07. huhtikuuta 2006
Teksti:

Tunnelista kuuluu ujeltava ääni; koneen vihellys.
    Enää muutama sekunti ja oranssi metrojuna pysähtyy Rautatientorille. Ylöspäin lipuvissa rullaportaissa on kohta tungosta. Alhaalla uudet matkustajat pinkovat kohti automaattiovia, jotka eivät palkitse kaikkia viime hetken spurtista.
    Minuutissa kuhina laiturilla rauhoittuu. Yksi päivän 498 lähdöstä on takana, ja on aika siivota jäljet.

Rautatieasema

Maanantai, kello 16.20.
    Töistä ja kouluista paluu on alkanut. Lattiassa näkyvän kompassin yli marssii virallisen näköisiä aikuisia ja reppuselkäisiä nuoria.
    Kerrosta ylempänä Marjatta Grundell vaihtaa yleisen vessan roskista.
    45-vuotias Grundell on ollut kesäkuussa neljä vuotta SOL-palveluiden metrosiivousyksikössä. Ennen sitä hän oli töissä Kallion miesten asuntolan emäntänä ja piti kioskia Tapiolassa.
    ”Kioskilla päivät venyivät usein yli kaksitoistatuntisiksi ja töissä oli levotonta. Asuntolasta lähdin, koska nalkuttamishommat eivät sovi tälle luonteelle”, Grundell kertoo ja sulkee siivotun vessan oven.
    ”Täällä olen viihtynyt ihan hyvin.”
    Vanha pappa tulee kysymään, voisiko aseman toisella puolella olevassa vessassa istuvalle tupakoitsijalle tehdä jotain.
    ”Se meinasi vetää mua kuonoon.”
    Grundell lupaa kertoa vartijalle, kun sellainen tulee vastaan, ja kääntää kärrynsä kohti Forumiin johtavaa yhdyskäytävää.
    ”Vartijat eivät usein edes sano päivää, koska kokevat olevansa meitä ylempänä”, Grundell kertoo. Hän poimii käytävällä olevan roskiksen päältä pahvisia limumukeja, vaihtaa pussin ja pyyhkäisee roskiksen päällisen puhtaaksi.
    Hetken päästä Grundell pysäyttää siivouskärryn Lasipalatsin viereen nousevan portaikon alapäähän.
    Kulahtaneen rokkarin näköinen pilottitakkimies äkkää hänet ja pyytää avaamaan oven.
    ”Se on kaksikymmentä senttiä”, vastaa Grundell.
    Mies näyttää poliisin henkilökorttia ja Grundell kaivaa avaimen taskustaan. Kolme siviilipukuista poliisia ryhmittyy ovelle.
    ”Avatkaa! Täällä on poliisi!”
    Ovi tempaistaan auki ja ulos pelmahtaa kaksi poikaa ja yksi tyttö. Kaikki noin kaksikymppisiä ja siististi pukeutuneita tavallisen opiskelijan näköisiä.
    Tytön kädessä on mytty paperia, joka näyttää nyrkin läpi rahalta. Muovipussi putoaa käytävälle, kun poliisit erottavat kolmikon. Kuulustelu ja ruumiintarkastus aloitetaan saman tien.
    ”Nimi? Henkilöllisyyspaperit? Oletko vetänyt douppia?”
    Grundell ei ole millänsäkään.
    ”Tällaistakin näkee aina silloin tällöin.”
    Vessojen siivous saa odottaa. Grundell kääntää kärrynsä kohti kompassia.

Rautatieaseman seutu komeilee rikostilastojen kärjessä. Vaikka asemalla riittää rettelöitä, siivoojat saavat olla rauhassa. Kun vetää päälle punaisen SOL:n takin, muuttuu näkymättömäksi matkustajille ja rähinöitsijöille.
    Hankalia tilanteita tulee lähinnä silloin, kun pitää kiirehtiä kärryn kanssa pois tappelijoiden alta.
    ”Kerran jäin jumiin hissin ja kahden tappelevan äijän väliin. Kolarihan siitä tuli ja mustelmia”, Grundell sanoo.
    Metroa siivotaan kahdessa vuorossa aamuseitsemästä iltakymmeneen. Lattiat pestään päivittäin erilaisilla koneilla ja aseman muut pinnat tarpeen mukaan. Ulkoasemien lattioita ei tosin pestä talvisin, sillä ne jäätyisivät.
    Iltaisin junat puhdistetaan roskista Ruoholahden kääntöraiteella. Se on hikistä puuhaa. Kolmesataa metriä pitkän junan läpi pitää juosta jätesäkki kädessä parissa minuutissa ja kerätä pois kaikki eteen osuva. Koska huumeneuloja löytyy silloin tällöin, kättä ei voi työntää varomattomasti ahtaisiin paikkoihin.
    Metroverkossa päivystää jatkuvasti kolmetoista SOL:n työntekijää. Yrityksen papereissa heidän tittelinsä on palveluvastaava.
    Isommilla asemilla kuten Rautatientorilla ja Hakaniemessä, on koko ajan oma siivoojansa, mutta yksi siivooja vastaa kerralla useammasta Itä-Helsingin pikkupysäkistä. Vaikka asemilla käy vilske, siivoojat viettävät vuoronsa yksin. Vain ruokatunnilla saa poistua asemapaikasta.
    Vuoron aikana tehdään kaksi kierrosta, joiden aikana tyhjennetään roskikset ja kerätään irtoroskat.
    ”Rautatieasemalla siivouskierrokseen saattaa kulua pari?kolme tuntia. Kierrosta lopetellessa paikka saattaa hyvin näyttää kaksi kertaa sottaisemmalta kuin aloittaessa”, Grundell kertoo.
    Asemaa pitkään siivonnut tietää mihin lika kasaantuu.
    ”Esimerkiksi tuulettimet keräävät villakoiria”


”Olen ollut täällä niin pitkään, että moni kenialainen tulee asemalle tervehtimään kuultuaan minusta.” -Patrick Mwangi

Ruoholahti

Maanantai, 19.06.
    Patrick Mwangi, Silver Diallo, ja Sardeye Bashir istuvat taukotilassa ja juovat kahvia muovimukeista.
    Kahvihuone on koruton, mutta siisti. SOL:n punaisiin työasuihin sonnustautuneet miehet istuvat kauhtuneilla tuoleilla niin mukavasti kuin pystyvät. Vartija tonkii jääkaapista eväitään.
    SOL on siivonnut metroasemia kohta neljä vuotta. Laskun maksaa HKL, siis viime kädessä Helsingin kaupunki.
    Metroasemien siivoaminen on palvelu, jonka kaupungin on ollut helppo ulkoistaa yksityisille yrityksille tarjouskilpailun perusteella. Työntekijöille tarjouskilpailut eivät ole herkkua. Siivousfirmojen hilatessa kulujaan alas työsuhde-edut joutuvat herkästi leikkauslistalle.
    Kun metrojen siivous siirtyi neljä vuotta sitten siivousfirma Lassila&Tikanojalta SOL:lle, vanhat työntekijät menettivät ensimmäisen vuoden palkalliset lomat. Samalla kaikki työntekijät joutuivat uudelle neljän kuukauden koeajalle.
    SOL:n metrosiivoussopimus päättyy elokuussa, ja sen uusimisesta käydään parhaillaan neuvotteluja. Niiden tulos ei huoleta kenialaista Mwangia.
    ”Jos SOL ei jatka metrojen siivoamista, minä jatkan hommia seuraavassa yhtiössä”, hän kertoo.
    Mwangi tuli Suomeen vuonna 1995. Sen jälkeen hän on ehtinyt opetella suomen kielen, käydä lukiota ja opiskella sähköalaa, sekä siivota toimistoja, varastoja ja kauppoja.
    ”Metrosiivouksessa työ on helppoa ja sitä on sopivasti. Ja palkatonta lomaa saa helposti.”
    Mwangi aikoo palata Keniaan kahden vuoden päästä. Lippurahoja saa säästää yli vuoden ajan. SOL:n metrosiivoojan aloituspalkka on 7,27 euroa tunnilta.


”Ulkomaalaisen on vaikea saada täällä töitä ainakaan paikasta, jossa ei ole kaveria töissä.” -Silver Diallo

Siivotessa on aikaa tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. 26-vuotiaalla Mwangilla niitä riittää.
    ”Keniassa voisin tehdä esimerkiksi turistiï ˜neuvojan työtä. Ensimmäiseksi kysyn töitä lähetystöstä. Siellä voisin vaikka tulkata äidinkieltäni englanniksi”, Mwangi sanoo.
    ”Tai ehkä ryhdyn maanviljelijäksi tai perustan oman bisneksen. Keniassa on hyvät mahdollisuudet oman liiketoiminnan perustamiseen.”
    Keniaan paluu ei kuitenkaan ole aivan lopullista.
    ”Olen maksanut veroni Suomeen, ja siksi eläkkeeni on kokonaan täällä. Siksi minun on pakko tulla takaisin ja tehdä välillä töitä täällä, vaikka muutaman kuukauden pätkissä, jotta voin kerryttää eläkettäni edelleen.”
    Mwangi jätti aikanaan opiskelun kesken, kun laskupino pakotti menemään töihin. ”Sähköalalla on vaikea saada töitä, ja suunnitelmaani eivät muutenkaan menneet yksiin opiskelun kanssa”, Mwangi sanoo.
    Työnsaannin vaikeus puhuttaa muitakin.
    ”Ulkomaalaisen on vaikea saada täällä töitä ainakaan paikasta, jossa ei ole kaveria töissä”, sanoo 22-vuotias Diallo, joka on muuttanut Suomeen Etelä-Afrikasta.
    32-vuotias somalialainen Bashir jatkaa.
    ”Opiskelin kolmessa vuodessa tutkinnon logistiikka-alalta ja valmistuin kaksi vuotta sitten. Olen etsinyt vapaita oman alan työpaikkoja jo pitkään ja soittanut yli kahteenkymmeneen firmaan. Kun työnantajat huomaavat, että on ulkomaalainen, he sanovat, että soittavat myöhemmin, mutta jättävät soittamatta”, Suomeen vuonna 1993 tullut Bashir sanoo.
    ”Kun opiskelee, on tärkeää miettiä tekeekö sitä jäädäkseen Suomeen vai lähteäkseen takaisin kotimaahansa”, kommentoi Mwangi.
    ”Jos jään tänne, kotimaani ei saa minusta mitään. Se on sama kuin tuhlaisin oman elämäni vain omaan elämiseeni.”


”Ihmismassaan kokoon nähden täällä työskentely on lopulta aika rauhallista. Täällä ollaan koko ajan kamerassa ja vartijoita riittää.” -Hannele Kantomäki

Kaisaniemi

Tiistai, 13.12.
    Pienen toimiston pöydällä on tukkimiehen kirjapidolla täytetty ruutuvihko, jonka yläreunassa lukee 9B. Koodi ei viittaa yläasteen luokkaan vaan vereen, virtsaan ja oksennukseen. Niiden käsin siivoamisesta maksetaan erillinen korvaus: 10 euroa 51 senttiä.
    Ysibee-hälytyksiä tekee HKL:n järjestyksenpito, jonne metronkuljettajat ja matkustajat soittelevat. Eritteet on siivottava tunnin sisällä sekä junista että asemilta. Yksi siivooja on erikoistunut tähän.
    ”Puolen vuoden ajan joka vuorossa on ollut eritteensiivooja, joka kiertää siivoamassa jälkiä niitä varten suunnitellulla koneella. Joka paikkaan kone ei kuitenkaan pysty”, sanoo toimiston vieressä olevassa kahvihuoneessa istuva Hannele Kantomäki.
    Hän on metrosiivoajien esimies. Kantomäki palkkaa uudet työntekijät, pitää yhteyttä HKL:ään ja organisoi siivousta. Itse hän ei siivoa.
    ”Tänään on ollut aika kiireinen päivä, on pitänyt rampata Vuosaaresta Ruoholahteen. Juoppoja on ollut liikenteessä ihan sikana”, Kantomäki kertoo.
    Työn tiukka rytmi viehättää myös ruotsinlaivan ja lentokoneiden siivoukseen tutustunutta työnjohtajaa.
    ”Tykkään todella olla täällä. Yksikään päivä ei ole samanlainen. En voisi kuvitellakaan istuvani jossain toimistossa. Tällä luonteella työssä pitää olla vähän actionia.”
    Loskainen kevättalvi on metrosiivoojille työläintä aikaa. Sula lumi ja sen mukana kulkeutuva hiekoitussepeli pitävät lattiat likaisina.
    ”Sadekaan ei tee mitään, mutta tämä rospuuttoaika on ihan hirveää.”
    Pyhistä vapun ja uuden vuoden kaltaiset kosteat juhlat ja koulujen loppumiset pitävät siivoojat kiireisinä.
    ”Esimerkiksi vappuna on asemilla kaksi ylimääräistä siivoojaa. Lisätyövoimaa on myös esimerkiksi Kontulan Kontu-festivaalien aikana. Ensimmäisenä päivänä festivaalit on tarkoitettu aikuisille ja toisena lapsille, mutta sotkussa ei ole eroa kuin pullojen määrässä”, Kantomäki kertoo.
    ”Ja jos palkkapäivä osuu perjantaille, niin sen kyllä huomaa.”
    Metrosiivoojien porukka pysyy kasassa hyvinkin tiiviisti.
    ”Loppupeleissä hirveän vähän täällä vaihtuu porukkaa. Lisäksi ulkomaalaiset ovat hyviä välittämään tietoa avoimista paikoista. Joku on aina tarjoamassa sukulaisiaan tai tuttujaan vapautumassa olevalle paikalle.”


”Käyn Venäjällä hyvin harvoin. Kaikki läheiset sukulaiseni asuvat täällä.” -Eha Pestova

Itäkeskus

Keskiviikko, 12.07.
    58-vuotias Eha Pestova muutti Suomeen vuonna 1996 Pohjois-Venäjän Murmanskista ? siskon esimerkkiä seuraten.
    ”Asuin pohjoisessa 22 vuotta ja olin töissä mikroelektroniikkafirmassa tehtaan kaupan myyjänä”, siivouskomeron kokoisessa taukohuoneessa istuva Pestova kertoo. Viereisellä käytävällä harppoo bussikuskeja, joilla on omat taukotilansa Itäkeskuksen metroaseman yhteydessä.
    Venäjän Karjalassa sijaitsevasta Hatshinasta kotoisin oleva Pestova muutti Murmanskiin mentyään naimisiin. Kun mies jäi työttömäksi kivisiä rakennusmateriaaleja tuottavasta firmasta ja ryhtyi ajamaan taksia, muuttosuunnitelmat alkoivat hiljalleen kypsyä. Pestovan perheen kanssa asuneen anopin kuoltua päätettiin, että oli aika lähteä. Päätöstä helpotti se, ettei Pestovalle oltu viimeisen vuoden aikana maksettu palkkaa.
    ”Jos siskoni Alida ei olisi jo ollut täällä, emme olisi tienneet paljoakaan Suomesta. Hän muutti tänne Hatshinassa olevan Inkeri-keskuksen avustuksella ja sai heti töitä autokaupan siivoojana.”
    Suomessa Pestova ryhtyi opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulu jäi kuitenkin kesken, kun mies jäi työttömäksi. Nyt hän on ollut metrosiivouksessa jo seitsemän vuotta. Joulukuussa suomen kansalaisuuden saanut Pestova tekee myös valvontavuoroja, joissa koordinoidaan HKL:n kulunvalvonnasta tulevia siivoushälytyksiä edelleen asemasiivoojille. Tehtävän edellytyksenä on sujuva suomen kielen taito.
    Pestova on vetänyt perässään paljon sukulaisia ja tuttavia. Parhaillaan työporukassa on viisi Pestovan sukulaista, muun muassa aviomies Viktor sekä siskot Alida ja Amalia.
    ”Täällä on muutenkin töissä tosi ystävällisiä ihmisiä. Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään”, Pestova sanoo ja tarjoaa läksiäisiksi venäläisiä makeisia.
    ”Ota kaksi. Niin kuin Venäjällä sanotaan, elämässä pitää aina olla puoliso.”

Matti Rämö
kuvat Joel Rosenberg