21. huhtikuuta 2006
Teksti:

Veteraanidiplomaatti

”Diplomaatti, joka ei pidä ihmisten kanssa seurustelusta, on väärällä alalla”, kertoo pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Harri.
    60-luvulla ulkoministeriössä aloittanut Harri työskenteli lähetystöissä ympäri maailmaa. Suurlähettiläänä hän oli kolmessa maassa.
    Neljässäkymmenessä vuodessa Harri ehti kätellä arvovieraiden armeijan.
    ”Edustustilaisuuksia on monta kertaa viikossa, ja jokaisen asemapaikan pirskeissä pyörii aina samanlainen kantajengi. Siihen kuuluu seurapiiriporukkaa, kulttuuri- ihmisiä, diplomaatteja ja poliitikkoja. Edustaminen kuuluu työhön, ja kyllä se myös työstä käy.”
    Vaikka maa vaihtui, tilaisuuksien protokolla oli usein sama. Ensin tervehditään isäntäparia, skoolataan, seurustellaan ja syödään pikkupurtavaa. Ja mentävä on, huvitti tai ei.
    ”Esimerkiksi maiden kansallispäivät ovat tilaisuuksia, joista olisi välillä mielellään laistanut. Suurissa pääkaupungeissa voi olla toistasataa lähetystöä ja yhdelle päivälle saattaa osua parikin kansallispäivän vastaanottoa. Protokollasyistä suurlähettiläät eivät voi delegoida tärkeimpiä tilaisuuksia alaisilleen.”
    Monet tilaisuudet voi halutessaan kuitata lyhyesti.
    ”Usein tilanne on myös rakennettu niin hienotunteisesti, ettei pikavisiitillä tarvitse poistua ovesta, jonka edessä suurlähettiläs ottaa vielä loppuja vieraita vastaan.”
    Kännissä kompuroimiseen törmää harvoin edustamisen ammattilaisten parissa. Alkoholinkäyttö on Harrin mukaan suorastaan romahtanut diplomaattikentällä kosteiden lounaiden 60- luvun jälkeen.
    ”Aikanaan kun esimerkiksi jostain sosialistimaasta tuli vieraita, ei päästy edes lentokentän vip-huoneesta ennen kuin oli juotu kahvit ja vähintään yhdet konjakit. Sitten delegaatio lähti kaupungille mustilla autoilla pienessä aamuhiprakassa.”

Hiihtokeskuskonkari

”Firman reissuille kutsuttava porukka on valittava todella tarkkaan”, kertoo Pentti.
    Hän työskenteli aikanaan toistakymmentä vuotta ison rakennusyrityksen myynninedistäjänä.
    ”Jos halutaan saada mukaan esimerkiksi kiinteistöomistajia tai vastaavan tason johtoporrasta, toiselta puolelta ei voi pyytää mukaan työmaamestaria. Tarvitaan vähän vetävämpiä tyyppejä, kuten suunnittelutoimiston johtajia. Silloin kiinteistöjohtajatkin kokevat tapaavansa ihmisiä, jotka ovat heille tärkeitä myös jatkossa.”
    Entisessä työssään Pentti ehti kierrättää matkoilla muutamia tuhansia rakennusbisneksen ammattilaisia. Reissuja tehtiin esimerkiksi Lapin hiihtokeskuksiin, välillä ulkomaillekin.
    ”Kun tilaisuuksia järjestettiin pääkaupunkiseudun hotellien seminaaritiloissa, puolet porukasta saattoi puhua käytävällä kännykkään. Piti keksiä paikka, johon ihmiset tulevat uhratakseen tilaisuudelle aikaansa.”
    Kelohonkamökkien ja hiihtomahdollisuuksien ohella yhteistyökumppaneihin haluttiin tehdä vaikutus huolella suunnitellulla ohjelmalla.
    ”Reissussa aamupala tarjoiltiin ennen yhdeksää. Heti sen jälkeen aloitettiin luennot, joilla jokainen paikallaolija puhui asiantuntemustaan sivuavasta aiheesta.”
    Järjestäjille palaverit antoivat mahdollisuuden esitellä alan ihmisille oman yrityksen tuotteita. Esitelmöinnin ohella ulkoiltiin ja laitettiin pöytä koreaksi.
    Puolen tusinan ihmisen reissulla yhden sikailu sotki helposti muiden suunnitelmia. Törttöilemällä pääsi nopeasti ”mustan ruksin miesten” kirjaan eli heille ei kutsuja enää lähetetty.
    ”Jälkeenpäin saattaa jo naureskella sille, että joku unohtaa majapaikan sijainnin ja pyytää Levillä taksin toimittamaan hänet harjakattoiselle mökille.”

Toimittajien ja poliitikkojen saunottaja

Oskari aloitti työn ammattiliiton yhteyskuntasuhteiden parissa vuonna 1979, ”jolloin hurjin aika oli jo ohitse.”
    ”Toimittajalakkojen avulla toimittajat olivat saaneet palkkojaan nostettua. Samalla lisääntyi paine tulla tilaisuuksista pois jutun kanssa”, eläkkeellä oleva Oskari kertoo.
    Oskari järjesti pienempiä tiedotustilaisuuksia viikoittain ja isompia kerran kuukaudessa. Vieraina olivat lähinnä politiikkaan ja ay-kenttään erikoistuneet toimittajat. Välillä Oskari saunotti toimittajien kanssa poliitikkoja ja virkamiehiä.
    Isännän tehtävä oli välittää ammattiliiton näkemyksiä avainhenkilöille.
    ”Omanlaisten kanssa siellä joutui seurustelemaan, eikä sitä aina selvin päin kestänyt. Jälkeenpäin ajateltuna noista ajoista on vähän synnintuntoakin. Siinä oli mukana myös kavereita, joille alkoholi oli ongelma, ja sen tarjoajia oli paljon.”
    Paljastuksia kyttäävien toimittajien seurassa humaltuminen ei houkuttanut poliitikkoja.
    ”Poliitikot tulivat kyllä mieluusti paikalle, mutta kaikesta huomasi, että he olivat töissä. Muistan vain yhden kerran, kun poliitikko oli puhumassa liikaa ja jouduin pelastamaan hänet tilanteesta. En halunnut, että hän olisi muistanut minut henkilönä, jonka järjestämässä tilaisuudessa tuli puhuttua läpiä päähänsä.”

Ammattilobbari

”Niin kuin englanniksi sanotaan: lobby is no hobby”, sanoo Erkki. Erkin hommaa on konsultoida esimerkiksi poliitikkoja ja työmarkkinajohtajia oman järjestön alaan kuuluvista lakialoitteista. Vaalien alla täytyy muistaa sopia lounaställit kaikkien puolueiden vaalipäälliköiden kanssa.
    ”Meidän ei tarvitse haalimalla haalia ihmisiä paikalle. Riittää kun sovitetaan aikataulut yhteen.”
    Ennen ammattilobbarin uraa Erkki ehti tehdä töitä esimerkiksi toimittajana ja viestintäpäällikkönä. Politiikkaakin tuli kokeiltua.
    ”1960-luvulta asti kokemuksia kartuttaneena väitän, että yhteiskunnan aktiivisista henkilöistä on tullut kiireisempiä. Samalla alkoholin käyttö edustustilaisuuksissa on suorastaan romahtanut.”
    Erkki paikallistaa virkamiesten ja poliitikkojen kuivan kauden alun 1980-luvulle. Enää ei voi olla töissä väsynyt, jos meinaa pärjätä. Samalla moni on alkanut vaalia vapaa- aikaansa aiempaa tarkemmin, ja siksi iltatilaisuuksien määrää on karsittu.
    ”Meillä on talossa hieno edustussauna, mutta en edes muista koska olisin viimeksi käynyt siellä.”

Haastateltavien nimet on muutettu.

Matti Rämö
kuvat Janine Rewell