Pudotetaan valamiehistöstä

T:Teksti:

Tavallisen amerikkalaisen postilaatikosta löytyy kutsu saapua oikeustalolle.
    On Yhdysvaltain kansalaisen aika täyttää kansalaisvelvollisuutensa ja olla käytettävissä valamiehistön jäseneksi. Kansalaisella x onkin käsiteltävästä pahoinpitelysyytteestä paljon sanottavaa, sillä hänen äitinsä kimppuun on kerran käyty. Kansalainen x kokee pääsevänsä kostamaan.
    Valamiehistöön hänellä ei ole mitään asiaa. Ei, jos se riippuu lakimies Robert B. Hirschhornista.
    Hirschhorn, 49, on konsultti, joka neuvoo asianajajia valamiehistön kokoonpanon valinnassa. Tavoitteena on saada oman osapuolen kannalta mahdollisimman suopea valamiehistö.
    Yhdysvaltalaisessa oikeudenkäynnissä 12-henkinen valamiehistö päättää syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Oikeudenkäynteihin kutsutaan joukko ehdokkaita, joista tuomarit ja asianajajat valikoivat 12 henkeä varsinaiseen valamiehistöön.

”Valamiehistön valinta on taidetta”, sanoo Hirschhorn.
    ”En saa valita haluamiani, voin vain pudottaa ihmisiä pois.”
    Kaikissa korkean profiilin oikeusjutuissa käytetään valamieskonsultteja. Hirschhorn on ollut valikoimassa valamiehiä muun muassa Martha Stewartin ja Oklahoman pommitusten oikeudenkäynteihin.
    Ehdokkailta kysytään erilaisia kysymyksiä. Joskus vain tuomari kysyy, joskus asianajajatkin saavat esittää omansa.
    Kysymykset vaihtelevat tapauksesta riippuen, mutta Hirschhorn esittää aina ehdokkaille yhden saman kysymyksen: keitä kolmea ihmistä henkilö eniten ihailee ja keitä taas ei.
    ”On uskomatonta miten paljon yksi kysymys voi ihmisestä kertoa”, hän sanoo.
    Itse hän ihailee viisasta isoisäänsä, edesmennyttä vaimoaan sekä Bill Clintonia. Vähiten arvostusta taas liikenee Saddam Husseinille, Osama bin Ladenille sekä Hitlerille.

Sellaista ihmistä ei olekaan, joka Hirschhornin mielestä soveltuisi minkä tahansa tapauksen valamiehistöön.
    Edelleen jatkuvaan Enronin entisen johtajan Ken Layn oikeudenkäyntiin Hirschhorn oli valikoimassa mielestään ”hemmetin hyvää”, jutun luonteeseen sopivaa valamiehistöä. Layn tapauksen oikeanlainen valamiehistö koostuu pääosin yliopistotutkinnon suorittaneista, älykkäistä ihmisistä, jotka konsultin mukaan ovat kykeneviä kuuntelemaan tapauksen avoimin mielin.
    Hirschhorn myöntää, että hän voisi vaikuttaa myös valikoimalla asiakkaalleen niin surkean valamiehistön, että juttu hävittäisiin varmasti.
    ”Mutta ei niin voi tehdä. Jos ei pidä asiakkaasta, on parempi jättää juttu ottamatta.”
    On tosin käynyt niinkin, että Hirschhorn on palkattu vain siksi, ettei hän ilmestyisi oikeussaliin vastapuolen edustajana. Silloin hänen ei tarvinnut tehdä mitään.
    ”Se oli typerää ja laitoin heidät maksamaan siitä paljon rahaa.”

Heta Tarkkala
Kuva Kasper Strömman