Onko suosikkivaatteesi jäänyt muodista? Onko sinulla juntteja harrastuksia? Kuunteletko vääränlaista musiikkia? Onneksi on camp. Sen varjolla trendikäs kaupunkilainen voi tehdä mitä tahansa.
Mutta miten se toimii? Epäonnistumisen vaara on suuri, ja voi miten noloa se olisi!
”Perinteinen tapa campata itsensä voisi olla se, että valikoi jonkin hahmon ja esiintyy sinä. Tai harrastaa jotain sopivaa, esimerkiksi järjestää Hansu ja Pirre -bileet”, selittää tutkija Juha-Heikki Tihinen, joka puhui aiheesta Kiasman Camp-seminaarissa tammikuun lopulla. Campia voisi esimerkiksi kuvata käytännön elämässä toteutettavaksi itseironiaksi.
Campillakin on rajansa. Tihinen epäilee, että esimerkiksi sauvakävely ei tähän taivu, ei vaikka oma asenne olisi miten ironinen tahansa. Laji on liian uusi juttu campattavaksi.
Hän itse haluaisi campata lauantaitanssit ja kerääntymisen yhteen katsomaan niitä saunan jälkeen.
”Usein tahaton camp on hauskinta. Esimerkiksi se, että joku pyrkii olemaan valtavan upea, mutta menee vähän yli”, sanoo visuaalisen kulttuurin tutkija Harri Kalha.
Mutta tahaton camp ei ole tyylikästä.
Aika on campissa tietenkin kaikki kaikessa. Kalha kertoo, että 1960-luvulla jugendtaide oli campia, nyt 1980-luku.
Kalha tiivistää campin hyväksi huonoksi mauksi, joka on ehdottomasti urbaani ilmiö. Myös kaupunkilaisuuteen liittyy silti paljon yksityiskohtia, jotka taipuvat tarkoitukseen. Puhetapa ja trendi-ilmiöiden tarkka seuraaminen esimerkiksi.
Kalha haluaisi nauraa campin avulla ennen kaikkea ideologisille rakenteille. Sukupuolirooleja on campattu maailman sivu, ja camp on auttanut ehkä hämmentämään niitä.
Kalha näkisi mieluusti nyt enemmän campia etnisyydestä. On myös asioita, joista tämä ulottuvuus puuttuu vielä. Millaista olisi esimerkiksi heterocamp?
Elina Venesmäki
