10. helmikuuta 2006
Teksti:

Eräänä iltapäivänä syksyllä 2011 joukko opiskelijoita ja toimittajia kittaa kahvia Vanhan musiikkisalissa ja kuuntelee Jukka Korttia. Puhujan eteen on pinottu kasa hänen esitelmänsä aihetta: Ylioppilaslehden 100-vuotishistoriaa.
    Sadan vuoden läpikäyminen on massiivinen projekti. Ylioppilaskunta on budjetoinut siihen 300 000 euroa ja historian kirjoittaja viisi työvuotta. Aikaisemmin Ylioppilaslehden historiasta ovat kirjoittaneet Matti Klinge ja Maunu Harmo, joiden teos julkaistiin vuonna 1983.
    Kelataanpa nauhaa tammikuuhun 2006. Vanhan kuppilassa istuu 37vuotias yhteiskuntahistorian tutkija, joka on pari päivää aikaisemmin kuullut Ylioppilaslehden historiatoimikunnan valinneen hänet viiden vuoden pätkätyöhön. Miten hän haluaa tutkia Ylioppilaslehden historiaa?

Koska Kortti
aloittaa Ylioppilaslehden historian kartoittamisen vasta ensi syksyllä, tutkimusnäkökulmat ovat vielä idean asteella.
    ”Totta kai tärkeintä on kertoa itse lehden historia, mutta sen asema yhteiskunnallisena ja kulttuurisena vaikuttajana tarjoaa mahdollisuuksia laajemmillekin tulkinnoille ”, Kortti sanoo.
    Hän nostaa ennakkoon esiin neljä mielenkiintoista aikakautta.
    1930-luvulla oikeistolaisen kansalaisliikehdinnän nousu heijastui Akateemisen karjalaseuran, Itsenäisyyden liiton ja Lapuan liikkeen ideologioissa. Se jätti jälkensä myös Ylioppilaslehteen. Aatehistoriallisesti kiinnostavan ajanjakson jälkeen esiin nousee 1960luvun kulttuuriradikalismin aika ja sille tietä avannut 1950luku, jolloin lehti avaa ikkunan aikakauden kulttuuri ja taidehistoriaan.
    ”Ylioppilaslehden vaikutus suomalaiseen kulttuurikritiikkiin ja erityisesti elokuvakritiikkiin oli tuolloin todella merkittävä”, Kortti sanoo.
    1980-luvussa tutkijaa kiinnostaa vihreän liikkeen Ylioppilaslehteen jättämät jäljet. Monet näkyvät vihreät ottivat osaa lehden tekemiseen. 2000luvulla lehden kautta voi tarkastella globalisaatiokriittistä liikehdintää.
    ”Ylioppilaslehti on aina kuvannut aikansa maailmaa ja kulloinkin korostuneita ideoita.”
    Kortti näkee Ylioppilaslehden historian kirjoittamisen hyödyttävän muitakin kuin tutkimuksen tilannutta ylioppilaskuntaa.
    ”Projektin tulokset palvelevat yleistä akateemista historiantutkimusta. Sadan vuoden historia tarjoaa vaikka kuinka paljon gradunaiheita ja mahdollisuuksia erilaisten teemaseminaarien järjestämiseen”, Kortti sanoo.
    ”Jos kyseessä olisi esimerkiksi jonkin yrityksen tilaushistoria, olisin epäröinyt projektiin hakemista. Ylioppilaslehden tapauksessa asia oli selvä. Lehden kautta pääsee ainutlaatuisella tavalla sisään koko Suomen 1900lukuun.”

Ylioppilaslehden historiaa aiemmin kartoittanut Matti Klinge on nimekäs historioitsija. Aiheuttaako se paineita nuorelle tutkijalle?
    ”Olen pyrkinyt näkemään paineet positiivisella tavalla, kannustavina. Se, että löytyy ylioppilasliikkeen historian tuntevia asiantuntijoita, on kiitollinen lähtökohta. Uskon, että heihin voi tukeutua ongelmakohdissa”, Kortti sanoo.
    Sinunkaupat Klingen kanssa ovat tosin vielä tekemättä.
    ”Meitä ei ole koskaan esitelty. Toisaalta olen tullut Helsingin yliopistoon vasta jatkoopiskelijana, joten opiskelijasuhde tänne rajoittuu kirjatentteihin.”

Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Kortti aloitti opintonsa Oulun yliopistossa 1990luvun alussa. Aate ja oppihistorian pääaineopinnot täydentyivät filosofian, kirjallisuustieteen sekä elokuva ja televisiotutkimuksen pänttäämisellä.
    ”Varsinkin 1900-luvun poliittinen historia ja kulttuurihistoria ovat kiinnostaneet pienestä pitäen”, kertoo Kortti.
    Hänen suomalaista 1960luvun televisiomainontaa käsittelevä gradunsa liittyi elokuva ja televisiotutkimuksen alaan. Koska aineella ei ollut Oulussa pääainestatusta, Kortti palautti opinnäytteen aate ja oppihistorian laitokselle. Gradun myötä Kortti myös muutti Helsinkiin ja meni työharjoitteluun Suomen elokuvaarkistoon.
    ”Siirsin Suomen vanhimpiin kuuluvan mainostoimiston Sek&Greyn filmejä elokuvaarkistoon ja laadin niistä erilaisia koosteita.”
    Työ opetti isojen arkistomassojen kanssa toimimista. Kortin perkaama materiaali tarjosi myös aineistoa ensin graduun ja myöhemmin väitöskirjaan. Siinä Kortti tutki Suomen sotien jälkeistä modernisaatiota arjen kaupallistumisen kautta. Tutkimuskohteena oli suomalainen kaupallinen televisio. Väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopiston Yhteiskuntahistorian laitoksella.
    ”Olen aina pyrkinyt palauttamaan tutkimani ilmiöt laajempaan historialliseen yhteyteensä, liittyipä se sitten talouteen, politiikkaan tai kulttuuriin”, Kortti kertoo.¨

Ylioppilaslehden historian kirjoittaminen alkaa ensi syksynä. Silloin Kortti siirtyy uuteen työhuoneeseensa Domus Academicalle, ylioppilaskunnan arkistojen kupeeseen.
    Ylioppilaslehden historian kirjoittajaksi haki parikymmentä tutkijaa, joista puolet oli suorittanut jatkotutkinnon. Valinnassa ylioppilaskunnan ja osakuntaelämän tuntemus mainittiin erikseen eduksi. Kortilla ei niitä ole.
    ”Näen ulkopuolelta tulemisen etuna. Minulla ei ole mitään ennakkokäsityksiä ylioppilaskunnasta, enkä katso Ylioppilaslehteä jonkin osakuntatradition kautta. Tiedän kuitenkin miten molemmat instituutiot pelaavat ja mikä niiden merkitys on.”
    Ja vaikka Helsingin opiskelijariennot eivät olisi Kortille ennestään tuttuja, viidessä vuodessa ehtii tutustua.
    ”Kun sovimme ylioppilaskunnassa erilaisista käytännön asioista, sieltä luvattiin myös lähetellä kutsuja erilaisiin opiskelijajuhliin. Että tiedoksi vaan opiskelijoille: se kaljupäinen hyypiö, joka kiertää kekkereissä ihmettelemässä, on töissä siellä.”

Matti Rämö
kuvat Olli Karttunen