Jake Styles: Taivaalliset häät

T:Teksti:

Kun Jake Styles oli pieni lapsonen, hänen ei ollut vaikea päättää, mihin pääsiäishahmoon hän samastuisi.
    Palmusunnuntaisin Stylesin isosisko samastui noitaan, pakotti Stylesin pukeutumaan kissaksi ja veti tätä räntä sateessa perässään. Stylesin tehtävänä oli näyttää hellyttävältä, kun sisko kerjäsi naapureilta rahaa ja elintarvikkeita.
    Styles koki tämän hitusen nöyryyttäväksi.
    Hän halusi käpertyä pieneksi palleroksi, kadota pois. Kaikkein eniten hän olisi halunnut muuttua pihasiiliksi, muurahaiskävyksi tai bolivialaiseksi armadilloksi ja kieriä sikiöasennossa pitkin Kyöpelivuorta suoraan siskonsa yli.

Ei siis yllätys, että muotosymboliikan puolesta Styles samastui – pääsiäismunaan.
    Seurakunnan päiväkerhossa hän järkytti:
    ”Isona aion olla pääsiäismuna ja mennä naimisiin Jeesuksen kanssa!” He olisivat seurapiirien puhutuin pari, Jeesus ja hänen ihana Fabergé-yllätyksensä.
    Samoin kuin vuodet vierivät, myös munaunelma ikuisesta avio-onnesta kierähti hautaansa. Jeesusta ei kuulunut, ja Styles hyväksyi, ettei koskaan saavuttaisi ovaalia täydellisyyttä; pääsiäismuna on ihmiseen verrattuna ylivoimainen. Toisin kuin herkullinen kananmuna, ihminen ei voi esimerkiksi upottautua kiehuvaan veteen.
    Näin lähelle elämää munana emme voi päästä.
    Mutta voimme kokea korvaavia elämyksiä.

Juttu on nimittäin niin, että eräs Noora-niminen sinkku on taannuttanut Stylesin jälleen älylliseen Kinder-asentoon. Nelosen Noora menee naimisiin -ohjelma on puhaltanut lapsuuden fantasian uuteen eloon.
    Nelosen tuotantosuunnitelman mukaan Nooralle on haussa älykäs, huumorintajuinen, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut, lapsirakas ja vihreät arvot omaava mies, joka on valmis ilmeenkään värähtämättä sanomaan Nooralle ikuisesti kyllä kesäkuun 18. päivä.
    Vaatimuslistan perusteella kuulostaa siltä, että Noora on kovaa vauhtia päätymässä Jeesuksen morsiameksi. Näitä häitä Styles ei aio toistamiseen jättää väliin! Jos vihkipapiksi saadaan Jarmo Mäkinen ja bestmaniksi toinen Duudsoneista, Nelosella on käsissään potentiaalinen yleisöennätys.
    Tosin Styles pelkää, että tässäkin aviounelmassa nähdään vielä vapauttava päätösjakso: Noora tulee järkiinsä.