuilla, pefletillä, neppisautolla ja rytmimunalla.
    ”Kaikkein ylpein olen liekeistä, eli fleimeistä”, Malin esittelee selustaansa.

Taina Ahtela
Kuva Taina Ahtela

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot