10. helmikuuta 2006
Teksti:

Se piti päättää nopeasti, ainakin alustavasti.
    Vuonna 1990 hammaslääkärien välineistöä valmistavan Fimet oy:n nykyisen varatoimitusjohtajan Jukka Perttilän puhelin soi. Esimies tiedusteli Perttilän halua lähteä Shanghaihin käynnistämään uuden tehtaan tuotantoa kahdeksan kuukauden ajaksi.
    ”Ajattelin, että jos nyt kieltäydyn, suljen kokonaan yhden mahdollisuuden. Lähtö oli parin kuukauden päästä, ja olisin varmaan voinut perua reissun vielä sinä aikana”, Perttilä sanoo.
    Ei tullut peruttua. Kohta Perttilä asui shanghailaisessa hotellissa ja matkusti yhteiskuljetuksella kaupungin kupeessa olevaan tehtaaseen.
    ”Poikamiehenä hotellissa asuminen ei haitannut, mutta kun olin myöhemmin Kiinassa lapsen kanssa, se alkoi tuntua ahtaalta. Muuten Shanghai oli hyvin moderni paikka, jossa länsimaiset viihtyvät, niin kuin länsirannikon isoissa kaupungeissa yleensäkin.”
    Fimet perusti tehtaansa yhteistoimintayrityksenä kiinalaisen partnerin kanssa. Perttilä suitsuttaa yhteistyötä.
    ”Kiinalaiset olivat hyvin sitoutuneita projektiin, ja tuotannon käynnistäminen meni lopulta uskomattoman hyvin.”
    Työntekijät rekrytoitiin lähialueilta. Perttilän lisäksi vain yksikön johtaja oli ulkomaalainen. Kaikkiaan tehdas työllisti noin 70 ihmistä.
    Perttilä löysi nopean talouskasvun jälkiä kiinalaisista työntekijöistä.
    ”Mitä nuorempi ja koulutetumpi työntekijä, sitä kovempi oli halu päästä eteenpäin. Ja rahahan siellä aika paljon liikennettä määrää. Nuoremmat eivät niin ajattele, mitä he tekevät, kunhan vaan saavat isoa palkkaa. Ja jos joku firma maksaa enemmän, he ovat heti valmiita hyppäämään sinne.”

Perttilän kertomus kuulostaa kansainvälistymistä suunnittelevan yrittäjän fantasialta. Kiinan edut on saatu hyödynnettyä törmäämättä kulttuurishokkiin.
    Kiinan suurin myyntivaltti ovat pilkkahintaiset duunarit, jotka houkuttelevat paljon työvoimaa vaativien alojen edustajia. Yhden suomalaisen palkalla saa parikymmentä kiinalaista työntekijää. Aasiaan mennään halvemman tuotannon, ei maisemien perässä.
    Suomalaisten yritysten rynnistys Kiinaan alkoi 1990luvun alussa. Tänä päivänä Kiinassa toimii parisataa yritystä, jotka työllistävät yli 20 000 ihmistä.
    ”Kiina on helpottanut huomattavasti ulkomaalaisten yritysten perustamista maahan. Esimerkiksi byrokratiaa on kevennetty ja teollisuusalueilla on yhden luukun palvelupiste, josta saa kaikki leimat”, suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron Aasian kehitysjohtaja Ilpo Kaislaniemi sanoo.
    Muutos ei ole jäänyt huomaamatta Kiinassa kolmekymmentä vuotta liiketoimissa laukanneelta Esko Tikkaselta.

1970-luvun lopulla Kiinan kävijöiden tuli vuokrata paitsi hotellihuone, myös tulkki. Pakollinen päällystakki seurasi matkaajaa kaikkialle. Valvontaa tehostettiin majoittamalla ulkomaalaisia aina samoihin hotelleihin.
    ”Pekingissä asuttiin aina vanhassa Beijing Hotellissa”, muistaa Tikkanen.
    Nykyisin bioteknologiayritys Biohitin Shanghain toimistossa työskentelevä Tikkanen kävi Kiinassa ensi kertaa liikematkalla vuonna 1976. Sen jälkeen hän on työskennellyt Kiinassa useassa pitkässä jaksossa.
    Kymmenen vuotta Tikkasen ensivisiitin jälkeen hotelleissa ulkomaalaisilta vaaditut ”proopuskat” eli kulkuluvat jäivät historiaan ja maan sisäiset lennot korvasivat vuorokausien junamatkat. Kiina alkoi raottaa oveaan maailmalle.
    ”1990-luku olikin sitten länsimaisen liikemiehen toiminnan kannalta samanlaista kuin se on missä tahansa länsimaassa”, Tikkanen sanoo.

Tai no ei aivan.
    Tikkasesta Kiinan vuodesta 2001 jatkunut jäsenyys maailman kauppajärjestö WTO:ssa ei ole tuonut Kiinan taloutta lähemmäksi länsimaita. Ulkoministeriön tekemässä raportissa, jossa kartoitettiin ulkomailla toimivien yritysten markkinoille pääsemisen esteitä, Kiina nappaa kolmostilan. Kiinan edellä ovat Venäjä ja Yhdysvallat – kaksi muuta merkittävää kauppakumppania.
    Kiinan miinuksina mainitaan esimerkiksi tekijänoikeuksien huono asema sekä tuotteiden ja tuotantoprosessien kopioimisen yleisyys.
    ”WTO:n määräyksiä ei noudateta Kiinassa toistaiseksi edes nimeksi. Kopiointi taas on kiinalaisille suorastaan ylpeyden aihe”, sanoo Tikkanen.
    Helsingin kauppakorkeakoulussa kiinalaisten organisaatioiden verkostoitumisesta väitöskirjaa tekevä Matti Nojonen on skeptinen Kiinan WTOjäsenyyden vaikutusten suhteen. Hän hakee Kiinalle vertailukohdan Japanista.
    ”Amerikkalaiset aloittivat heti sotien jälkeen Japanin bisneskulttuurin länsimaalaistamisen. Silti maan liikekulttuurin ominaispiirteet ovat länsimaisten liikemiesten mukaan edelleen vahvat. Kansalliset tavat karisevat tälläkin alueella hyvin hitaasti”, Nojonen sanoo.

Suomalaisyritysten Kiinan valloituksista uutisoitaessa pääpaino on Nokian kaltaisissa suuryrityksissä. Ilpo Kaislaniemi muistuttaa, että suomalaiset yritykset ovat lähteneet Kiinaan laajalla rintamalla.
    ”Valmetin paperikonetehdas perustettiin Kiinaan jo 1980-luvun lopulla. Perässä meni muutama pieni konepajayritys. Nokia alihankkijoineen perusti yksikköjä Kiinaan vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen”, Kaislaniemi muistelee.
    ”Pienet yritykset lähtevät Kiinaan kahdesta syystä. Sinne siirtyvät suuryritykset saattavat vaatia alihankkijoita mukaan. Muut menevät Kiinaan halvan työvoiman ja markkinoiden perässä.”
    Kaislaniemen mukaan suurimmat suomalaisyritysten Kiinassa kohtaamat yllätykset liittyvät yhteistoimintayrityksiin. Monilla aloilla ne ovat ulkomaalaisten yritysten ainoa tapa päästä Kiinan markkinoille.
    ”Kiinalaisen partnerin lojaalisuus koko yritystä kohtaan mietityttää monia. Lojaalisuuden eteen pitää tehdä työtä, se ei synny pelkästään sopimuksen allekirjoittamisella.”
    Kaislaniemen mukaan Kiinaan yksikköjä perustaneet suomalaisyritykset ovat lukeneet läksynsä huolella.
    ”Ei ole tarvinnut tulla takaisin verissä päin.”


Mutta missä
ne läksyt on luettu? Pietarista, Tukholmasta, Oslosta ja Kööpenhaminasta löytyy iso Kiinan tutkimusinstituutti. Helsinkiläiset Kiina-tutkijat voi laskea sormilla.
    ”Kiinaa ja Aasiaa koskeva tutkimus on Suomessa ollut jo pitkään huonolla tolalla. Myös olemassa olevan tiedon välittämisessä näyttää olevan ongelmia. Ainakin pk-yrityksillä tuntuu olevan kuva, että on vaikea saada kunnolla Kiina-tietoa”, kertoo ulkoministeriön Aasian ja Oseanian yksikön Kiina-tiimin johtaja Annikki Arponen.
    ”Kiinaan lähdettäessä ennakkotietoa tarvitaan enemmän kuin moneen muuhun maahan mentäessä. Sen hankkiminen vaatii aikaa ja rahaa, eikä voi vain turvautua hiihtämään muiden perässä.”
    Arponen muistuttaa, ettei kaukomaiden tutkimukseen muutenkaan Suomessa suuria satsata.
    ”Esimerkiksi Lähi-idän tutkimus on Suomessa paljon vähäisempää kuin naapurimaissa.”

Monialateknologiayhtiö Savcorin toimitusjohtaja Hannu Savisalo yhtyy Kiinan kehujiin.
    ”Kiinassa tehtaan avaaminen on sata kertaa helpompaa kuin Brasiliassa tai Unkarissa ainakin ennen Unkarin EU-jäsenyyttä”, Savisalo sanoo.
    Savcor perustettiin Mikkelissä 1981. Neljä vuotta myöhemmin se aloitti kansainvälistymisensä Yhdysvalloista. Nyt maalla on yli kaksikymmentä toimipistettä viidellä mantereella. Ensimmäinen Kiinan tehdas avattiin 2000.
    Savisalo ei näe kulttuurieroja kansainvälistymisen suurimpana lukkona.
    ”Suuret maantieteelliset etäisyydet ovat kaikkein hankalimpia. Siksi kansainvälistyminen on yhtä vaikeaa aloittaa Kiinasta kuin Yhdysvalloista.”
    Savcorin Kiinaan siirtyminen on kuitenkin mennyt helppoa reittiä pitkin. Se siirtyi Kiinaan valmistaakseen tuotteita Nokialle suuryrityksen alihankkijana. Myöhemmin Savcor on alkanut myymään tuotteitaan myös suoraan Kiinan markkinoille.
    ”Jos olisimme aloittaneet myymällä tuotteita suoraan kiinalaisille, tilanne olisi hyvin erilainen”, Savisalo myöntää.

Yrittäjien ja asiantuntijoiden Kiina-kommentit menevät ristiin. Ne, jotka katsovat Kiinaa bisnespotentiaalin vinkkelistä, tuntuvat näkevän maassa ennen kaikkea mahdollisuuksia. Skeptisyys elää tutkijoiden ja virkamiesten riveissä.
    Kauppakorkeakoulun Kiina-tutkija Nojonen muistuttaa, että Kiina on yksi maailman kilpailluimmista ympäristöistä: sinne ei kannata ainakaan lähteä harjoittelemaan kansainvälistymistä.
    ”Monet länsimaiset liikemiehet menevät halpaan muodostaessaan Kiina-käsityksiään katsellessaan länsirannikon suurkaupunkien pilvenpiirtäjiä. Niiden takaa kuitenkin löytyy kulttuurisia prosesseja jotka eivät avaudu noin vain”, Nojonen sanoo.
    Ilpo Kaislaniemi ei patista pk-yrityksiä Kiinaan ainakaan helppojen markkinoiden perässä.
    ”Lähialueillakin riittää vielä paljon töitä, nimenomaan pienemmille yrityksille.”


Mies maalasi Haikousta Guangzhouhun matkalla olleen laivan kantta tammikuussa.

Investointimagneetit


Erikoistalousalueet kosiskelevat yrityksiä tarjoamalla verohelpotuksia ja halpaa työvoimaa. Kiina on maailman suurimpia erikoistalousalueiden keskittymiä.

Export processing zone, Economical and technical processing zone, High tech processing zone… Neutraalien taloustermien takaa avautuu yksi Kiinan kymmenen prosentin vuosittaisen talouskasvun vetureista. Samoin länsimaalaisen ammattiyhdistyspomon painajainen.
    Erikoistalousalueet houkuttelevat ulkomaisia investointeja tarjoamalla yrityksille verohelpotuksien ja alennettujen tullimaksujen kaltaisia etuja. Suurin houkutin on kuitenkin halpa työvoima. Matalaa palkkatasoa pidetään yllä esimerkiksi kieltämällä aytoiminnan perusedellytyksiä, kuten lakkooikeus tai kollektiiviset työsopimukset.
    Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi vuonna 2002, että 43 miljoonaa ihmistä työskenteli vapaatuotantoalueilla eri puolilla maailmaa. Heistä 30 miljoonaa Kiinassa.
    ”Kiina on aivan omaa luokkaansa erikoistalousalueiden ylläpitämisessä”, sanoo toimittaja Maippi Tapanainen. Hän tekee parhaillaan kirjaa maailman erikoistalousalueista. Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen kustantama kirja valmistuu keväällä.
    ”Kiinassa erikoistalousalueiden määrä on lisääntynyt selvästi 2000-luvulla. Jotkut alueista ovat esimerkiksi valtion ylläpitämiä, toiset taas paikallishallinnon alla olevia. Perusidea on, että valtaosa alueilla valmistettavista tuotteista menee vientiin. Jotkut alueet ovat kuin valtioita valtion sisällä: tuotteiden saamiseksi Kiinan markkinoille on maksettava tullimaksuja.”

Erikoistalousalueet ovat erikoistuneet houkuttelemaan tietyntyyppistä liiketoimintaa.
    ”Export processing zone -nimellä kutsutut alueet houkuttelevat vientiteollisuutta. Free trade zone -alueet keskittyvät kaupankäyntiin. Korkean teknologian yrityksiä houkuttelevien erikoistalousalueiden valttina ovat kansainväliset mitat täyttävät, koulutetut työntekijät”, Tapanainen luettelee.
    ”Etenkin työvoimavaltaisilla aloilla, kuten tekstiiliteollisuudessa, erikoistuotantoalueiden suurimpana houkuttimena on halpa työvoima.”
    Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton mukaan Kiinan minimipalkat ovat 35-70 euroa kuukaudessa, eivätkä kaikki tienaa edes sitä. ILO:n tilastojen mukaan kiinalaisten keskipalkka on 130 euroa kuukaudessa.
    ”Ay-toiminta on Kiinassa käytännössä kiellettyä. Ainoa laillinen ammattiliittojen keskusjärjestö on kommunistisen puolueen tiukassa kontrollissa”, Tapanainen kertoo.
    Erikoistalousalueilla yrityksille myönnetyt veroedut vaikuttavat myös valtion mahdollisuuksiin hyötyä niiden ulkomailta houkuttelemista investoinneista.
    ”Erikoistalousalueiden yleismaailmallinen ongelma on, että niistä jää usein isäntämaalle käteen vain pienistä palkoista maksetut tuloverot.”

… Ja sen duunarit

Eriarvoisuus lisääntyy Kiinassa ja herättää tyytymättömyyttä. Kiina pitää protestoijia kurissa kovin keinoin, jotta kuva maan vakaudesta säilyisi.

Tammikuussa 2003 toimittaja Huang Jinqiu ilmoitti, että hän aikoo perustaa Kiinaan uuden, isämaallisen demokraattisen puolueen. Hänet pidätettiin ja hän sai 12 vuoden vankeustuomion kumouksellisuudesta.
    ”Sellainen kymmenen vuoden kakkuhan näistä normaalisti seuraa”, toteaa poliittisen historian tutkija Lauri Paltemaa Turun yliopistosta.
    Kiina ei ole koskaan ollut mikään ihmisoikeusonnela. Nyt ihmisoikeusjärjestöt arvioivat ihmisoikeusloukkausten olevan jopa lisääntymässä.
    ”Eriarvoisuus kasvaa ja samalla tyytymättömyys. Ihmiset yrittävät organisoitua puolustamaan oikeuksiaan ja järjestävät esimerkiksi mielenosoituksia”, Paltemaa selittää.
    Markkinatalouden rynniminen Kiinaan ei ole parantanut asioita – päinvastoin. Hallitsevan kommunistisen puolueen on tärkeää pitää maa vakaan näköisenä, ja tehtävä jää usein poliisille.
    Teollisuuden lisääntyessä myös maan arvo teollisuuskeskusten yhteydessä on noussut, ja maalaisia häädetään kodeistaan ja pelloiltaan olemattomin korvauksin. Valittaa ei voi.
    ”Sananvapautta tietenkään ei ole, eikä se mene eteenpäin”, Paltemaa lisää.

Virallinen Kiina vakuuttelee muuta. Vuoden 2008 Pekingin olympialaisten alla Kiina on joutunut tekemään suuria lupauksia. Viime vuonna maan perustuslakiin lisättiin lause ”valtio kunnioittaa kansalaistensa ihmisoikeuksia ja turvaa ne”. Maan olympiakomitean johtaja Wang Wei lupasi täyden lehdistövapauden kisojen ajaksi. Kansainvälinen olympiakomitea sanoi luottavansa, että Kiina jatkaa uudistuksiaan.
    Lauri Paltemaa on huvittunut.
    ”Me tulemme näkemään iloisen näköiset ja hyvin organisoidut olympialaiset. Autoritäärinen järjestelmä osaa tällaisen ulospäin suuntautuvan propagandan erittäin hyvin”, hän sanoo.
    Hänestä kisat kuuluvat Kiinalle, jossa viidesosa maailman ihmisistä sentään asuu, mutta muuttuisiko jokin? Hohhoijaa.
    Kiinassa muutokset etenevät kokeilujen kautta, ja onnistuneita kokeiluja pyritään laajentamaan. Esimerkiksi vapaat vaalit ovat jo totta maan moniportaisen hallinnon paikallisimmalla tasolla, maaseudun kylissä. Niiden valtuustoissa sitoutumattomat ehdokkaat sallitaan. Uudistusta on kokeiltu myös seuraavalla hallinnon tasolla, maalaiskaupungeissa ja kaupunginosissa. Kilpailevia puolueita sen sijaan saadaan odottaa.
    Periaatteessa Kiinan perustuslaki lupaa sananvapauden, järjestäytymisvapauden ja mielenosoitusvapauden. Käytännössä kaikkia näitä loukataan jatkuvasti.

Yritysten siirtymistä Kiinaan ihmisoikeusongelmat eivät hidasta. Kiina on ulkomaisille sijoittajille varsin vieraskorea.
    Talousuudistukset ja yksityisyritteliäisyys ovat Kiinassa tärkeä puheenaihe ja virallisia arvoja. Varsinkaan ulkomaalaisten yritysten toimintaan ei juuri kiinnitetä huomiota, kertoo julkista puhetta Kiinassa tutkiva Taru Salmenkari Helsingin yliopistosta. Monet ulkomaalaisyritykset ovat kokonaan lain ulkopuolella ja huolehtivat itse järjestyksenpidostaan. Työntekijöille on esimerkiksi asuntoloita, joihin paikallisella poliisilla ei ole asiaa ja joista ihmiset eivät pääse kuin töihin.
    Keskushallinnon on hyvin hankala valvoa yrityksiä ja paikallishallinnon etu on maksimoida yritystoiminnasta saamansa voitot. Työntekijät eivät usein ole paikallisia, eikä viranomaisten tarvitse huolehtia, saavatko he koskaan eläkettä tai palaavatko he sairaina kotiin. Eikä Kiinalle ole mitään erityisiä intressejä puuttua vientiteollisuuden tekemisiin.
    ”Lehdissä on silti paljon kriittisiä kertomuksia maalta tulleiden köyhien kurjasta kohtelusta tehtaissa. Nämä käsitellään kuitenkin yksittäistapauksina”, Salmenkari kertoo.

Kansalaisten vastarinta näkyy yleensä lähinnä ihmisoikeusjärjestöjen raporteissa, mutta varsinkin ulkomailta käsin toimiva demokratialiike on hyvin aktiivinen ja äänekäs. Aktiivisia ryhmiä on ehkä parikymmentä, mutta Lauri Paltemaan mukaan ne ovat jatkuvassa sisäisen hajaannuksen tilassa eivätkä tule oikein toimeen keskenään.
    Demokratialiike on hänestä kuitenkin periaatteellisesti merkittävä. Se tarjoaa vaihtoehdon ja neuvottelukumppanin, jos kommunistinen puolue joskus lähtisi liberalisoimaan ja sen jälkeen demokratisoimaan järjestelmäänsä.
    Myös kiinalaistoimittajat saavat olla kriittisiä – tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi juttuja viranomaisten väärinkäytöksistä on lehdissä paljon ja osa mielenosoituksistakin pääsee mediassa läpi.
    ”Keskushallinto hyväksyy kritiikin niin kauan kuin vastustetaan asioita, joita se itsekin vastustaa, esimerkiksi paikallisviranomaisten korruptiota”, Taru Salmenkari sanoo.
    Viime vuosina kaupallistuminen on muuttanut julkista keskustelua. Mediaan on tullut reaaliaikaisia uutisia ja arvokeskustelut ovat jääneet vähemmälle. Kun ennen puhuttiin paljon esimerkiksi puolueen asemasta ja oikeasta marxismista, nyt keskitytään konkretiaan. Ollaan onnettomuuspaikalla ja kerrotaan moniko on kuollut.
    Sananvapauden rajat elävät. Kriittinen journalismi aidsista on ollut sallittua vasta pari vuotta. Aiemmin hallinto piti aidsia itsessään moraalittomana asiana.
    Hallitsevan puolueen valtaa ei voida kyseenalaistaa suoraan, mutta sen sijaan voidaan sanoa yleisemmin, että kun valtaa keskitetään, on vaikea estää korruptiota ja nepotismia.
    ”Tämä tietenkin tarkoittaa, että jos valta pysyy yksissä käsissä, näistä ilmiöistä on vaikea päästä eroon”, Salmenkari sanoo.

Poljin herkkänä poliisien varalta

Wong, 47, myy laittomasti mandariineja Guandongin yliopiston opiskelijoille. Koko perhe kerää rahaa tyttären opintojen rahoittamiseksi.

”Myyn mandariineja ilman lupaa Guandongin yliopiston liepeillä. Voisin hakea myyntilupaa alueille, joissa myynti on sallittua, mutta opiskelijoiden kanssa kauppa käy paremmin.
    Katukauppiaita on Kiinassa paljon. Suurin osa levittelee myyntiartikkelinsa huolellisesti kadulle, mutta on koko ajan valmis poistumaan kiireesti paikalta, jos poliisi saapuu.
    Kerran poliisi sai minut kiinni laittomasta myymisestä. Mandariinit takavarikoitiin, mutta sain sentään pitää pyöräni. Nykyään osaan pitää varani ja olen todella hyvä polkemaan.
    Teen töitä seitsemän päivää viikossa aina silloin, kun sää on hyvä. Minulla menee aamulla tunti, kun haen hedelmät tukusta. Käyn päivällä kotona syömässä lounasta, ja sitten taas iltapäivällä palaan myymään.
    Kantonissa olen asunut 20 vuotta. Olin tarjoilija ennen kuin lapseni syntyivät. Hoidin heitä kotona kunnes nuorempi täytti 12 vuotta. Viitisen vuotta sitten aloin myymään mandariineja.
    Mieheni on rakennustyöläinen, mutta hän on jäänyt jo eläkkeelle. 18-vuotias poikani hankkii parhaillaan ajokorttia. Hän haluaa ryhtyä autokuskiksi. Rahoitamme koko perheen voimin tyttäreni, 16, tietokonealan opintoja. Se on hyvä ala, koska koulutus on edullista. Olemme tyytyväinen perhe.
    Perheemme maksaa vuokraa 23 euroa kuukaudessa, mikä on ihan sopiva hinta. Tarjoilijana tienasin 140 euroa kuukaudessa, mutta nykyään vähemmän. Myyn mandariineja 40 sentillä kilo, ja tienesti riippuu myynnistä.”


Hongkongilaiset seurasivat WTO:ta vastustavia eteläkorealaisia mielenosoittajia joulukuussa Hong Kongissa.

Unelmana Beauty School

Kiinassa parturit ovat kaikista liikkeistä pisimpään auki. Xiao Lan, 20, työskentelee 80 tuntia viikossa ja saa sata euroa kuussa.

”Olen töissä Youth Salonissa Kantonissa. Paikka on suosittu opiskelijoiden keskuudessa, koska se sijaitsee yliopiston vieressä. Asiakkaat ovat kiinalaisia, mutta nimi on englanniksi, koska kiinalaiset pitävät englannin kielestä.
    Tämä ei ole aivan normaali kampaamo, koska meillä ei ole lainkaan hierontaa, niin kuin monissa muissa paikoissa.
    Saan palkkaa 100 euroa kuussa, ja lisäksi liikkeen omistaja maksaa työntekijöiden asuntojen vuokrat. Teen töitä kaksitoista tuntia päivässä, mutta voin pitää taukoja kun siltä tuntuu. Kuukaudessa on kolme vapaata päivää, mutta muuten olen töissä.
    Työnteko on pitkistä päivistä huolimatta mukavaa. Ilmapiiri on hyvä, ja jutustelemme paljon keskenämme töiden ohella.
    Ennen kampaajan töitä työskentelin leipomossa. Haaveeni on kuitenkin päästä beauty artistiksi. Aion mennä puolentoista vuoden päästä kauneuskouluun.”

Unettomia öitä kiskoilla


Chen Weihua, 19, opiskelee yliopistossa ja on työharjoittelussa vaunupalvelijana Peking-Kanton -junassa.

”Opiskelen yliopistolla toista vuotta ja nyt olen kuukauden työharjoittelussa junassa. Tehtäväni on pitää juna puhtaana, rauhoitella matkustajia ja pitää huoli, että he saapuvat määränpäähän turvallisesti. Töitä on kahdeksan tuntia päivässä.
    Meidät harjoittelijat laitetaan tekemään niin paljon vakiotyöntekijöiden töitä kuin mahdollista. Tänäänkin kerron länsimaisille ja paikallisille matkustajille, kuinka juna on ikävästi myöhässä. Seuraavaksi olin tarjoilemassa ravintolavaunussa, ja vakiotyöntekijät vain keskustelivat laiskasti keittiössä.
    Vihaiset matkustajat pelottavat minua. Äskenkin yksi hakkasi nyrkkiään ikkunaan.
    Palkka ei ole korkea, mutta se ei haittaa minua. Haluan saada työkokemusta, en rahaa. Nyt juna on 12 tuntia myöhässä, enkä tiedä saanko tästä ylityökorvausta. Toivottavasti, koska olen ollut valveilla aika pitkään.
    Käytän palkkani päivittäiseen elämiseen ja lievittämään vanhempieni taakkaa. He ovat maanviljelijöitä, ja isoäiti asuu heidän kanssaan. Siskoni opiskelee myös yliopistolla. Me olemme onnellinen perhe.
    Kadehdin länsimaalaisia. He voivat tehdä monia mielenkiintoisia asioita, eikä heidän tarvitse huolehtia kasvojensa menettämisestä.”

Yhden lapsen tulevaisuus

Hostelin vastaanottovirkailija Anna, 27, haaveilee tekevänsä ainoan lapsen, joka hänelle on luvallista. Seuraavista tulisi valtavat sakot.

”Olen töissä hostellin vastaanottovirkailijana. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt täällä, sitä ennen toisessa hostellissa.
    Kuljen päivät punaisessa toppatakissa hostelin sisällä. Vahdin remonttia tekeviä työmiehiä ja juttelen muille työntekijöille. Kaikki ovat riippuvaisia minusta, koska olen ainoa työntekijä, joka pystyy puhumaan länsimaalaisille englantia.
    Teen töitä 12 tuntia vuorokaudessa, aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Palkkaa saan kuukaudessa 100 euroa, ja se menee kokonaan ruokaan ja vaatteisiin. Toivoisin, että joku päivä minusta tulisi hotellin johtaja.
    Mieheni työskentelee toisessa Youth Hostelissa. Aiomme hankkia lapsen, mutta emme tiedä vielä tarkkaan koska. Voimme hankkia vain yhden. Haluan päästä takaisin työelämään synnytyksen jälkeen niin pian kuin mahdollista. Äitini tai siskoni hoitaa lasta sitten, kun olen töissä.
    Minusta ulkomaalaisten ja kiinalaisten välillä ei ole paljoakaan eroa. En ole ajatellut, minne ulkomaille haluaisin matkustaa, jos siihen tulisi tilaisuus. Minulla ei ole koskaan kuitenkaan varaa sellaiseen. Matkustelen ehkä joskus Kiinan sisällä, jos sekään on mahdollista.”

Ilman oikeuksia

Kiinassa työehtosopimukset tehdään työnantajan ehdoilla.
Työläisillä on oikeus rekisteröityä vain Kiinan ammattiyhdistysten liittoon, ACFTU:un, jota Kiinan kommunistinen puolue valvoo.
Yritykset perustaa itsenäisiä ammattiliittoja tukahdutetaan. Aktivistit lähetetään pakkotyöhön, ”sopeutettavaksi yhteiskuntaan työn avulla” tai psykiatrisiin sairaaloihin.
ACFTU tukee kommunistisen puolueen näkemystä, jonka mukaan työläisten luvaton toiminta voi johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin.
Lakko-oikeus poistettiin perustuslaista 1982, koska poliittisen järjestelmän katsottiin hävittäneen työläisten ja omistajien väliset ongelmat.
Työnantajat laativat lähes kaikki työsopimukset. Yksityistämisen kiihtyessä sopimukset takaavat yleensä enää vain lain vaatimat vähimmäisoikeudet.
Yksityistämisprosessi on lisännyt korruptiota. ACFTU:n mukaan 21 miljoonaa ihmistä on menettänyt työnsä talousreformien seurauksena.
Usein työsopimuksia ei tehdä lainkaan, erityisesti vientituotteita valmistavilla erityistalousalueilla. ACFTU on vastustanut monikansallisten yritysten tarjoamia palkankorotuksia, ettei käytäntö yleistyisi. Valtaosa erityistalousalueiden työntekijöistä on naisia.
Työntekijöillä on oikeus työnseisauksiin, jos he kokevat henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa. Laki on ollut voimassa vasta vuodesta 2003, ja on kyseenalaista, uskaltavatko ihmiset käyttää oikeuttaan. Kiinan teollisuus- ja kaivosalan työpaikat kuuluvat virallisten tilastojen mukaan maailman vaarallisimpiin.
Lähde: Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton vuosiraportti 2003.

Matti Rämö, Elina Venesmäki, Antto Luhtavaara
kuvat Antto Luhtavaara, Esa mäkinen