21. huhtikuuta 2006
Teksti:

Oli aurinkoinen pääsiäisviikko, mutta Polyteekkarin päätoimittajan päivä ei ollut alkanut hyvin. Tavallinen aamukävely teekkarikylässä oli vienyt meren rantaan, katselemaan laivoja lähellä Miestentietä.
    Tupsulakkeja oli vilissyt ohi, mutta kaikki miehiä. Ainoastaan Tekniikantiellä oli tullut kerran vastaan nainen, ja hänkin oli kysynyt, mistä lähtevät bussit Helsinkiin. Oli kuulemma matkustanut tiedelinjalla väärään suuntaan, ja siksi päätynyt Otaniemeen.
    ”Hitto”, päätoimittaja ajatteli, ”tämä taas kerran osoittaa sen, minkälainen lukijakunta meillä on. Lehteen pitäisi saada enemmän miesasiaa.”
    Toimituksessa päätoimittajaa kohtasi iloisen puheensorinan. Televisiossa pyöri arvostelukappaleeksi saatu Mika Häkkisen kootut haastattelut -DVD.
    ”Sä ajat sitä autoo ihan yksin siellä radalla, mut kyllä tiimi on tärkee. Jos sulla on alla hyvä auto ja takana hyvä tiimi, sulla on kaikki mahikset maailmanmestariks. Mut yksin sä joudut siellä kuitenki ajamaan.”

Häkkisen Mika, kotoisin melkein Otaniemestä ja henkisesti teekkari – siinä vasta miesten mies, päätoimittaja pohdiskeli. Kehittänyt oman verbimuotonsa, verrattoman selkeän sä-passiivin, eikä kumartele tiukkanutturaisia kielipoliiseja.
    Samassa ajatus alkoi valjeta. Oma verbimuoto, miesasiaa ja opiskelijalehden anarkiaa. Kyllä. Vastaisuudessa ohjenuoranamme olkoon mies-passiivi, päätoimittaja huudahti ja alkoi luonnostella ensimmäistä pääkirjoitustaan.
    ”Mies tekee lehtee ihan yksin pitkässä juoksussa, mut kyllä miehelle tiimi on tärkee. Jos miehellä on ajatusta ja takana hyvä tiimi, miehellä on mahis menestyä. Mut yksin mies joutuu sitä lehtee tekemään.”

Esa Mäkinen