24. maaliskuuta 2006
Teksti:

1: Toisen viulun soittaja

”Toisen viulun soittaminen on usein fyysisesti raskaampaa kuin ykkösviulun”, kertoo Maria Puusaari, joka soittaa Radion sinfoniaorkesterissa toista viulua.
    Soittaminen on raskasta, koska kappaleita soitetaan usein matalilla kielillä, jolloin oikea käsi joutuu kiertoliikkeeseen ja vasenta joutuu usein kannattelemaan.
    ”Esimerkiksi Mozartin soittaminen on usein hyvin raskasta, koska musiikissa on paljon matalilla äänillä naputtelua.”
    Ykkösviulistit soittavat usein melodiaa, kakkoset rakentavat pohjaa melodialle ja huolehtivat rytmistä. Jos toinen viulu laahaa, myös ensimmäisen on vaikea soittaa oikein.
    Kakkosviululle kappaleiden opetteleminen on usein helpompaa kuin ykkösen, ja omalla paikalla orkesterin keskellä voi keskittyä paremmin kuuntelemaan muita. Harjoitteluun menee vähemmän aikaa, ja ajan voi käyttää omiin projekteihin. Puusaari soittaa esimerkiksi Uusinta-kamariorkesterissa ykkösviulua.
    ”Monet ajattelevat, että kakkosviulun soittaminen on jotenkin alempiarvoista, mutta itse en ajattele niin. En ole paikan saatuani mennyt edes koesoittoihin, kun orkesterissa on ollut ykkösviulistin paikkoja auki.”

2: Trumpetisti

”Trumpetisti soittaa kovempaa, ja se on jännää puuhaa, kun koskaan ei ihan tiedä, mitä sieltä tulee”, sanoo trumpetisti Visa Haarala.
    Trumpetisti joutuu usein pitämään pitkiäkin taukoja, ja jos tauon jälkeen pitää soittaa kaunis, korkea ääni, se jännittää.
    ”Välillä tulee rupua vain”, Haarala sanoo.
    Trumpetilla on raskaampaa soittaa korkeita kuin matalia ääniä. Korkeissa äänissä huulia pitää puristaa enemmän, jotta saa aikaan korkeita taajuuksia. Myös kovaa puhaltaminen väsyttää huulia. Ääntä katkotaan kielellä, ja trumpetistin on keskityttävä siihen, että sormet ja kieli toimivat oikeassa tahdissa.
    Puhallinsoittajilla koko ääni on omalla vastuulla. Jos itse soittaa väärin, vieressä ei ole kaveria, joka paikkaisi virhettä.

3: Harpun soittaja

”Harpistilla koko keho joutuu mukaan. Oikea käsi on aika ylhäällä ja soitin nojaa olkapäähän. Jaloilla painellaan pedaaleja, ja sormet tietenkin ovat kovilla”, kertoo harpisti Reija Bister.
    Harppua käytetään hänen mukaansa paljon 1900-luvun alun jälkeen tehdyssä musiikissa, vanhemmassa ei niinkään. Joskus kuitenkin melkein koko konsertin ajan joutuu vain odottamaan vuoroaan. Silloin pitää olla tarkkana. Bisterillä on oma mikroï ˜foni, ja myös väärät äänet kuuluvat siksi helposti radionauhoituksissa.
    ”On ehkä vaikeinta, jos työtä on vain vähän. Pitää laskea taukotahteja ja seurata kapellimestaria, että osaa sitten lähteä oikealla hetkellä mukaan.”
    Harpun kielet on tehty lampaan suolesta, teräksestä ja nailonista. Raskainta on, jos pitää soittaa pitkiä aikoja nopeita, matalia säveliä. Ne pitää soittaa alhaalta selkä köyryssä.

4: Huilisti

”Huilun soittaminen tarvitsee paljon ilmaa, saman verran kuin bassopasuuna, joka on valtavan kokoinen torvi”, kertoo soolohuilisti Petri Alanko.
    Huilu on ergonomisesti yksi hankalimmista soittimista ja vaatii paljon voimaa ja hyvää lihaskuntoa. Se myös erottuu korkean ja erilaisen äänensä takia hyvin. Alanko myöntää, että framilla oleminen voi olla stressaavaakin, muttei hänen soittimensa sentään ole mikään trumpetti.
    ”Jos trumpetilla soittaa väärin, kaikki yleisössä huomaavat. Huilun ääni ei ole niin kova.”
    Huilu voi saada myös muiden mokia niskoilleen. Jos kakkosfagotti soittaa korkeimpia ääniään pieleen, se kuulostaa ihan huilulta. Huilun ääni on myös niin erilainen, että sen sovittaminen muiden puhallinten kanssa yhteen on hankalaa.
    Alanko kertoo, että orkesterit heittävät herjaa basisteista ja alttoviulisteista.
    Basistivitsit ovat tuttuja kaikille, mutta entä alttoviulu?
    ”Eihän sille mitään perusteita ole, mutta joskus aiemmin saattoi olla niin, että alttoviuluun siirtyivät ne, jotka eivät pärjänneet viulussa.”

5: Alttoviulisti

”Virheet pystyy peittämään, jos on taitava. Voi esimerkiksi soittaa hetken ilmaviulua tai pitää taukoa”, kertoo Camilla Koiso-Kanttila, joka soittaa alttoviulua.
    Koiso-Kanttilasta tuli alttoviulisti musiikkiopistossa 12-vuotiaana. Alttoviuluun tarvittiin ihmisiä, ja opettaja poimi mielestään sopivimmat. Esimerkiksi riittävän kookkaat kädet ja ei niin tähdeksi halajava luonne saattoivat vaikuttaa.
    Alttoviulu on perinteisesti soittanut vain harvoin sooloja. Nykyään myös sen soolot ovat lisääntyneet.
    Korkeiden äänien soittaminen voi olla hankalaa. Alttoviulu pysyy yleensä matalalla, ja korkeissa äänissä vasenta kättä tuodaan lähemmäs kasvoja. Kun soitin on suuri, ylä-äänien soittaminen tuntuu paitsi vieraalta myös raskaalta.
    RSO:n soittajat ovat niin ammattilaisia, että mahdollinen mokailu ei leviä muiden soittoon. Jonkinlainen henkinen lamaannus sen sijaan saattaa joskus saada vallan. Epävarmuus tarttuu tyypillisimmin kapellimestarista.

Elina Venesmäki
kuva Seppo Sarkkinen / YLE kuvapalvelu