21. huhtikuuta 2006
Teksti:

Oli alkamassa oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin kapakkatappelua. Syytetty ja asianomistaja olivat asiallisessa kunnossa, mutta ainoa todistaja oli jo aamuyhdeksältä hirvittävässä humalassa. Oikeustalon odotussalissa hän hoilotti ja lähenteli lähellä olevia naisia.
    Ennen jutun käsittelyn alkua joku oli kertonut tilanteen tuomarille. Keskustelimme salissa, voidaanko juttua käsitellä, kun todistajan kunto on mitä on. Kaikki toivoivat, että asia käsiteltäisiin nyt niin se saataisiin pois päiväjärjestyksestä.
    Todistajakin ryhdistäytyi ja sammaltaen vakuutteli muistavansa tapauksen mainiosti ja voivansa todistaa.
    Tuomari kutsui haastemiehen saliin, osoitti juopunutta todistajaa ja lausui kovaan ääneen:
    ”Pitäkää silmällä tuota miestä, ettei hän lähde hakemaan uutta ryyppyä!”

Kirjalliset todisteet rikosjutuissa pitää lain mukaan lukea oikeudenkäynnissä ääneen. Tästä joustetaan usein, mutta joissakin käräjäoikeuksissa sääntöä noudatetaan tunnollisesti.
    Käsiteltiin tapausta, jossa huumevelkaa oli peritty väkivaltaisesti. Kirjalliseksi todisteeksi oli nimetty alamaailman velkomiskirje.
    Syyttäjä oli arvokkaan oloinen vanhempi rouvashenkilö, joka tuoksui hajuvedeltä metrien päähän ja puhui Riitta Uosukaisen tyyliin virheetöntä kirjakieltä voimakkaasti artikuloiden.
    Hän toimitti virkatehtävänsä tyylilleen uskollisena ja luki todisteen juhlallisesti: ”Saatanan kusipää, helvetin rotta, maksa kaikki pirivelat heti tai muuten kärsitte kaikki, ensin koirasi, sitten muijasi, sitten sinä…”

Islaminuskoinen mies oli myymässä pizzeriaansa, ja minä avustin sopimusneuvotteluissa ostajaa, joka tunnusti toista uskontoa.
    Kaupan kohdetta arvioitaessa myyjä esitteli: Jumalan nimessä kaikki keittiön laitteet ovat kunnossa, Jumalan nimessä ilmanvaihto toimii sekä talvipakkasella että kesähelteellä, Jumalan nimessä kaikki sähkötyöt on teetetty ammattitaitoisilla sähkömiehillä, Jumalan nimessä täälläpäin liikkuu paljon ihmisiä.
    Lopulta myyjä pysähtyi, katsoi minua ja ostajaa ja kysyi:
    ”Pojat, uskotteko te Jumalaan?”

Ikimuistoisin toimeksiannon vastaanottaminen oli tilanne, jossa henkilö katsoi joutuneensa aiheettomasti mielisairaalaan. Puhelimeni soi, ja sieltä kuuluu ääni:
    ”Olen X:n psykiatrisella osastolla, auta minut äkkiä ulos, koska minä tulen täällä pian hulluksi.”

Takavuosina opiskelijoiden oleskelulupahakemuksia saatettiin hylätä sillä perusteella, että opiskelija on suorittanut kotimaassaan korkeamman tutkinnon kuin mitä hän Suomessa haluaa suorittaa.
    Eräs pakistanilainen oli suorittanut kotimaassaan lukion insinööriopintoihin valmentavan linjan, joka on englanniksi pre-engineering high school. Hän pääsi Suomessa metallialan ammattikouluun. Ulkomaalaisvirasto hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että ”ammattikoulun opintoja ei pidetä perusteltuna, kun hakijalla on jo kotimaassaan korkeakoulun insinööritutkinto”.
    Valitin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka kumosi päätöksen ja oleskelulupa myönnettiin. Ennen joulua sain päähäni käydä ostamassa amerikkalaisen high school -aiheisen Not Another Teen Movie -nimisen dvd-leffan. Lähetin sen joulupaperiin käärittynä päätöksen tehneelle virkailijalle, jotta hän jatkossa tietäisi mitä high school tarkoittaa. Paketti palautettiin avaamattomana minulle, ja vähältä piti, etten saanut syytettä lahjonnan yrityksestä.

Avustin syytettyä jutussa, jossa toinen asianosainen ei tullut oikeudenkäyntiin, ja jutulle jouduttiin siksi määräämään uusi käsittelypäivä. Vaimoni oli raskaana, ja uudeksi istuntopäiväksi määrättiin maanantaiaamu viikolla, jolloin oli lapsemme laskettu aika.
    Kerroin tämän tuomarille ja pyysin, että juttua lykättäisiin myöhempään ajankohtaan.
    ”Onko se Hoikkalan pariskunnan ensimmäinen lapsi?” eläkeikää lähestyvä naistuomari kysyi.
    Vastasin myöntävästi.
    ”Ensimmäiset lapset syntyvät aina myöhässä”, tuomari julisti, eikä suostunut muuttamaan päivämäärää.
    Esikoisemme syntyi sunnuntaina. Käsittelypäivän aamuna soitin unentokkuraisena tuomarille Kätilöopiston parvekkeelta, että vauva syntyi eilen enkä ole nyt siinä tilassa, että voisin tulla avustamaan ketään oikeudenkäyntiin.
    Tyly vastaus kuului: ”Tuo ei ole laillinen syy poissaoloon oikeuden istunnosta!”
    Onneksi toinen asianosainen pelasti tilanteen olemalla poissa tälläkin kerralla.

Ville Hoikkala
ville.hoikkala@holdmep.fi

Kirjoittaja on Keravalla asuva kristillisdemokraatti lakimiesyrittäjä ja ihmisoikeusaktiivi.