21. huhtikuuta 2006
Teksti:

Tohtori Vogeli sekä hänen työparinsa tohtori Torvi, Rööri ja Putki koputtavat kirurgisen osaston oveen Lastenklinikalla.
    ”Moikkis ja koikkis”, sanoo tohtori Torvi, Rööri ja Putki, siviilissä Sirpa Taivainen, Sairaalaklovnityhdistyksen Hyksin vastuuklovni. Hän esittelee seurueen, joka saa luvan astua sisään.
    Tohtori Vogeli, siviilissä Mikael Andersson, kaivaa taskustaan huumorinpaljastuslaitteen: muovilelun, jolla on kädet. Kädet alkavat taputtaa huumoria aistiessaan. Tohtorikaksikko mittailee ilmaa 13-vuotiaan Janne Ylisen ympäriltä, ja kyllä vain, huumoria löytyy. Samalla he kertovat norjalais- ja blondivitsejä.
    ”Ehkä sopisi vähän nuoremmille”, Ylinen arvioi.
    No, aina ei voi onnistua. Seuraavan huoneen 13-vuotias Niina Leppälä on on nähnyt parivaljakon jo viime viikolla ja on aidosti iloinen. Aika käy sairaalassa pitkäksi.

Sairaalaklovneja on 16, ja heillä kaikilla on oma persoonansa. Sirpa Taivaisen hahmolla on mukanaan kaikenlaisia torvia ja valkoinen putki, jonka hän esittelee uraputkeksi.
    ”Siellä on ahdasta, pimeää ja yksinäistä, tästä opiskelijoitakin olisi hyvä varoittaa”, hän sanoo ja virnistää punatulla suullaan.
    Taivainen on taustaltaan näyttelijä, eikä olisi arvannut päätyvänsä töihin sairaalaan. Hän on ollut sairaalaklovni melkein viisi vuotta ja on tyytyväinen valintaansa. Hänestä esiintyvän ihmisen tehtävä on välittää tunteita ja tuoda iloa niillekin, jotka eivät pääse esitysten luo. On hienoa, jos lapsen saa unohtamaan sairautensa edes hetkeksi.
    Mikael Anderssonin tohtori Vogelilla on taskussa varis, joka alkaa laulaa, jos lapsella on taikavoimia. Hän meni Sairaalaklovnien kurssille viime kesänä. Klovnit ovat pääasiassa näyttelijöitä, ja kursseilla he oppivat muun muassa improvisaatiota ja herkkyyttä toimia eri tilanteissa.
    Anderssonin harjoitteluaika päättyi juuri, ja hän on nyt Sairaalaklovnien palkallinen keikkatyöntekijä. Taivainen on toinen järjestön kuukausipalkkaisista työntekijöistä. Muut tekevät töitä silloin tällöin.
    Idea on peräisin Yhdysvalloista, josta sen toi Suomeen teatteritaiteen maisteri Lilli Sukula-Lindblom vuonna 2000. Suomessa klovneja toimii myös Tampereella ja Turussa, eivätkä he maksa saiterksti raaloille mitään. Sairaalaklovnit ry rahoittaa toimintansa muun muassa RAY:n ja yritysten antamilla lahjoituksilla.

Osastolla on hiljaista. Sairaanhoitajista on pulaa, eikä täällä tällä hetkellä tehdä kuin kiireellisiä operaatioita. Klovnit kyselevät hoitajilta tietoja lapsista ennen huoneisiin menoaan: onko jossakin jokin operaatio kesken, kuuleeko tai näkeekö lapsi huonosti, onko eristyksissä tartuntataudin takia?
    Jotkut pikkulapset pelkäävät ja alkavat itkeä heti klovnin nähdessään. Silloin klovnit hiippailevat muualle ja yrittävät ehkä lähestymistä myöhemmin. Osa teini-ikäisistä saattaa väsyksissä käskeä klovneja siirtymään pois tv: n edestä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus päättää, kiinnostaako pelleily heitä.
    Jos lapsi ei puhu suomea, klovnit pyrkivät opettelemaan ainakin sanomaan päivää näiden kielellä.
    ”Täällä on välillä lapsia Afrikasta vain vaihdossa, saamassa hoitoa vakaviin sairauksiin. Heidän vanhempansa saattavat ihmetellä, miksi ihmeessä sairaalassa kiertää klovneja”, Taivainen kertoo.
    Klovnit käyvät tapaamassa myös hyvin vakavasti sairaita, kuoleviakin lapsia, jos vanhemmat ja lapset niin haluavat. Pidempiaikaisten tuttujen hyvästely on vaikeaa, mutta hyvästelyn hetket ovat kuitenkin tärkeitä. Maailman hauskin ei edes tarvitse yrittää olla.
    ”Voi olla, että vain laulamme, ja kyllä klovnikin saa itkeä. Kun huoneesta lähtee, pitää mennä hetkeksi johonkin sivummalle hengittelemään.”


Tohtorit Vogeli sekä Torvi, Putki ja Rööri mittaavat Niina Leppälän taikavoimia.

Elina Venesmäki
kuvat Olga Vishnyakova