Vaikutelmia: Imago-ongelma

T:Teksti:

New Yorkin kultapoikabändi The Strokesilla on ongelma.
    Ongelman syy ei ole viisikon uusi levy First Impressions of Earth. Vaikka levyllä on noin 15 minuuttia ja neljä kappaletta liikaa, ei You Only Live Twicen, Juiceboxin ja Razorbladen kaltaisia veitsenteräviä rockvalioita sisältävää kiekkoa ole reilua julistaa pettymykseksi.
    Näin on kuitenkin tehty. Maailman musiikkilehdistössä The Strokesin kolmas levy on saanut tasaisia kolmen tähden arvioita, joissa kaikissa on sama haalea sävy. On tartuttu levyn pituuteen, kappaleiden rönsyilevyyteen, liikaan kitaranvongutukseen ja syytetty yhtyettä yliyrittämisestä. Siis ihan kiva, mutta…

Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä. Kuten kaikki musiikkilehdistöä seuraavat muistavat, The Strokesin edellinen kiekko, vuonna 2003 julkaistu Room on Fire sai yhtä kohtuuttoman vastaanoton. Silloin ei kelvannut, että levy tuli nopeasti ja että se oli edeltäjäänsä popahtavampi.
    Moni tuppaa kuitenkin unohtamaan yhtyeen ”moderniksi klassikoksi” kohotetun debyytin Is This Itin aikanaan saaman vastaanoton. Myös sitä pidettiin osassa lehdistöä pettymyksenä. Tällä kertaa syynä oli levyn lyhyt kesto sekä se, että osa parhaasta materiaalista oli julkaistu jo ennen levyä ilmestyneellä ep-levyllä.
    The Strokesin ongelma onkin yhtyeen imago. Se näyttää ja kuulostaa liian hyvältä. Siksi sen ei sallita tekevän vain hyviä kiekkoja. Jo ennen ensimmäistä levyään yhtye ehdittiin julistaa rockin uusiksi toivoiksi. Ja sitten kun yhtye vielä teki upean ensilevyn, nousivat odotukset hetkessä uusiin sfääreihin.
    Tämän yhtyeen jokaisen levyn pitää olla tapaus. Kaikki vähempi on pettymys.

Yhtyeen kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että se jaksaa yrittää. Vastaavat paineet ovat tuhonneet monta muuta hienoa yhtyettä.
    Gun’s n Roses on hionut Chinese Democracy -levyään pian 13 vuotta. Sen väitetään ilmestyvän kesällä. Uskokoon ken tahtoo.

Juha Merimaa
The Strokes: First Impression of Earth. RCA/ SonyBMG