Yö asemalla

T:Teksti:

23:00

”Sillä on pillu konepellissä ja alla lukee Lässe. Ennen siinä luki Lasse, mutta se piirsi kännissä siihen pisteet päälle”, korkeintaan kaksikymppinen poika huikkaa lippalakkinsa alta kuudelle muulle ikäiselleen haagalaisella huoltoasemalla.
”Heitettiin ihan hullua sladia, vaikka Lasse ei saanu kännissä edes kalsareitaan jalkaan.”
Porukka asettuu muutaman muun samankaltaisen kanssa lasiseinän erottamalle savulliselle puolelle, sytyttää tupakat, asettaa nuuskat huuleen, korkkaa energiajuomat ja alkaa kerrata viimeisimpiä. Jani on vitun tyhmä ja kaikkihan nyt tietää millainen se Johanna on. Puskurit on jätetty Ramille firaapelina maalattaviksi, vaikka se onkin aivan helvetillinen säätäjä.
On lauantain alkuyö. Oluenmyynti on loppunut muutama tunti sitten ja kaljavaraston täydentäjät ovat häipyneet joku etkoille ja toiset lauantaisaunoihinsa. Juuri nyt, yhdentoista aikaan, aseman ovista alkaa valua reilusti alle kolmekymppisiä ja keskimäärin takatukkaisia asiakkaita.
Savuttomalla puolella on hiljaisempaa. Nurkkapöydässä neljän maahanmuuttajan ryhmä syö sämpylää ja juo kimpassa ostamaansa litran maitotölkkiä. Vieraskielisestä puheesta erottuvat sanat Helsinki, Berliini ja Muhammed. Nahkaliiviin pukeutunut, moottoripyörämieheltä näyttävä korsto tilaa tiskillä kaksi kahvia vaikka on yksin.
”Ne on taksikahveja”, hän ärähtää kun kassa yrittää laskuttaa liikaa.

00:00

Puolenyön jälkeen paikalle saapuu vartijoiden vakioporukka. Seitsemän kuppia kahvia, viimeinen maksaa. Kukaan ei ota takkia pois päältä, yksi riisuu lippiksensä. Puhutaan ylityökorvauksista ja lomaï ˜rahoista.
”On se saatana, kun joka penniä saa kytätä, ettei kuseteta”, yksi sanoo ja muut nyökyttelevät.
Pääkaupunkiseudulla on parisenkymmentä koko yön auki olevaa huoltoasemaa. Bensaa niiltä myydään suhteellisen vähän. Miehitetyillä asemilla bisneksen ydin on jo pitkään ollut jossain aivan muualla kuin polttoaineessa. Haagassa hyvin varusteltu ruokakauppa vie puolet aseman tiloista. Maito, leipä ja valtava kaljalava ovat työntäneet tuulilasinpyyhkijät ja muun huoltamotavaran nurkkaan. Yöllä asema palvelee lähinnä tupakkaa, sämpylää ja kahvia myyvänä kioskina.
Juuri nyt matalilla spoilereilla ja leveillä vanteilla varustettu auto pumppaa pihalla euroteknoa. Tupakkapuolelle valuu lisää nuoria aikuisia. Muutamalla nuorella naisella on vahvasti meikatuissa silmissä liikaa nähnyt katse. Täällä eivät istu kantakaupungin yökerhojen trendiliitäjät, huoltsikalla hallitsee perinteinen työväenluokka.
”Mun lapsuudenkoti on tyhjä. Mä olin siellä just keskellä talvea. Oli pelkkä patja jäljellä. Mä olin polttanut keittiökaapitkin. Ei ollut mitään muuta lämmitystä kuin takka, ja sielläkin paloi joku muovikaluste terassilta. Lopuksi mä poltin sen patjankin sieltä”, nuori mies kertoo parille kaverilleen.
”Mun hima on sotilassaaressa. Nyt ne ei niiden bileiden jälkeen päästä mua edes käymään siellä”, punatukkainen tyttö vastaa ja naputtelee puolihuolimattomasti Photoplayn ruutua.
”Mutta kohta noita asuntoja aletaan myydä. Kari sanoi, että sitten saa halvalla kun jengi joutuu lainojensa kanssa kuseen.”

01:00

Kahdentoista ja yhden välillä aseman bensapumput suljetaan yöksi. Suomessa varastetaan bensiiniä vuosittain lähes viidellä miljoonalla eurolla, suurin osa siitä yöllä. Täällä vartija saapuu työvuoroonsa puoli yhden aikaan ja avaa pyydettäessä bensahanat tarvitsijoille. Muuten asemalla on rauhallista. Timoksi esittäytyvälle vartijalle jää aikaa pohtia elämän olemusta ja päivät vievää reserviläistoimintaa.
”Se on sellainen juttu, että kohta tällä ihmiskunnalla on pelkkä torso jäljellä. Käsiä ja jalkoja ei haluta käyttää enää mihinkään. Bensapumpultakaan ei haluta kävellä tänne asti”, vartija sanoo ja hätistää alaikäisen näköisiä poikia pois tupakointitilasta.
”Ihminen on juuri tällainen eläin, että se valittaa niin kauan kunnes se on opetettu uusille tavoille.”
Etelä-Haaga ei ole pahin mahdollinen paikka vartioida. Jatkuvasti ympärilleen pälyilevä Timo on joutunut komennukselle myös Ruskeasannan Shellille. Siellä aseman parkkipaikka on hengenvaarallinen, kun huolella viritetyt tuning-autot ottavat kisaa toisistaan.
Timo käy ojentamassa ryhmää, jossa yksi pojista räkii tuhkakuppiin.
”Tuu tsekkaan, mä tilasin vittu kaikki valot netistä jostain Sveitsistä, veeveevee piste vittumämuistamitä, mut kuitenkin”, nuori mies sanoo kaverilleen.
”Tuu nyt, niin näät mitä oikeesta jenkistä lähtee.”

02:00

Kahdelta aseman meno hiljenee taas hetkeksi. Pihan corollat kurvaavat käymään paikallisessa ja palaavat valomerkin jälkeen. Väki tupakkapuolella vähenee hiukan. Jää hetki aikaa katsella ympärilleen.
Nykyajan bensa-asema eroaa sketsisarjoista tutusta huoltamoidyllistä lähes kaikessa. Vanhasta ajasta muistuttavat seinillä roikkuvat 50-luvun mainokset ajalta, jolloin auton tankkaamisessa ei vielä ollut mitään eettisesti epäilyttävää. Muovisten kuppi-istuinten ja vahaliinojen tilalla ovat jykevän puiset kalusteet ja Marimekon tekstiilit. Pajatsossa sykkii led-valo, mutta sitä ei juuri pelata.

Pajatson sijaan täällä pelataan Photoï ˜playtä. Kaikki pelaavat sitä, aivan kaikki. Yksinäinen taksikuski kahveineen ottaa erän Trivial Pursuitia, pariskunta etsii kilpaa virheitä kuvasta. Toisessa pöydässä haukutaan edelleen Johannaa ja pelataan kosketusnäytöltä biljardia.
”Hei tytöt, tulkaas pelaamaan”, koiraa sylissään pitävä romaninainen huutaa kavereilleen ja syöttää rahaa koneeseen.
Automaatteja on yksin tällä huoltamolla neljä. On turnauksia, maailmanmestaruuskisoja ja aseman kuninkuuslistoja. Automaatti kuvaa kaikki pelaajat, ja halutessaan asemalta voi lähettää vaikka kuvallisen sähköpostikortin. Lisäksi kaikki Euroopan Photoplayt on liitetty yhteen, ja tuloksena on hämmentävä yhdistelmä yhdistynyttä Eurooppaa ja suomalaista huoltamokulttuuria. Ostetaan kahvit, puhutaan autoista ja haastetaan viiksekäs Klaus Gelden kirchistä erään Texas Hold ’Emiä.

04:00

Keskustan ravintolat ovat kiinni, Haagan liikenneympyrässä taksit ajavat juhlijoita kotiinpäin. Vartija-Timo valpastuu loppuillan sesonkia varten. Välillä aseman pihaan kaartaa taksi ja sisältä loikkaa laskuhumalaisen näköinen mies tai pari. Tiskiltä tilataan kaksi hodaria ja maito. Taksi odottaa mittari päällä pihalla.
”Myy nyt kaljaa, meillä olisi hyvät jatkot tulossa”, joku yrittää.
Tupakkapuolella istuu yhä alkuillasta saapunut seurue, se joka poltti kalusteita ja haikaili kotiin sotilassaareen. Nyt puhutaan armeijajuttuja. Toinen porukan tytöistä näyttää nukkuvan istuallaan. Aseman henkilökunnan mukaan samat nuorten vakioporukat istuvat pöydissään viikonlopusta toiseen, juovat kahvia ja pyörähtävät korkeintaan silloin tällöin ajamassa kaupungilla ringin tai pari.
Viiden aikaan nakkikioskitrafiikki asemalla alkaa viimein helpottaa. Bensapumput avataan ja vartijakin pääsee kotiin. Aurinko nousee jostain liikenneympyrän takaa. Ovesta alkaa valua joka-aamuisia vakioasiakkaita, yötyöläisiä ja rekkakuskeja. Myyjät tuntevat heidät nimeltä.
”Sulle tuli Jari se tavallinen puuro, otatko mehun kanssa?”
Jarihan ottaa, ja kaksi kuppia kahvia kanssa. Mihinkäs tästä olisi sunnuntaiaamuna kiire?

Jussi Pullinen
kuvat Timo Wright