24. maaliskuuta 2006
Teksti:

Huuto.net. Klik. Sarjakuvat. Klik. Tex Willer, vuosikerrat 1971 ja 1972, yhteensä 24 numeroa. Hinta: 2345 euroa.
    Huh huh! Miksi ihmeessä vanhoista lännensarjakuvista maksetaan summia, joilla kalustaisi pienen asunnon?

”Vuoden 1971 kuusi ensimmäistä Willeriä on kasattu surkealla liimalla ja ehjiä kappaleita on liikenteessä todella vähän. Siksi ne saavat suhteetonta lisäarvoa ikäänsä nähden”, kertoo Asko Alanen Egmont-kustannuksesta.
    Hän on toimittanut Suomen Tex Willeriä 1990-luvun alusta. Lehmipaimen on seikkaillut suomalaisissa sarjakuvahyllyissä vuosina 1953-1965 ja uudelleen vuodesta 1971. Alasella on suhteettomuus-teoria vanhojen Willerien kovista hinnoista.
    ”Texistä on otettu 1970-luvulta alkaen isoja painoksia. Siksi niitä yleensä on liikenteessä. Willerin lukijasukupolvi on myös uusiutunut tasaisesti, ja uuden polven keräilijät pitävät keräilykentän elossa. He ovat otollista riistaa myyjille, ja keräilymarkkinoilla liikkuu aina jobbareita, jotka tekevät sarjakuvilla bisnestä.”

2000-luvulla keräilybisnes on keskittynyt internetin huutokauppoihin. Suomessa nettikauppa on keskittynyt vuonna 1999 perustetulle Huuto.net-sivustolle.
    Edesmennyttä Keräilyharvinaisuus-lehteä päätoimittaneen Timo Simulan mukaan nettihuutokauppa on hilannut keräilytavaran hintoja ylöspäin.
    ”Kun parikin jotain esinettä kovasti halajavaa keräilijää päätyy huutamaan kilpaa, hinta nousee nopeasti. Mentaliteetti on, että ei koskaan tiedä milloin esine ilmestyy seuraavan kerran myyntiin, vai ilmestyykö ollenkaan”, Simula sanoo.
    Verkossa aiemmin antikvariaattien laareista metsästetyt harvinaisuudet nousevat suuren yleisön nähtäville. Ja vaikka vanha sarjakuva ei olisi minkään arvoinen kuin kouralliselle ihmisiä, verkossa he löytävät helposti kilpailemaan aarteestaan.
    ”Nettikaupan myötä oikea tavara löytää helpommin oikeaan paikkaan. Niiden myötä tavalliset ihmiset ovat oppineet, että mitä oudoimmillekin asioille voi olla kysyntää, kun löytää oikeat kanavat”, sanoo Simula.

Huuto.netin esikuvana on kansainvälinen eBay-sivusto. Vinyylilevyjä keräilevä Risto Nevanlinna löysi sen vuonna 1998, ensimmäisten joukossa.
    ”Olen viettänyt eBayssa useita kuukausia”, levykokoelmansa viiteen tuhanteen paisuttanut Nevanlinna arvioi.
    Aikanaan ”mustaa musiikkia laidasta laitaan” keräilevä Nevanlinna osteli levyjä netistä harva se päivä. EBayssa on palanut yhteensä tuhansia euroja. Parhaimmillaan Nevanlinna on maksanut levystä kaksisataa dollaria.
    Nykyään levyjä tulee ostettua vain ”viileän harkitusti”, noin pari kertaa kuukaudessa.
    ”Satojen tuhansien levyjen kauppapaikkana sivusto on helpottanut tiedon saamista levyistä. Kun tietää jo tarkkaan mistä pitää, ei tule paljoa hutiostoksia”, Nevanlinna kertoo.
    Huonoiksi paljastuvat levyt päätyvät saman tien myyntiin. Välillä Nevanlinna ostaa vinyylejä suoraan myyntitarkoituksessa.
    ”Pienellä bisneksellä voi perustella keräilymielessä tehtyjä hankintoja. Pari viikkoa sitten vaihdoin japanilaiselle keräilijälle levyn, josta olin maksanut netissä kympin. Sain vaihdossa kaksi levyä, joista toinen myytiin eBayssa juuri 600 dollarilla”, Nevanlinna kertoo.
    Nevanlinnasta verkkokauppa on yleisesti ottaen tervehdyttänyt vinyylilevyjen hintoja. Muutos näkyy kuulemma Suomea selvemmin Iso-Britannian kaltaisessa vinyylikaupan keitaassa. Varakkaiden fanaatikkojen tarjouskilpailuissa hinnat nousevat silti herkästi myös levyjen kohdalla. Harvinaisuuksien ostamisessa verkkokaupoista on omat ongelmansa.
    ”Levyistä, joihin pääsee käsiksi vain netin kautta, maksetaan hurjia hintoja pelkän hyvältä kuulostavan kuvaukï ˜sen perusteella.”
    Vanhojen videoiden kohdalla kovimpien tarjousten takaa saattaa hyvin löytyä muita kuin keräilijöitä tai keräilytavaraa jälleenmyyntimielessä haalivia jobbareita.
    ”Piraattikopioita tehtailevat pajat metsästävät harvinaisia nimikkeitä kopiointimielessä”, arvioi Pientä leffakauppaa pyörittävä videokeräilijä Tomi Hautakangas.
    ”Suomessa vanhojen videoiden hinnat nousevat hyvin harvoin edes pariinkymmeneen euroon. EBayssa niistä saatetaan maksaa satoja dollareita.”

Unohdetaan jobbarit ja kopiotehtailijat. Mikä saa keräilijät pulittamaan aarteistaan valtavia summia?
    29-vuotiaan Jukka Silvennoisen missio on joskus omistaa kaikki Suomessa julkaistut Tex Willerit.
    ”Isäukko alkoi aikanaan tilaamaan Willereitä kotiin. Olen lukenut niitä ihan pienestä pitäen. Ihan kaikkia tarinoita en osaa ulkoa, mutta aika hyvin kuitenkin”, imatralainen ravintolayrittäjä muistelee.
    Pari viikkoa sitten Silvennoinen kisasi verkkohuutokaupassa helmikuun 1971 Tex Willeristä. Satasen tarjous ei riittänyt: pokkari vaihtoi omistajaa 222 eurolla.
    ”Nettikauppa vääristää hinnat ihan totaalisesti. Ehkä hintaa on vaikeampi käsittää konetta näpytellessä kuin antikvariaatin äijän pakeilla vääntäessä.”
    Silvennoiselle verkkokaupasta on ollut hyötyä. Viime kesänä hän myi lähes täydellisen Tex Willer -kokoelman 6000 eurolla Huuto.netissä. Lapsesta asti kerättyyn pakettiin kuuluivat myös samat huonoliimaiset vuoden 1971-pokkarit, joita Silvennoinen parhaillaan metsästää.
    Häh? Silvennoinen siis myi kaiken vähän ennen tavoitteeseensa pääsemistä ja aloitti alusta?
    ”Noo, siinä myymisessä oli kaikenlaisia järkisyitä. Oli autonvaihtoa ja muuta tällaista ja piti irrottaa käteistä. Itse olin maksanut kokoelmasta noin kaksi tonnia”, Silvennoinen selittää.
    ”Aikanaan se keräily ryöstäytyi vähän käsistä. Nyt keräilen ihan pikku hiljaa enkä maksa liikoja. On tässä vielä elinikää jäljellä.”

Matti Rämö
kuva Hans Eiskonen