Mitä kuuluu, Niuen pääministeri?

T:Teksti:

Tammikuussa 2004 maailmalle kantautui sydäntä särkevä uutinen. Niuen saarelle oli iskeytynyt historian pahin hirmumyrsky. Itsehallinnollisen, Uuden- Seelannin vapaan liitännäisvaltion noin kahdestatuhannesta asukkaasta yksi kuoli ja joka kymmenes menetti kotinsa.
    Uutistoimistojen mukaan niuelaiset ottivat asian niin raskaasti, että saarella harkittiin liittymistä täysin Uuteen- Seelantiin.
    Kuinkahan siellä nyt pärjätään?
    Maaliskuisena yönä näppäilen kännykkään 990, Niuen suuntanumeron ja sen jälkeen Niuen pääministerin numeron 4200. (Koko maa näyttää pärjäävän nelinumeroisilla puhelinnumeroilla.)
    Nainen vastaa ”hello” ja yhdistää minut sitten suoraan pääministeri Mititaigimene Young Vivianille kyselemättä, mitä asiaa minulla on.
    ”Olemme toipuneet hurrikaanista varsin hyvin. Joitain kattoja pitää vielä laittaa, mutta meillä on jo uusi sairaala”, pääministeri kertoo.
    Kysymys itsenäisyydestä luopumisesta saa Vivianin lähes tuohtumaan.
    ”Ei se pidä paikkaansa. Ei meillä ole mitään aikomusta luopua itsehallinnostamme.”
    Uusien kattojen lisäksi pääministeriä huolettaa nyt se, kuinka saaren elinkeinoja kuten matkailua ja kalastusta pystyttäisiin kehittämään. Vivian kertoo myös kehitysmaan johtajalle poikkeuksellisesta ongelmastaan: valtion väkilukua pitäisi nostaa.
    Niuessa asui vielä 1900-luvun alussa 4500 asukasta. Sen jälkeen väkeä on muuttanut työn perässä muualle, erityisesti Uuteen-Seelantiin, jossa asuu nyt noin 18 500 niuelaista. Vivian uskoo, että paluumuuttoa voitaisiin edistää parantamalla elinkeinomahdollisuuksia ja yhteyksiä muuhun maailmaan.

Lentoliikenne sentään koheni loppuvuodesta 2005. Helmikuisessa lehdistötiedotteessaan viisijäseninen hallitus kertoo, että yhteyksien paraneminen kasvatti vierailijoiden määrää saarella huimasti. Tulijoita vetivät vuodenvaihteen tienoilla muun muassa Hekau ja Tongalai -sukujen häät sekä hautajaiset Tuapan ja Hakupun kylissä.
    Kävijöillä oli piristävä vaikutus valtion talouselämään. Esimerkiksi Crazy Uga Caféessa myytiin 60 paninia päivässä, kun tavallisesti menekki on 40.
    Toisivatpa uudet yhteydet saarelle Vivianin toivomia turisteja! Niuen nettisivuilla esitellään kattavasti saaren palveluita. On huoltoasema, pankki ja poliisit Ross Ardern ja Maria Tongatule . Osoitteet ilmoitetaan kai niin tarkkaan kuin mahdollista. Grazy Uga Café on ”pääkadulla” ja Matavai Resort ”Tamakautogan ja Avatelen välillä”.
    ”Kulttuuritapahtumat” linkin alla kerrotaan niuelaisille tärkeistä aikuistumisjuhlista. Niitä vietetään kodeissa yleensä lauantaisin. Jos olet saarella, mukaan vain!
    Vaikka liikenne Niueen vilkastuisikin, saari taitaa silti pysyä hyvin riippuvaisena Uuden-Seelannin avusta. Kehitysapukohteena se vaikuttaakin esimerkilliseltä. Hallituksen verkkosivuilla korostetaan hallinnon läpinäkyvyyttä ja sen huomaa. Niuen asioista pysyy hyvin perillä Suomessakin seuraamalla hallituksen tiedotteita. Viime kuussa muun muassa koulutustoimistoon luvattiin valokopiokone ja Patrick Linolla riitti kerrankin radioohjelmassaan keskustelijoita, kun niuelaiset innostuivat ehdottelemaan nimiä uudelle sairaalalle.
    Niue voisi saada paljon tuloja domain- päätteestään .nu. Budjettia koskevassa lausunnossa kuitenkin kerrotaan, etteivät niuelaiset ole saaneet mielestään reilua osuutta päätettä kauppaavien liikemiesten voitoista. Edes hurrikaanikatastrofi ei saanut heitä muuttamaan rahanjakoaan.
    Nyt sydän aivan heltyy. Keitä nuo ahneet ovat? Niuelaiset tarvitsevat kattoja!

Maria Mustranta
kuva AFP / Lehtikuva