Täällä niitä tehdään – hittejä.
Helsinki Recordsin studio sijaitsee Lönnrotinkadulla, entisen tehdasrakennuksen kolmannessa kerroksessa, raskaan metallioven takana. Toimistonurkkauksen tyttökalenterissa malli toivottaa hymyllään hyvää marraskuuta 2004. Seinillä roikkuu kiinalaisia kirjaimia ja kultalevyjä. Jostain kauempaa kantautuu jazz-rytmi.
Ja kohta äänityskopista marssii mies, joka niitä hittejä tekee.
Hän on säveltäjä Marko ”Maki” Kolehmainen. Jos on viimeisen vuosikymmenen aikana avannut radion, on varmasti kuullut Kolehmaisen pop-sävellyksiä. Hänen luomuksiaan ovat esittäneet Tik Tak, Gimmel, Kirka, Anna Hanski, Mariska ja monet muut. Vaikka Kolehmaisen kappaleita on myyty sadoillatuhansilla levyillä, moni ei välttämättä osaa yhdistää häntä niihin.
”Ähh! Aina tästä hupenee levyjä, vaikka on sanottu, ettei näitä saa ottaa”, Kolehmainen valittaa katsellessaan näytehyllyä työpöytänsä vieressä. Siihen on pakattu kymmeniä Helsinki Recordsin tuottamia levyjä – murto-osa kaikesta Kolehmaisen ja hänen yhtiökumppaneidensa tekemästä musiikista.
Kolehmainen vaikuttaa kroonisen hyväntuuliselta. Tauotta hymyilevää ja lupsakasti tarinoita kertovaa säveltäjää ei osaa kuvitella vetämään masennuskännejä hevi-baariin.
Kolehmaisen kännykkä pirahtaa soimaan.
”Sori, odota hetki. Se on Idols-Ilkka. No hyvää päivää täällä passipoliisi ja siellä…” Kolehmainen uppoutuu keskusteluun. Veteraanin viesti tuntuu olevan, että nuoren artistin kannattaa pitää päänsä kovana, jos mielii saada tahtonsa läpi neuvoteltaessa levy-yhtiön kanssa kappalevalinnoista.
”Mä oon kanssa tosi pettynyt jos te ette saa tehdä sitä, mutta paina päälle. Se on teidän levy… Okei, moro.”
Kolehmaisen nuoruudessa ei ollut Idolsia. Oli autotalliin pystytettyjä bändikämppiä, kourallinen soittamisesta kiinnostuneita kavereita ja kotona Hurriganesin vinyylilevyjä.
Vantaan Vaaralassa aika kului pihapiirin nuorten kanssa touhutessa, jääkiekkoa pelatessa ja kitaraa soittaessa.
Kymmenvuotiaana muovinen lelukitara vaihtui oikeaan soittimeen.
”Ensimmäiseksi opettelin soittamaan Hurriganesin Get on -biisin soolon.”
Kohta kitaristi treenasi rumpali-pikkuveljen kanssa. Nuottikirjat eivät Kolehmaista kiinnostaneet. Hän poimi harjoittelemansa kappaleet levyiltä ja soitti niitä levysoittimen perässä.
”Olen ottanut eläissäni yhden kitaratunnin. Kaikki muu on opeteltu käytännön kautta.”
Vaikka Hurriganes ja Hector olivat Kolehmaisen ensimmäiset idolit, suomalainen musiikki ei kolahtanut.
”Vanhemmat kuuntelivat paljon soulia ja r`n b:ia. Stevie Wonderin ja Earth Wind and Firen jälkeen Eppu Normaali kuulosti aika vieraalta. Opin pitämään Epuista vasta paljon myöhemmin.”
”Yksi kaveri vitsaili kerran, että olen Suomen ruotsalaisin säveltäjä. Varmaan angloamerikkalainen musiikkikaste ja ruotsalaisen popin suurkulutus on vaikuttanut siihen, että tykkään tehdä duuribiisejä.”
Iskelmälaulaja Eini Pajumäen visiitti vantaalaiselle treenikämpälle laittoi Kolehmaisen aikataulut uusiksi.
Elettiin 1980-luvun loppua, ja parikymppisistä kaveruksista koostuva autotallibändi oli hiljattain päättänyt ammattilaistua.
”Uusi rumpali ehdotti, että alkaisimme soittaa ammattiartistien taustabändinä”, Kolehmainen kertoo.
Basisti Mika Vehmas keksi Insiders-nimen, ja yhtye alkoi metsästää keikkoja.
Pajumäki tuli katsomaan kokelaita. Parin näytekappaleen jälkeen hän buukkasi Insidersin soittamaan Salon torille. Silloin tuli kiire. Insiders treenasi keikkakuntoon kaikkiaan 80 kappaletta, ja päivät venyivät viisitoistatuntisiksi. Sitten matkattiin Saloon.
”Kylmä oli ja jännitti, mutta kyllä se läpi meni.”
Seuraavat kaksi vuotta Insiders kiersi ulkoilmatapahtumia, tanssilavoja ja risteilylaivoja.
Kolehmainen lopetti kiertue-elämän löytääkseen aikaa oman musiikin tekemiseen. Hän meni töihin Tapiolan Sokoksen levyosastolle ja alkoi rustata musiikkia pöytälaatikkoon.
Ystävän vaimon 30-vuotisjuhlilla Kolehmainen törmäsi blueslaulaja Alex Ojastiin, joka etsi uudenlaista laulettavaa. Vuonna 1993 miehet perustivat Aikakoneen, johon liittyivät naislaulajat Sani ja Vera. Kolehmainen soitti Aikakoneessa kitaraa ja sävelsi valtaosan yhtyeen musiikista.
Debyyttilevy Tähtikaaren taa ilmestyi kahta vuotta myöhemmin. Se myi hulppeat 140000 kappaletta. Samana vuonna Kolehmainen jätti levymyyjän työt.
Myöhemmin Ajaksi nimensä muuttanut Aikakone lopetti keväällä 2003. Sen jälkeen Kolehmainen on keskittynyt tekemään kappaleita muille artisteille.
”Maki oli nuorena porukasta ainoa, joka tuntui aina suhtautuvan muihin hommiin välivaiheena matkalla muusikoksi”, muistelee Kolehmaisen 15-vuotiaasta tuntenut Insiders-basisti Mika Vehmas.
Nyt Kolehmaisella on tukeva ote musiikkialasta. Artistit vaihtuvat, mutta säveltäjät pysyvät musiikkibisneksessä sitkeästi.
Mahtaa olla huojentavaa. Onhan Kolehmainen viettänyt lähes koko elämänsä musiikin parissa.
”Jos jostain voi kokea jonkinasteista turvallisuutta, niin siitä, että on oma studio”, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen Helsinki Records on tuotantoyhtiö, jolta suuret levy-yhtiöt tilaavat sopimusartisteilleen kappaleita. Lönnrotinkadun studiossa sävelletään, sanoitetaan ja tuotetaan kappaleet alusta loppuun asti. Helsinki Recordsilla on tallissaan myös omia artisteja, joiden musiikkia se kaupittelee levy-yhtiöille.
Kolehmainen on Helsinki Recordsin vastaava tuottaja ja toimitusjohtaja. Hänellä on kolme vakituista yhteistyökumppania. Keikkakohtaisesti Helsinki Recordsissa pyörii toistakymmentä säveltäjää, sanoittajaa ja tuottajaa.
Kolehmaisen mukaan suomalaisessa musiikkibisneksessä tahtipuikkoa heiluttaa kymmenkunta ihmistä.
”Suurten levy-yhtiöiden tuotantopäälliköillä ja levy-yhtiöpomoilla on eniten valtaa. Asko Kallonen ja Niko Nordström ovat ihan porukan kärjessä.”
Hittimaakari ei itse koe juurikaan ohjailevansa asioita.
”Mä olen se koira, joka istuu kun käsketään”, Kolehmainen nauraa.
Musiikkibisneksessä Kolehmainen on ollut mukana liki kaksikymmentä vuotta. Tuleeko hänelle kummisetämäinen olo, kun Idols-voittaja Ilkka Jääskeläisen kaltaiset nuoret tähdet soittavat neuvoja?
”Välillä. Mä en tosin halua neuvoa liikaa. On parempi vain kertoa omista kokemuksistaan”, Kolehmainen sanoo.
Idols-ohjelman kautta musiikkialalle tulleiden laulajien vähättely hyydyttää Kolehmaisen hymyn.
”Sehän on hieno formaatti. Periaatteessa kuka vaan voi yrittää toteuttaa unelmansa, vaikka ei olisikaan rahaa tehdä demoa, jonka lähettää levy-yhtiölle.”
Idolsin kermaa on riittänyt Kolehmaisen studiolla jonoksi asti. Ilkka Jääskeläisen ohella hän on tehnyt kappaleita Hanna Pakariselle ja Antti Tuiskulle.
”Ohjelma saa seulottua esiin laulutaitoisia ihmisiä. En ymmärrä niitä artisteja, jotka ovat uskaltaneet lähteä julkisesti arvostelemaan Idolien laulutaitoja. Olen äänittänyt monien Idolsien arvostelijoiden laulua ja sanon vaan, että kannattaisi pitää suu kiinni.”
Kolehmainen on aina säveltänyt samalla tavalla. Hän istuu kotona kitara kädessä ja nauhoittaa hyräilemiänsä melodioita vanhalla kasettimankalla. Välillä biisinalkuja syntyy monta yhdessä yössä. Joskus ei yhtään muutamaan kuukauteen.
”Tiedän tekniikan, jolla saan tehtyä kappaleen milloin vaan. Minulle on kuitenkin tärkeää seurata intuitiota ja pystyä viihdyttämään itseäni.”
Hittien synty on oma lukunsa.
Kolehmainen siteeraa ruotsalaista oppi-isäänsä, esimerkiksi Britney Spearsille, Celine Dionille ja Westlifelle kappaleita säveltänyttä Jörgen Elofssonia.
”Hänen mukaansa hiteissä ei saa olla yhtään ylimääräisiä kikkoja. Salaisuus on tarttuvuus: ihmisten pitää pystyä helposti lähtemään laulamaan hittien mukana.”
Selvän teki. Hitit ovat hittejä, koska ne tarjoavat mahdollisimman monelle jotain mihin tarttua.
”Väinö, Väinö / missä on se Väinö / alla omenapuun ei voi olla kukaan muu…”, Kolehmainen laulaa teorian tueksi.
Mutta mikä on helppoa J. Karjalaista nuotin vierestä rallattavalle radionkuuntelijalle, ei kuulemma ole ollut helppoa säveltäjälle.
”Yksinkertaisimpien biisien tekeminen on kaikkein vaikeinta. Jos osaisin aina tunnistaa hitin, en varmaan istuisi enää Suomessa.”
Totta kai Kolehmainen on yrittänyt saada musiikkiaan maailmanmarkkinoille. Esimerkiksi neljä vuotta sitten hän tarjosi kappaletta Tom Jonesille ja toista Ricky Martinille. Ei mennyt läpi. Toinen biiseistä päätyi myöhemmin Geir Rönningin ja toinen suomalaisen iskelmätähden levylle.
”Silloin olin ehkä vähän sinisilmäinen. Nykyään tiedän, ettei kappaleita valita suuressa maailmassa vain niiden hyvyyden mukaan. Pitää myös olla oikeanlaiset kustannussopimukset.”
Jos mielii saada kappaleensa maailmantähden laulettavaksi, homma toimii yleensä niin, että säveltäjien ja levy-yhtiöiden väliportaana toimivat kustannusyhtiöt levittävät valituille henkilöille listaa artisteista, jotka etsivät kappaleita.
”Kappaleet kuvaillaan hyvinkin tarkasti. Esimerkiksi yhden ison levy-yhtiön levyttämän amerikkalaisyhtyeen listalla pyydettiin Rasmuksen tyylisiä biisejä. Mitä parempi kustannussopimus sulla on, sitä aikaisemmin saat tilauslistoja nähdäksesi.”
Kolehmainen toimii nykyään Helsinki Music Companyn house writerina eli tekee musiikkia vain heille. Se auttaa saamaan HMC:n tilauslistoja käsiinsä nopeammin kuin niitä jaetaan usealle talolle työskenteleville freelancereille.
”Multa kysytään nykyään aika paljon biisejä. Maailman musiikkibisneksessä katseet ovat hiljalleen kääntyneet enemmän Suomeen, kiitos HIM:n, Rasmuksen ja kumppaneiden menestyksen.”
Kolehmainen on roikkunut kitaran varressa kolme neljäsosaa elämästään. Mitä hän tekee, kun musiikista tulee ähky?
”Pidän vanhoista äijistä kertovista paksuista kirjoista. Viimeksi luin Aleksanteri toisesta kertovan kirjan. Nyt on menossa esimerkiksi Mannerheimin omaelämänkerta.”
Mutta ei Kolehmainen malta jättää musiikkia vapaallakaan. Kun esiintyminen ei ole enää työtä, siitä on pitänyt tehdä harrastus. Sitä varten on luotu Maki`s All-Stars, todennäköisesti maailman ainoa omia kappaleitaan soittava cover-yhtye.
”Se on bailubändi, joka soittaa Helsinki Recordsin muille artisteille tekemiä biisejä. Keikoille mennään silloin kun huvittaa. Olemme keikkailleet esimerkiksi Rukan uuden vuoden bileissä ja Naantalin seurahuoneella.”
Luulisi, että vanha keikkamuusikko on kiertänyt kiintiönsä niin täyteen, ettei Rukalla ryyppäävän matkailuväen viihdyttäminen tule ensimmäisenä mieleen vapaa- aikaa suunnitellessa. Mikä keikkailussa huvittaa?
”Hauskinta on, että lavalla voi julkisesti ironisoida itseään. Aikakoneessakaan se ei ollut mahdollista, koska Sani ja Vera olivat koko ajan äänessä.”
Matti Rämö
kuva Minna Kurjenluoma
