24. helmikuuta 2006
Teksti:

Uupumus tulee salaa. Ensin on unettomuutta, ärtyneisyyttä, muistihäiriöitä ja toimintakyvyttömyyttä. Oireet ovat aluksi satunnaisia, mutta sitten ne vain jatkuvat. Välillä tulee myös päänsärkyä ja huono olo. Opiskelija käy näiden takia jatkuvasti lääkärissä.
    Jonain aamuna ei enää jaksa nousta sängystä, ja olo on jatkuvasti levoton. Kaljalla istuminen kyllä sujuu.
    Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön psykoterapeuttiLeena Klockars sanoo, että nuorten burn out -oireet ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina. Samoin on lisääntynyt kaikki muukin psyykkinen oireilu: ahdistus ja yleinen epätietoisuus. Päivittäin oireilevien korkeakouluopiskelijoiden osuus on noussut muutaman viime vuodenaikana muutamia prosentteja.
    YTHS:n vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan joka kahdeskymmenes opiskelija on käyttänyt mielenterveyspalveluita. Potilaista yli 70 prosenttia oli naisia. Miksi?

Vaatimukset yhteiskunnassa ovat kasvaneet, vastaa Leena Klockars.
    ”Täytyy opiskella, olla töissä, perustaa perhe”, hän luettelee.
    Aloittava opiskelija ei usein tiedä, mitähän elämältään haluaa. Kuitenkin häntä vaaditaan valmistumaan nopeasti. Työelämä vaatii koko ajan lisää joustoa, ja moni tekee opintojen lisäksi paljon töitä.
    Tutkija Elina Laaksonen teki viimevuonna YTHS:lle tutkimuksen, jonka mukaan rahahuolet ja sosiaalisten verkostojenheikkous aiheuttivat opiskelijoille ongelmia. Melkein joka viidennellä opiskelijalla ei ole mahdollisuutta keskustella läheisensä kanssaongelmistaan avoimesti. Naisten oireilu- tai ainakin avun hakeminen – oli melkein puolet yleisempää kuin miesten.
    Perinteisesti burn out on ollut keskiikäisten ongelma. Nykyään erityisesti myös kolmekymppiset naiset kärsivät siitä. Leena Klockarsin mukaan kyse ei ole ainakaan vain siitä, että naiset hakisivat helpommin apua. Naisia stressaa paitsi urakehitys myös perheenperustaminen.
    Myös miehillä on samanlaisia oireita, mutta miesten kohdalla puhutaan hänestä helpommin työstressistä. Mies voi lähteä siitä, että perustaa perheen nelikymppisenä.

Opiskelijoiden mielenterveystyötä tekevään Nyytiin opiskelijat ottavat yhteyttä lähinnä stressin, väsymyksen ja masennuksen takia. Monia ahdistaa tai heillä on ihmissuhde ongelmia, jotka liittyvät parisuhteeseen tai lapsuudenperheeseen.
    Järjestön toiminnanjohtajan Helena Partisen mukaan ongelmat ovat lisääntyneet tällä vuosituhannella.
    Partisen mukaan yhteiskunta arvostaa kokoajan enemmän kovaa suorittamista ja opiskelu aikaan osuu vielä monia henkilökohtaisenelämän mullistuksia. Elämisen tahti on kova ja itsestä huolehtiminen unohtuu: sosiaalisten suhteiden hoitaminen, liikunta ja kunnolla syöminen.
    ”Moni nuori yllättyy näistä asioista. Hän voi sanoa olevansa ihan hyvässä kunnossa, mutta sitten käy ilmi, ettei hän ole harrastanut liikuntaa pariin vuoteen. Silloin ei ole ihmekään, ettei jaksa.”

Opiskelija saa apua YTHS:ltä, mutta ei kovin helposti. Oireilun lisäksi myös opiskelija määrät ovat lisääntyneet ja kynnys hakeutua hoitoon madaltunut. Ensikäynnille pääsee kolmen viikon kuluessa mutta säännöllisiin tapaamisiin pääsyä pitää odotella yleensä vähintään neljä kuukautta.
    ”Tilanne on aika katastrofaalinen”, Klockars sanoo.
    Varsinkin pitkään psykoterapiaan hakeutuminen on rankka prosessi ihmiselle, joka tarvitsee apua. Opiskelijalle yksityisten palvelujenkäyttäminen on usein mahdotonta. Kerta käynti yksityisellä psykoterapeutilla maksaa keskimäärin 50-60 euroa.
    Tilanne harmittaa Klockarsia.
    ”Jos ihminen pohtii itsemurhaa, hänelle on ikävä sanoa, että meillä ei ole akuuttia hoitoa. Nuoren on mentävä yleisiin mielenterveydenhoitopaikkoihin, kuten Auroraanja Hesperiaan.”
    Kynnys näihin menoon voi olla suuri. Mieluummin Klockars pyytäisi opiskelijaa YTHS:lle joka päivä kahden viikon ajan.

YTHS ohjaa psykoterapiaa tarvitsevat yleensä yksityisille markkinoille. Näillä tilanne on villi: psykoterapialle ei ole mitään virallista koulutusta.
    Psykoterapeutteja kouluttaa yli sata tahoa. Enimmäkseen nämä ovat mielenterveysyhdistyksiä, mutta mukana on myös yliopistojen psykologian laitoksia ja esimerkiksi kansanopistoja ja yksityisiä konsulttiyrityksiä. Koulutustarjonta on lisääntynyt valtavasti.
    Valtaosa kouluttajista on täysin asiallisia, mutta koulutus on myös bisnestä, eikä sen järjestämistä voida kieltää.
    ”Psykoterapeutti-nimitystä voivat käyttää vain ne, joille myönnämme luvan siihen, mutta sen lisäksi markkinoilla on paljon kaikenlaisia muita terapeutti-nimeä käyttäviä”, selittää ylitarkastaja Sinikka BjörnTerveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta TEO:sta.
    TEO antaa psykoterapeuteille luvat jälkikäteen, ja jotkut kuulevat vasta koulutuksensaatuaan, ettei se kelpaa. Kelamaksaa hoidon vain TEO:n hyväksymillä terapeuteilla.

Opetusministeriö on jo vuosia suunnitellut psykoterapiakoulutuksenkeskittämistä yliopistoihin. Asiaa valmistelemaan asetettiin vuonna 2001 työryhmä, ja ministeriö on aina välillä ollut sitä mieltä, että asiaan pitää saada selkeys, välillä ei. Nyt uudistusta ollaan taas viemässä eteenpäin. Tavoitteena on, että koulutusvoisi alkaa jo ensi vuodenalussa. Rahoituksesta ei tosin ole mitään tietoa, ja on täysin epävarmaa, löytyykö rahaa mistään.
    ”Yritän nyt selvittää, miten rahoituksenvoisi järjestää”, sanoo asiaa valmistellut opetusneuvos Marja-Liisa Niemi.
    Hänestä uudistus tarvitaan paitsi koulutuksenepämääräisyyden vuoksi myös siksi, että psykoterapeutteja tarvitaan lisää. Tavoitteena on kouluttaa vuoteen 2020 mennessä parisataa uutta terapeuttia vuodessa. Nykyiset koulutuksen järjestäjät saisivat jatkaa, jos haluaisivat. Tavoitteena on kuitenkin, että koulutus olisi pääosin maksutonta ja julkistenoppilaitosten hoidossa.
    Tarkoituksena on aloittaa sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulutasoinen koulutus. Yliopistoista koulutukseen pääsisi ainakin lääkäreitä ja psykologeja, joilla on jo työkokemusta. Ammattikorkeanpuolella vaadittaisiin lisäksi 20 opintoviikonvalmentavat opinnot.

Kilpailu luovalla alalla uuvutti Katin

Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevan Katin ongelmat alkoivat puolitoista vuotta sitten. Hän oli haalinut itselleen opintojen lisäksi todella paljon töitä. Hän halusi myös menestyä alansa kilpailuissa.
    ”Luovilla aloilla tämä on hyvin yleistä. Kaikilla on kova menestymisentarve, ja koulu tuo vielä lisää paineita”, hän kertoo.
    Kati haki apua, kun hän alkoi saada itkukohtauksia ilman syytä. Päässä pyöri itsemurha-ajatuksia. Hän oli käynyt vuosia aiemmin terapiassa ja tottunut puhumaan tunteistaan selkeästi. Oman koulun psykologi sanoi hänen vaikuttavan ihan terveeltä.
    ”Ajattelin, että onkohan mulla niin paha olo kuin luulin”, hän sanoo.
    Pahimpana aikana hän soitti myös terveyskeskukseen ja halusi jutella voinnistaan. Hänestä suhtautuminen oli inhottavan vähättelevää.
    YTHS:llä hänen puhelunsa yhdistettiin heti lääkärille, jonka luona hän sen jälkeen kävi kerran viikossa parin kuukauden ajan. Tiiviimpääkin terapiaa olisi ehkä ollut mahdollista saada, mutta hän koki itsensä liiansekavaksi selvittääkseen asiaa. Tapaamiset psykologin kanssa vähenivät alun jälkeen niin, ettei auttaja muistanut, mistä viimeksi oli puhuttu.
    YTHS:ltä tarjottiin masennuslääkkeitä, jotka auttoivat, mutta lääkkeidentyrkyttäminen oli hänestä silti ikävää. Hän haluaisi niistä eroon.
    ”Olen jotenkin tosi tunnelissa koko ajan, kaikki on harmaata. Olen kyllä yhteiskuntakelpoinen, mutta luovuus on ollut pitkään hukassa.”Nyt hän yrittää varoa, ettei työmäärä pääse taas liian suureksi.

Ystävät saivat jannen hakemaan apua

Teatterikorkeakoulusta valmistunut Janne kertoo kärsineensä masennuksesta yläasteelta asti. Apua hän sai kuitenkin vasta opiskeluaikana. Silloinkin kaveri varasi ajan. Psykiatrille hänellä oli lähete valmiina vuoden, mutta kynnys lähteä juttelemaan oli liian suuri. Yhden synkkyyskaudenaikana hän viimein ajatteli, että ei siinä mitään häviä.
    Säännölliset tapaamiset loppuivat pian, ja kohta olo oli taas huono. Yhtenä yönä ystävät veivät hänet Auroran sairaalan päivystykseen.
    ”Ei sitä välttämättä huomaakaan, missä tilanteessa on ja ajattelee vain, että pitäisi ryhdistäytyä”, hän sanoo.
    Avun hakeminen tuntui koko ajan hankalalta. Hän uskoo, että hänen oma uhmansa vaikutti asiaan. Jos suhtautuminen oli vähänkin nihkeää, hän ajatteli, että minähän en teiltä mitään apua halua.
    Hän kertoo saaneensa pitkään vain lääkkeitä melkein kyselemättä. Kun hän valitti saavansa sivuvaikutuksina muun muassa kramppeja, niitä korjaamaan annettiin rauhoittavia.
    Nyt hän saa Helsingin kaupungin tukea säännölliseen psykoterapiaan. Ensimmäinen tukihakemus hylättiin, koska hän ei käyttänyt lääkkeitä. Hän käytti lääkkeitä, kunnes sai tukipäätöksen.
    Hän uskoo, että miesten on naisia vaikeampi hakea apua. On jotenkin perisuomalaista olla huonovointinen ja hukassa.
    ”Jätkät vetää enemmän viinaa. Se on tapa käsitellä asioita ja tunnetiloja”,hän sanoo.

Sanna kokeili seitsemää psykoterapeuttia

Humanistisia aineita opiskellut Sanna aloitti tutustumisen Helsinginpsykoterapeutteihin YTHS:ltä. Kemiat eivät kohdanneet.
    ”Psykiatri halusi tietää heti alkuun isäsuhteestani – ja tämä toistui melkein kaikkien terapeuttien kanssa.”
    Sanna kävi seitsemällä terapeutilla. Hän soitti Terapeia-säätiöön ja Helsingin psykoterapiayhdistykseen ja sai listan lähialueen terapeuteista. Lyhyen puhelinkeskustelun jälkeen piti mennä kokeilemaan ja maksaa heti ensimmäisestä kerrasta.
    ”Seitsemän terapeutin tsekkaus maksaa jo ihan vitusti.”
    Hän koki ongelmaksi aina sen, että kaikki yrittivät tulkita häntä ja tuputtaa ratkaisujaan tulkintojen perusteella.
    Samaan aikaan hän kävi YTHS:n seurannassa saadakseen lausunnon Kelan tukihakemukseen ja selitti samoja asioita YTHS:n psykiatrille.Kauaa hänellä ei ollut varaa eikä voimia. Hän luovutti.
    ”Pitäisi olla todella päämäärätietoinen ja tehdä paljon töitä. Masentuneena ei jaksa”, hän sanoo.
    Reilu vuosi sitten hän löysi feministisen radikaaliterapian, joka toimi hänen toivomallaan tavalla. Terapiassa yksi ihminen puhuu kerrallaan ja muut vain kuuntelevat. Tarkoituksena on opetella kuuntelemaan itseään ja etsiä ratkaisuja itsestä. Kun kukaan ei yrittänyt tulkita ja astunut omalle reviirille, ryhmä tuntui hänestä turvalliselta. Siellä pystyi reagoimaan paljon voimakkaammin kuin psykiatrin tuolissa ikinä.
    ”Se on ikään kuin suorempi reitti tunteisiin”, hän sanoo.

Haasteltavien nimet on muutettu.

Elina Venesmäki
kuvat Jenni Tuominen