10. helmikuuta 2006
Teksti:

Vuosi sitten joukko pennsylvanialaisen Swarthmore Collegen opiskelijoita sai tarpeekseen sotauutisoinnin aukoista. Opiskelijat kyhäsivät pahveista ja munakennoista oman radiostudion ja alkoivat soitella Skype-ohjelmalla tavallisille irakilaisille.
    Nyt War News Radio kerää päivittäin tuhansia kuuntelijoita. Tavallisten kaduntallaajien lisäksi opiskelijat ovat haastatelleet irakilaispoliitikkoja sekä yritys- ja kulttuurimaailman edustajia.
    ”Luulimme olevamme epäedullisessa asemassa, koska emme ole Irakin maaperällä. Mutta kun sotareportterit kertovat, etteivät voi kuvausryhmineen edes poistua hotellista, sitä alkaa miettiä”, politiikan opiskelija Eva Barboni sanoi joulukuussa The New Yorker -lehdelle.

Kokeillaanpa. Valitaan Skypen Afganistanin- luettelosta käyttäjä, joka on ilmoittanut puhuvansa englantia ja toivotaan parasta.
    Truut truut, truut truut… 19-vuotias kabulilainen Nazeneen vastaa.
    ”Taina Ahtela Suomesta hei. Teen juttua opiskelijalehteen. Voitaisiinko jutella hetki?”
    ”No mutta tietenkin.”
    ”Mitä Kabuliin kuuluu?”
    ”Aika hyvää. Voisi sanoa, että täällä on 25 vuoden jälkeen viimein rauha.”
    ”Mitä teet?”
    ”Opiskelen bisneskoulussa ja työskentelen yhdessä ihmisoikeusneuvostossa.”
    ”Se kuulostaa todella hienolta.”
    ”Voi kiitos kamalasti.”
    ”Näkyykö Kabulissa vielä amerikkalaisia sotilaita?”
    ”Ennen näin päivittäin. Sen haluan sanoa, että afganistanilaiset haluavat elää itsenäisesti. Kun olosuhteet sallivat, amerikkalaisten sotilaiden pitäisi lähteä maastamme.”
    ”Muilla alueilla taitaa olla vielä paljon taisteluja?”
    ”Kyllä, maakunnissa on vaarallista.”
    ”Onko sinulla sukulaisia siellä? Oletko peloissasi sodan takia?”
    ”Tietenkin, kaikki pelkäävät sotaa. Jokainen haluaa maansa olevan rauhallinen ja turvallinen.”
    ”Tietenkin, tyhmä kysymys, anteeksi.”
    ”Ei mitään. Mutta hei, minun pitää nyt lopettaa, toimisto suljetaan. Oli tosi mukava jutella kanssasi.”
    ”Kiitos Nazeneen, ja kaikkea hyvää.”
    ”Kiitti, sinulle myös.”

Kokeillaan sitten Irakia. Puhelin tuuttaa, mutta kukaan ei vastaa. Pian tulee chatviesti 30-vuotiaalta kurdimieheltä, joka ei halua nimeään mainittavan.
    ”Kuka olet? Tyttö vai poika?”
    ”Toimittaja Suomesta hei. Voitaisiinko puhua tilanteesta Irakissa?”
    ”Kiva, puhutaan vaan. Mutta olen nyt Sofiassa, Bulgariassa.”
    ”Ai. Mitä siellä teet?”
    ”Olen täällä vähän aikaa, lähden pian Yhdysvaltoihin. Halusin muuttaa elämäni.”
    ”Ahaa. Mistä olet kotoisin?”
    ”Asuin Sulaimanyahissa, Kurdistanissa. Olin Yhdysvaltojen armeijan tulkki.”
    ”Onko sinulla perhettä Irakissa?”
    ”Kyllä, mutta Kurdistan on turvallinen kuten sinun maasi.”
    ”Mitä mieltä olet amerikkalaisten läsnäolosta Irakissa? Minkälaista heille oli tehdä töitä?”
    ”Amerikkalaiset ovat hyviä ihmisiä, vaikka tietenkin aina on huonojakin tyyppejä. Sano, että olet tyttö.”
    ”Kyllä, olen tyttö. Mitä mieltä olet vastarinnasta Bagdadissa?”
    ”En usko, että mitään vastarintaa on. Se on joidenkin terroristien ja ulkomaalaisten arabien peli, näin sen kaiken itse. Mutta kerro minulle jotain itsestäsi.”
    ”Eh… Miten rauha voitaisiin saavuttaa?”
    ”Tuhoamalla terroristit.”
    ”Millaisena näet tulevaisuuden?”
    ”Tulevaisuus on hyvä, enemmin tai myöhemmin. Kuinka vanha olet?”
    ”26, mutta nyt täytyy lopettaa. Kiitos todella paljon ja onnea.”
    ”Sinulle myös, baby.”

Taina Ahtela
kuva Vesa Savikko

www.warnewsradio.org