21. huhtikuuta 2006
Teksti:

”Siinä kaikki, ja kuitenkin tuo kaikki on niin äärimmäisen tärkeää!”
    Näin tiivisti Anne Frank päiväkirjassaan vaginan olemuksen. Sama määritelmä pätee Catherine Blackledgen varmasti ajatuksia herättävään kirjaan Vaginan tarina, jossa on puhe nimenomaan, no, siitä.
    Vittu. Pillu. Vagina. Vulva. Mitä nimeä kukakin nyt käyttää.

Blackledge kuljettaa vaginan tarinaa läpi vuosituhansien ja valaisee kohteensa monimuotoisuutta ja nerokkuutta sukkuloimalla antropologiasta kemiaan, anatomiasta eläintieteeseen ja kielitieteen kautta takaisin. Ennen muuta hän pakottaa lukijansa irti tavanomaisesta katsantokannasta, jossa maailmaa tiiraillaan vain peniksen vartta pitkin.
    Näkökulman vaihdos on raju, mutta virkistävä. Sillä vaginan tarina ei ole onnellinen tahi reilu. Vielä historian alkuaikoina vagina oli pyhä luomisen ja tulevaisuuden symboli, jota esittäviä kuvia ja patsaita palvottiin, mutta nykypäivän Yhdysvalloissa ja Japanissa Blackledge ei saanut edes sisällyttää kirjaansa värikuvia.

Mystisestä ja taikavoimaisesta ihmisen alkukodista on tullut etenkin länsimaisessa kulttuurissa hävetty ja peitelty. Sitä ovat pilkanneet ja nöyryyttäneet anatomit, kirkonmiehet ja lääkärit. Vagina on alennettu vajavaiseksi penikseksi tai spermasäiliöksi, vaikka Blackledgen vakuuttava todistusaineisto kertoo aivan päinvastaista. Häpeätilan huippuna koko vitusta on tullut kauppatavara ja puhekielen välimerkki. Siinä inflaatiota kylliksi!
    En voi kuin ihmetellä miksi. Sillä vaginan tilalle kohotetun peniksen selviytymisessä johtotehtävästään ei ole hurraamista. Mielestäni olisi paljon parempi, että palvoisimme nykyajan fallossymbolien kuten taivaita tavoittelevien pilvenpiirtäjien tai tuhovoimaisten ohjusten sijaan kivikauden malliin edelleen vaginaa. Falloksen perässä marssimalla on saatu vain maailma täysin munilleen.

Kimmo Mäkilä
Catherine Blackledge: Vaginan tarina. Ajatuskirjat.