Helmikuisena iltapäivänä Kuudes linja -baarin salin seinistä puolet on revitty auki ja äijiä palloilee ympäriinsä äänieristystä korjailemassa. Illalla pitäisi taas avata, mutta Toni Rantanen näyttää leppoisalta. Lähes kymmenen baarin mies ei pienistä hätkähdä.
Monet tunnistavat Rantasen dj Lil’ Tonyna, mutta levyjen lisäksi pitkänlinjan klubimies pyörittää ravintolabisnestä. Rantanen yhdessä Tim Uskalin kanssa on luonut Rose Gardenin, Åbon, Oujeen, Kolan ja Kuudennen linjan. Aikaisemmin samat miehet ovat vastanneet esimerkiksi Sodasta ja Kermasta.
34-vuotias ravintolakeisari näyttää farkuissa ja hupparissa enemmän klubinsa asiakkaalta kuin bisnesmieheltä. Yöelämän ilojen kehitystä mehevältä paikalta seuranneen, vaatimattoman oloisen Rantasen puheista tuleekin se kuva, että hyvän meiningin metsästyksessä on kuin vahingossa tullut pistettyä pystyyn Helsingin klubiskenelle keskeisiä paikkoja.
Harrastuspohjalta lähtenyt bisnes on rullannut hyvin.
”Etuna meillä on ollut se, että ollaan koko elämä pyöritty tässä kaupungissa ja tunnettu ihmisiä. Tietenkin bisnestäkin ajatellaan, mutta homma on lähtenyt kellaribileistä”, 80-90-lukujen taitteessa kuvioihin bile-järjestäjänä tullut Rantanen kertoo.
”Piti lähteä tekemään frendeille bileitä, että pääsi itse soittelemaan.”
Nyt on missä soittaa. Rantasen ja Uskalin 90-luvun puolenvälin jälkeen perustamat ravintolat ovat vetäneet trenditietoista kansaa ja huippu-dj:itä. Kun yksi on ovensa sulkenut, on house-tekno-funk-soul-reggae -meininki jatkunut toisaalla.
Kaikkia ei ole voinut miellyttää. Yksi kuuntelee mieluiten uusimpia massahittejä, ja toista ärsyttää eteläisen Helsingin kuppiloiden sisäänpäin lämpiävä trendimaine. Osaa porukasta Rantanen ei uskoisi saavansa sisälle, vaikka jakaisi ovella ilmaista rahaa.
Kaksikon tyyli on kuitenkin kerännyt oman asiakaskuntansa, joka on halunnut nauttia happamien lisäksi normitarjonnasta poikkeavasta musiikista ja ympäristöstä. Soda loi pelkistettyä akvaariotrendiä, Kermasta jäi Rose Gardeniin viemisiksi vaahto-muoviset seinäkaakelit ja Åbon itärajantakaista maatuskatunnelmaa rikkoo seinänkokoinen, 60-lukulaisen futuristinen hiihtäjäpariskunta.
Rantanen kertoo erikoisten tilojen syntyvän yhteistyössä tutun porukan kesken.
”Ei ole ollut tarkoitus tehdä trendikästä, vaan jotain muuta kuin mitä aikaisemmin on ollut. Me ollaan tehty omia juttuja uusilla ideoilla.”
Oma juttu on toiminut, mutta Rantanen tietää, ettei klubijengiä ole loputtomiin. Rantasen ja Uskalin dj-vetoinen linja onkin laajentunut elävään musiikkiin keskittyneessä Kuudennessa linjassa. Meiningin vieminen nuorten kansoittamaan Kallioon on ollut hyvä veto.
”Live-skenessä yllätti, kuinka aktiivista ja isoa indie-osasto on. Jengi liikkuu viikollakin.”
Tavastian veroista live-paikan mainetta paikalleen kaavaileva klubiveteraani uskoo, että live-skene houkuttelee asiakkaita silloinkin, kun muualla on hiljaista.
”Live-musiikki elää eri elämää. Klubikulttuuri saattaa yhtäkkiä kuolla, mutta bändejä tulee ja menee”.
Kupsahtamassa klubikulttuuri ei kuitenkaan ihan heti ole, vaikka lyhyiden iltojen takia Suomi on hankala maa dj:lle.
”House, tekno ja disco vaativat aikaa sekä soittajalta että kuulijalta”, Rantanen kertoo ja viittaa muualla heitettäviin kellon ympäri kestäviin setteihin. Konemusiikin kuviot ovat täällä muutenkin vaatimattomammat.
”Onhan se tosi pientä. Vähän vanhemmalle jengille suunnattu tekno tai house on aivan eri sfääreissä kuin jossain Berliinissä. Täällä niistä sadasta-kolmestasadasta ihmisestä saa tapella.”
Kiinnostuksen herättämiseen on pitkään riittänyt jo maine, mutta kuttaperkkaa ei voi olla sisältökään. Klubeja tulee ja menee, mutta näiden miesten masinoimat paikat ovat pysyneet pystyssä ravintolabisneksen luonteeseen nähden kauan. Miten tehdään paikka, joka jaksaa kiinnostaa vuosia?
Rantanen ei osaa antaa suoraa vastausta.
”Tärkeintä on saada oikeat ihmiset sisälle ja hyvää musaa. Meille tärkein asiakas on se, joka diggaa hyvästä musasta, tanssii ja tulee aikaisin paikalle. Eikä edes välttämättä vedä eniten viinaa vaan luo sitä hommaa.”
Ja vaikkei Rantanen sitä itse sanokaan, tarvitaan myös tiukkaa bisnesälyä. Letkeästi jutusteleva ravintoloitsija tuntuu tietävän hyvin tarkkaan, mitä tekee. Rentoina iltapuhteina valtavirran juottoloita tuskin onnistuu haastamaan menestyksekkäästi.
Tärkeintä on kuitenkin hyvä meininki.
”Jengi rakastuu paikkoihin. Kaikille jää älyttömät muistot, ja just sitä me halutaan tehdäkin.”
Ravintoloitsijalla itselläänkin varmasti riittää hauskoja muistoja?
”Onhan niitä”, Rantanen sanoo, muttei kerro enempää.
”Kaikki hyvät jutut on niin härskejä.”
Lotta Nelimarkka
kuva: André Demony
