Ranskan nuoret tekivät sen jälleen!
Maan hallitus oli säätämässä lakia, joka olisi sallinut alle 26-vuotiaiden irtisanomisen vailla mitään perusteita. Miljoonat ranskalaiset lähtivät kadulle nuorten perässä, ja yleinen mielipide muuttui lakia vastaan. Lopulta hallituksen oli peruttava esityksensä.
Suomalaislehdet kommentoivat tapahtumaa nuivasti. Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan:
”Ranskalaiseen yhteiskuntaan kuuluu merkillinen instituutio, `la rue` – katu. Kun demokraattisesti valitut päättäjät ovat tehneet ratkaisuja, jotka ärsyttävät riittävän monia, osa ranskalaisista käynnistää prosessin, joka ohittaa ja ylittää kaikki normaalit pelisäännöt: he kerääntyvät osoittamaan mieltä ja pysäyttämään yhteiskunnan toiminnan.”
Helena Petäistö puolestaan kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, ettei ”demokratia toteudu, kun hallituksen vaihtamiseksi ei välitetä odottaa seuraavia vaaleja, vaan aina rynnätään suinpäin kadulle tukka hulmuten huutamaan.”
Lehdet eivät maininneet sitä, että lain innokkain puolustaja, pääministeri Dominique de Villepin, ei ole koskaan ollut ehdolla vaaleissa. Hän on noussut asemaansa kyökin kautta. Lehdet eivät kommentoineet sitä, että ”demokraattisesti valitut päättäjät” olivat tehneet todella huonon lain. On pöyristyttävää keski-ikäistä ylimielisyyttä ajatella, että alle 26-vuotiaille voitaisiin antaa potkut ilman perusteita.
Jos työmarkkinoita ”on pakko muuttaa joustavammiksi ja taloutta dynaamisemmaksi”, kuten Helsingin Sanomat vaatii, miksi kaikista ikäluokista ei tehdä dynaamisempia?
Suomalaiskommenteissa ranskalaisnuoria syytettiin muutosvastarinnasta. Argumenttina muutosvastarinta on täysin epäanalyyttinen leimasin, jolla voi moittia mitä tahansa ehdotusta. Vaikka näin: Vaadin, että keski-ikäisiltä otetaan irtisanomissuoja pois, jotta talous kasvaisi. Eikö kelpaa? Taitaa olla kyseessä muutosvastarinta.
Suomessa ja Ranskassa on hyvin samanlainen tilanne: nuorilla ei ole samanlaisia vaikutusmahdollisuuksia kuin yli nelikymppisillä. Tämä on täysin luonnollista. Ikä tuo mukanaan epävirallista vaikutusvaltaa. Kukaan ei kai vakavissaan usko, että kansanedustajilla olisi kaikki yhteiskunnallinen valta, jota kansa jakaa vaaleissa.
Eduskunta on tietenkin tärkein osa demokratiaa, mutta etenkin nuorille katu ja kansalaisjärjestöt ovat yhä tärkeämpiä vaikuttamisen kanavia.
Arvostetut keski-ikäiset kohkaavat paljon siitä, että nuorten vaikutusmahdollisuuksia tulisi lisätä. Niin pitäisikin, mutta nuoret saavat itse päättää, miten haluavat osallistua. Jos pönäkät nuorisojärjestöt eivät miellytä, pitää luoda itse omat toimintatavat. Se on vain hyvä merkki, jos yläkerrassa aletaan olla asiasta huolissaan.
Esa Mäkinen
