Orjuuden oikeutuksesta Tatu Vanhaseen

T:Teksti:

On hienoa, että alun perin vuonna 1998 julkaistu Kallonmittaajia ja skinejä: Rasismin aatehistoriaa, tulee nyt saataville uutena ja tarkistettuna painoksena.
    Kirjaa arvosteltiin aikanaan kohtuuttoman monista painovirheistä, ja niitä on tarkistetussa painoksessa edelleen aika lailla. Mukaan on lisätty myös viisisivuinen johdanto.
    Kun jotain sanaa käytetään niin monessa eri yhteydessä ja niin tunteellisesti kuin rasismi-sanaa, on erotteluja tekevä historiallinen tarkastelu paikallaan. Kallonmittaajia ja skinejä juoksuttaa esiin säkillisen kiehtovaa aineistoa: orjuuden oikeutuksia, reaktioita löytöretkiin, Immanuel Kantin pohdintoja lämpötilan vaikutuksesta rotuihin, luku Darwinin ja rasismin yhteyksistä, natsien hurjaa retoriikkaa sekä tietysti kallonmittaajia itseään – vaikuttavia tieteellisiä kuvia unohtamatta.
    Nämä jaksot tekevät selväksi ainakin sen, kuinka tiukasti vaikkapa rasismi ja valistus tai rasismi ja tiede ovat liittyneet yhteen.


Nykyään rasismi-sanaa käytetään yleensä muulloin kuin teorioista puhuttaessa. Eminemin tekstit ovat rasistisia, kotikylän ihmiset ovat rasistisia tai Bushin politiikka on rasistista. Uudessa johdannossa tekijät jopa siteeraavat hyväksyvästi mustaa populistipoliitikkoa, jonka mukaan hurrikaani Katrinan jälkeiset pelastustoimet osoittivat, ettei Yhdysvallat ole edistynyt paljonkaan orjuusajan rasismista.
    Silti kuka tahansa Kallonmittajien ja skinien lukija voi huomata, kuinka valtavan paljon viimeisen 150 ja 50 tai jopa 15 vuoden aikana on kuljettu poispäin rasismin aatehistoriallisesta perinnöstä. Kun Suomessa Tatu Vanhanen yritti esittää lievähköä rotuajattelua, tyrmistys oli yksimielistä.
    Edistyksestä huolimatta kirjan esipuhe on sävyltään synkeä. Kirjoittajat muun muassa toteavat, että New Yorkin terrori-iskut käynnistivät ”vihan ja väkivallan kierteen”. Sitä ei mainita, miten ne aloittivat Afganistanissa ja Irakissa myös demokratisoitumisen ja poliittisten vapauksien laajenemisen kierteen.
    Ilmeisesti väsymätön valittelu ja synkeys ovat edelleen osa uskottavien vaihtoehtotyyppien älyllistä poseerausta. Eikö seitsemän kymmentä täyttäneissä kulttuurikonservatiiveissa ole muuten jotain samaa?

Kyösti Niemelä
Pekka Isaksson & Jouko Jokisalo. Kallonmittaajia ja skinejä: rasismin aatehistoriaa. Like.