21. huhtikuuta 2006
Teksti:

Työtäni kysyttäessä sanon usein napakasti, että myyn pornoa. Sen jälkeen on hauskaa katsoa ihmisten reaktioita. Ei ammatin kertominen tosin tänä päivänä juuri hetkauta – ainakaan nuorempaa väkeä.
    Olen tehnyt näitä hommia 1980-luvun lopulta lähtien ja koko ajan tässä isäni omistamassa paikassa. Isä laittoi putiikin pystyyn 34 vuotta sitten. Paikka oli aluksi tavallinen divari, jossa myytiin esimerkiksi levyjä ja Mustanaamio- sarjakuvia.
    Paikkaa on aina pyöritetty tosi pienellä porukalla, lähinnä sukulaismiesten voimalla. Voin hyvin kuvitella, että rekrytointi tälle alalle ei ole aina helppoa. Monella on varmaan aika villejä käsityksiä tästä hommasta. Aika arkista vääntämistähän tämä kuitenkin on.
    Ennen kun videolaki kumottiin 2000- luvulla, tännekin tehtiin pari ratsiaa. Laki kielsi levittämästä videolla K-18 elokuvia, mutta sitä tulkittiin hyvin vaihtelevasti. Ratsioissa tavarat kasattiin jätesäkkeihin ja palautettaessa tuli sakko epäsiveellisen materiaalin levittämisestä. Viimeisimmästä ratsiasta on nyt yli kymmenen vuotta.
    Lapsia ja älytöntä väkivaltaa sisältävän materiaalin tuomitsen siinä missä muutkin: ne ovat ihan karmeita asioita. Minulla on itselläni viisivuotias tytär.
    Onneksi tuollaisia tullaan kyselemään todella harvoin. Näiden vuosien aikana kysyjiä on ollut ehkä viisi.
    Muuten tuotevalikoima on laaja ja leipä on rakennettava murusista. Hittituotteiksi nousevat usein tavarat, joista kirjoitetaan tavallisissa lehdissä. Jos jossain terveyslehdessä on juttua geisha-palloista, niiden kysyntä saattaa kasvaa äkisti kohinalla.
    Asiakaskunta menee ihan laidasta laitaan. Vain ääripäät, eli lapset ja vanhukset, putoavat pois. Noin 60 prosenttia asiakkaista on edelleen miehiä, mutta naisten määrä on selvästi lisääntynyt ajan myötä.
    Naisten ostamat tuotteet painottuvat enemmän asupuolelle. Miehet lähtevät helpommin värkki- ja leffaosastolle. Muuten eroja ei juuri ole.

Matti Rämö